Kyllä sen näki jo aiemminkin että tuo ulkona liikkumis kielto tulee Suomeenkin vaikka se noinkin on
Meillä ei ole mitään valmiutta hoitaa koko kansan esim ruoka palvelusta ja ilman sitä emme tule toimeen ei siten millään tavalla
Mutta kun Pääministeri tuota ulkona liikkus kieltoa on jo asetellutkin ei mene kun tunti sekin on sitten koettuna
Ja miksi juuri uudella maalla niitä tartuntoja on eniten syitä voi ne sairastuneet miettiä itse
Ja monikohan siitä tartunnasta tiesi hyvissä ajoin tuskinpa monikaan se nyt vaan on näin etteipä siitä tienneet
Monikohan niistä sitten oli yli 7 kympin iässä siitä ollaankin hiljaa kuin ns kusi sukassa eipä kerrota kenenkään päättäjän toimesta
Mutta valtion on nyt ensin hoidettava kaikkia ihmisiä koskeva ruoka huolto ja sitten voi sanoa että on perusteet tuohon ulkona liikkumiskieltoonkin
Muutoin sille ei ole perusteita vai voiko olla se että sittenpä ihmisiä kuoleekin nälkään
Kun jääkaapissa ei ole kun valot onpa siinä hommia joita eduskunnan pitää alkaa tekeen konkretian puolelle
Ruoka huolto koko kansalle ei ole aivan pikku asia se kannattas päättäjien pitää mielessään seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast