Nyt tulee kunnon materiaalia Ukrainalle!

Ei voi muuta sanoa että ohhoh! Saksan antamaa materiaalia ei voi kuin ihailla. En ole moista nähnyt ja tässä teille olkaapa hyvä!

(Video ja kuvat: Ukrainian Front. Video on julkinen ja avautuu tähän blogiin, kannattaa katsoa ja ihmetellä. Rheinmetallin tuotteita Saksasta Ukrainalle)

 

 

Liero Lavrov esittää:

”Venäjä ei ole koskaan uhkaillut ydinaseilla! Länsi se oli! 😅😅😅.”

Tälläistä shaibaa Lavrov jauhoi YK:saa missä tätä propaganda ministeriä haastateltiin. Kuuluu kysymys…miksi tälläistä edes haastatellaan kun se vain valehtelee.

(Tässä video jonka on julkaissut Anton Twitterissä, video on julkinen ja avautuu suoraan tähän blogiin:)

Miksi Yhdysvalloista ei tunnu löytyvän alle 70-vuotiasta presidenttiä…

Nykyään Yhdysvalloissa ei enää ”nuorempia” löydy presidentiksi. Ensi vuonna mahdollisuus että Trump  ja Biden ovat vastakkain on suuri jos rikoksista syytetty venäläismielinen Trump ei saa syytteitä ajoissa.

Olisi muitakin ehdokkaita mutta Yhdysvalloissa halutaan saada vanhuksia johtoon. Minusta se on takapajuista.

Nyt on kiire saada Ukrainan sota päätökseen koska täysin Putinin vallassa oleva Trump olisi ns ”maailmanloppu” jos hänet jostain syystä valittaisiin. Siihen loppuisi Ukrainan aseistaminen ja käytännössä sodan jatkaminen (oma veikkaus että vielä 2024 sota on täysin käynnissä). Trump on itse luvannut että sota loppuu heti kun hänet valitaan ja Yhdysvallat lopettaa heti Ukrainan tukemisen.

Nyt jos todellakin on niin että ensi vuonna 82 vuotias Biden sekä 78 vuotias Trump olisi presidentinvaaleissa vastakkain niin suuri vaara on jo että kumpi vaan voi kokea jo luonnollisen kuoleman…

Eikö nuorempia ole saatavissa?

Putin hieroo käsiään bunkkerissaan Kremlissä…toivoen että hänen käskyjen alla oleva Trump valitaan, vaikka se pistettäisiin sitten mauseolomiin…käskythän tulee Kremlistä.

Votkuli armeija

Ei riitä että Wagnerin roistojoukko (vangeista kyhätty porukka) tappavat siviilejä. Nyt ovat keskittyneet tappamaan toisiaan 😅👍

Samasta asiasta IS 23.4.2023:

”Ukrainan armeija: Venäjän armeijan sotilaiden ja Wagner-taistelijoiden välinen tappelu kärjistyi tulitaisteluksi luhanskilaisessa kylässä
Ukrainan armeijan pääesikunta väittää sunnuntai-illan tilannepäivityksessään Venäjän armeijan sotilaiden ajautuneen tulitaisteluksi kärjistyneeseen tappeluun Wagner-yksityisarmeijan joukkojen kanssa. Laukaustenvaihdon väitetään tapahtuneen Luhanskin alueella sijaitsevassa Stanytsja Luhanskan kylässä.”

Voinemme todeta että moiset roskajoukot listivät jo toisiaan. Sehän on jo tiedossa että moni venäläinen vaikuttaja (oligarkki yms) joilla on valtaa ja rahaa ovat varustaneet  itselleen omia armeijoitaan jos ja kun koko valtio menee kaaokseen meinaa se että vain itseään suojelemalla perze pelastuu edes jotenkin.

Tämähän tiedetään että pakka ei pysy Venäjällä kasassa. Milloin se leviää…

Sitä ennen nämä ”votkuli armeijat” soutaa ja huopaa siinä välissä…

 

Miksi minä en ole musta…

Ensin tuli musta Mannerheim, nyt väitetään että Kleopatra oli myös musta,
Minä olen pettynyt koska Joulupukki ei ole musta..
Siis oikeasti…vastahan joku loukkasi mielensä kun Tuntemattomassa Sotilaassa (Elokuva tuossa taannoin) ei ollut naispuolisia suomalaisia sotilaita…
Minua loukkaa myös se että minä olen tavallinen valkoinen mies…? Tämä kaikki menee vain hullummaksi…

”Kleopatra on Netflixin uudessa dokudraamassa musta – jotkut egyptiläiset suuttuivat”

 

Kuka on niin uuno että matkustelee edelleen Venäjän tyranniaan…

Kun käytös vielä ”kaupanpäälle” on tälläistä rajalla niin vieläkö näitä tampioita valuu tuonne viemään meidän euroja tai juomaan halvalla kuppilassa? En tiedä kuinka hölmö voi olla mutta kyllähän tässä jo hölmöyden huippu on saavutettu:

Suomalaiset joutuneet kuulusteluihin Venäjän rajalla: ”Heitä kiinnosti sotilasarvo, palveluspaikka ja yhteydet Suomen armeijaan”

”Mies kertoo, että hänet vietiin Venäjällä pian rajanylityksen jälkeen rajanylityspaikan päärakennukseen kuulusteluihin. Kuulustelijana toimi siviilivaatteissa ollut mies. Kuulustelijaa kiinnosti erityisesti suomalaismiehen yhteydet Suomen Puolustusvoimiin.

– Siinä kysyttiin armeija-asiat eli sotilasarvo, palveluspaikka armeijassa ja onko minulla tuttuja, jotka ovat Suomen armeijassa, mies kertoo.” (YLE)

Eli jos tämä tampio on vielä mennyt kertomaan sotilasarvonsa reservissä, palveluspaikan ja muita tietoja niin kyseessä on todellinen tampio. 😉

 

Joskus halpakin on ihan hyvä

Tälläinen Bilteman radiolöytö. Hinta 10,90€, toimii kahdella AAA-paristolla.

Pieni ja helppokäyttöinen radio. Asemat on esivalitttu ja laitteessa on kello (24/h toiminto) sekä kuulokeliitäntä, vyöpideke ja rannehihna joka toimii antennina. Äänenlaatu on ihan ok sekä kokonsa vuoksi näppärä laittaa vaikka takin rintataskuun. Laitan tämän ”sissirepun” vakiovarustukseen ja pari annosta AAA-pattereita vedeltä pitävään pussiin.

Suosittelen vaikka vararadioksi…koskaan ei tiedä…

Kuvassa voi olla tekstissä sanotaan Art. BILTEMA 6380 POCKET RADIO 15:57 1438 ULEFONE SHOT ON ARMOR X5

Kuvassa voi olla kaiutin ja tekstissä sanotaan 636 3 ULEFONE SHOT ON ARMOR X5

 

Suomalaiset Pasit toimessa

Videossa muutama suomalainen Pasi ajoneuvo Ukrainan liikenteessä menossa sotatoimialueelle. Slava Ukraini 🇺🇦🇫🇮👍

Taistelu vapaudesta ikiaikaista vihollista vastaan jatkuu !

(Video: Ferilizer Finder. Twitter. Video on julkinen)