Yhä nikkeliä Venäjältä sano…

Euroopan aseteollisuus on vielä riippuvainen venäläisestä nikkelistä, koska oma tuotanto ei riitä. Sitä tarvitaan ammuksiin, granaatteihin yms…

Mutta onko lähitulevaisuudessakaan parempia vaihtoehtoja vaikka yhtälö on huono, miinusmerkkinen.. ??

Siiklit kiehumassa kattilassa ja suppilovahverokastike hautamassa liedellä hiljaisella lämmöllä.

Sienikastikkeista on monta koulukuntaa, melkein yhtä monta kuin on metsissä ruokasieniäkin.

Eräs tuttavani sanoi että sienisoosin pitää olla pikkaisen liian suolaista, niin silloin se on oikein tehty. Tekikin kerran meille sienikastikkeen haapasienistä mökillään Etelä- Savossa. Olihan se herkullista, mutta janottikin sen jälkeen.

Itse käytän suolaa maltillisesti, niin kuin nytkin.

Voisinpa olla vaihtolämpöinen, enkä tasalämpöinen

Olisi mukavaa jos voisin syväjäädyttää itseni aina kun fyrkat on loppu ja säätäisi ajastimen siten että heräisi aina eläkkeen maksupäivänä.

Olen aina ollut tuhlaajapoika. Lapsenakin jos sain joltain vaikka 6 markkaa niin laitoin ainoastaan markan säästölippaaseen ja ostin 5 markalla karkkia.

Vaikka olisi pitänyt tuolloinkin toimia juuri päinvastoin…..

K- Supermarket vs S- Market

Vaikka k-ryhmän kaupat on hintavertailussa (en tiedä onko puolueettomia vertailuja) monesti todettu kalliinmaksi, niin itse kun vaihdoin lähikauppani mettiksen s-marketista Hollolan k-supermarkettiin niin olen säästänyt kuukausittain melkein 20% ruokaostoksissa.

Näin juurikin siksi koska olen osannut hyödyntää plussatarjoukset ja henkilökohtaiset plussaedut jotka tulevat minun sähköpostiin viikoittain ja ovat valmiiksi ladattu minun k-plussakortille.

Molempiin kauppoihin minulla on suunnilleen yhtä pitkä kävelymatka osapuilleen 2 km.

On rantahaukia mutta sitten on haukia

Lähettiin tavoittelemaan harmaanieriää ja siksi ei käytetty aluksi ollenkaan peruukkeita vaan vaappusolmuja , mutta sitten kun oltiin menetetty 2 arvokasta lgh-vaappua ja yksi arvokas lusikka haukien kitaan , niin  alettiin sitten pyytää sitä selkähaukea (jotka muuten syö meidän mökkijärvessä pääasiassa muikkua-). No +4 kiloinen ja sitä isommat pistivät kunnolla hanttiin että kyllä niiden kanssa sai töitä tehdä ennen haavitusta, niin paljon kovempi tappelemaan kuin joku särkiä ja salakoita syövä rantahauki joka väsähtää siiman päässä äkkiä. Ja lihakin rasvaisempaa. Syvästä tulivat kaikki niin lisättiin painoja siimaan noin 5 metrin päähän uistimista.

Testiin, vai pitäiskö viedä suoraan jätekatoksen bio-pönttöön…

Tiistaina kun kävin syömässä mettiksen kirkolla (oli muuten tosi hyvää Palermon pastaa) niin sain diakonilta mukaan kassin jossa elintarvikkeita.

Muun olen jo syönyt mutta leipää on paljon jäljellä pakastimessa ja tämä:

Peruna-kaura- jauhis-lasagne: En tiedä mitä jauhis on mutta ei oikeasta lihasta tehtyä ainakaan kaiketi??

En ole kovin nirso, mutta ainakin kaurajogurtit jää minulta syömättä enkä pidä kauramaidonkaan mausta, en edes kahvin seassa.