On kasvatettu hyvinvointivaltiota ja oltu yhtenä oravana polkemassa sen pyörää yhä kiihtyvämpään vauhtiin uskossa, että kyllä se henkinen kestävyys seuraa perässä itsessään, kunhan rahalle ja materialle annetaan kaikki ”valmennustuet” ja parasta mitä talosta löytyy.
Ei kai minun tarvitse tässä kertoa, kun kaikki sen omin silmin näkevät, kokevat ja kuulevat, että ei koskaan Suomessa ole koko itsenäisyytensä aikana koettu sellaista henkistä hätää ja pahoinvointia kuin nyt.
Ja mitä kovempaa lapset ja nuoret joutuvat juoksemaan kilpailussa koulutus ja yhä vähenevistä työpaikoista, niin samaan tahtiin maaliviivaa siirretään/siirtyy yhä kauemmaksi, yhä harvempi siinä kilpailussa kestävät ns.”tervepäisenä”.
Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani 50-70 luvuilla kilpailtiin lähinnä urheilukentillä ja hiihtoladuilla palkinnoista ja työtä ja työpaikkoja riitti pelkkä kansakoulun päästötoristus perstaskussa, kunhan oli kaksi vahvaa kättä ja tahto armoton.
Nykyään joutuu nuoret juoksemaan ja kilpailemaan henkensä edestä, minun aikanani monet pääsivät hyvin maaliin kävelemälläkin ja siitäkin palkittiin kunhan ei keskeyttänyt.
