SDP

Kannatus kesti huhumyllyn.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011795782.html
– Nyt vaikuttais siltä että puolue on entistä vahvempi eikä ketään erotettu tai pantu jäähypenkille.
– Totta kai isossa puolueessa on ns valopilkkuja mutta nehän vain kannustavat laajempaan ajatteluun.

7 vastausta artikkeliin “SDP”

  1. Kansalaiset näkyvät elävän nyt punaisessa kliimaksissa ja uskovat pääsevänsä omin käsin onneen. 😂

  2. Kaiki ei ole minkään maan kohdalla kuitenkaan sellasia jotka voisi toimia muitakin puolueita kuulematta
    Suomi on yksi sellanen kun kansan tuki kuitenkin on n 25 % kannatuksella
    Siinä on parempi tehdä yhteistyötä muiden hallituksen puolueiden kanssa
    Ja muutenkaan turhaa ristiritaa välttäen
    Itse olen sitoutumaton yhteenkään puolueeseen sitä olen aina ollut ja fanaattisuutta minussa ei ole ollut eikä tule oleen
    Suomi on paras maa asua Suomalaisten ja muistaa pelkkä kansalaisuus ei kaikkia tee Suomalaiseksi terv tepivaari

  3. Hieman ikävältähän nuo Tuppuraisen touhut kuulostaa ja vaikuttaa siltä että ne halutaan lakaista maton alle. Kannatukseen ei kuitenkaan ole paljon vaikuttanut. Eniten varmaan on vaikuttanut se että hallitus on leikannut ja huonontanut kansan oloja mutta talous jurnaa ojan pohjalla ja työttömyys on Euroopan huippua. Jos joku ajatteli että pitää vähän sietää epämukavuutta jotta saadaan talous kuntoon niin on voinut usko hiipua. Siis Perussuomalaisten kannattajille, Kokoomukselle menee aina hyvin kun politiikka suosii hyvätuloisia.

  4. Ketään ei erotettu ja kiusaajat jatkavat entiseen malliin – ”reilummin”………..

  5. No jos olis ollut riittävät syyt ei olisi saanut kannatusta jatkopestiin?
    Eilinen kyselytunti alkoi ja Tytti jatkoi Orpon hiillostusta, jos olis yksipuoluejärjestelmä eriävät mielipiteet lakaistaisiin ja pääpuolue tekisi kaiken oma etu edellä.

    1. Eiköhän tuppuraiska ole painostanut muut hiljaiseksi, kuten koittaa tehdä niille, jotka ovat kertoneet hänen törkeästä käyttäytymisestään……

  6. Politiikassakin pitää olla johtaja ja tietyssä määrin vallan käyttöä sillä politiikassa on hyeenalauma ympärillä aina mediaa ja somea myöden.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *