Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Kolumni: Rikos ja rangaistus

Valtakunnanmediamme nostaa aika ajoin esiin juttuja jos jonkinlaisia, tuomio siitä, vapautus tuosta ja asiantuntijalausunto muista. Iso kuva kriminaalipolitiikasta on kuitenkin unohtunut. Rohkenen yrittää hieman rapsutella muutamia eri pintoja. Juttua varten lähteitä lukiessani huomasin, että hyvä ratkaisu on myös ristiriitainen. Se, että yhdessä kohtaa kevennetään ei tarkoita etteikö toisessa paikkaa voisi kiristää. Isoin haaste on pitää katse tärkeimmässä pallossa, joka mielestäni on turvallinen yhteiskunta. Otettakoon siis kiinni isosta paketista, mahdollisimman monen näkökulman kautta.

Rikoksesta on oltava seurauksia

Keskustelut rangaistusten muodoista, pituuksista sun muista omaavat paljon näkökulmia, mutta yhdestä asiasta on asiantuntijoilla laaja konsensus: rikoksen on johdettava seurauksiin. Kiinnijäämisriskin tulee olla iso. Tehty rikos ei saa jäädä vaille huomiota. Se on vaarallisin signaali, jonka yhteiskunta voi antaa.

Minkä asioiden on oltava rikollisia?

Ensimmäinen mielipiteitä laajasti haastava aihe on siinä, minkä asioiden pitää olla rikoksia. Huumausaineiden käyttörikokset nousevat useimmiten listan kärkeen. Esiin ovat nousseet myös kaikkein lievimmät ns. sananvapausrikokset, kuten jumalanpilkka, jota nykyään uskonrauhan rikkomiseksi kutsutaan. Toivoisin keskustelun menevän yhä laajemmin siihen suuntaan, että rikoksen, jolla ei ole uhria, ei välttämättä tarvitsisi olla rikos. Aiheesta on paljon poliittisia heittoja, mutta ei pitkään, pitkään aikaan yhtään vakavaa keskustelua. Median laiskuus tässä aiheessa on yksiselitteisen häpeällistä. Koska tällaiset muutokset ovat kivuliaita ja mielipiteitä on laidasta laitaan, on asiallisen keskustelun tarve huutavan kova.

Mitä rikosseuraamuslaitos tekee?

Sitten on nostettava esiin rikosseuraamuslaitoksen tehtävä. Medioissa on esiintynyt taannoin haastatteluja henkilöistä, jotka ovat tarjonneet mielenterveyspalveluita tuomituille seksuaalirikollisille, sekä samalla yrittäneet ymmärtää rikosten taustoja. Moni pitää tätä työtä tuhlailevana, mutta itse koen sekä ymmärryksen lisäämisen että rikollisten yhteiskuntakelpoisuuden parantamisen äärimmäisen tärkeinä tehtävinä. Rikosseuraamuslaitoksessa pitäisi yhdistyä useampi asia vailla ristiriitaa: rangaistuksen toteuttaminen ja valvonta, tuomittujen rikollisten auttaminen takaisin yhteiskuntakelpoiseksi ja uusintariskin pienentäminen. Tarvitaan myös kyky ja mahdollisuus ilmoittaa, milloin jokin vanki ei yksinkertaisesti ole kykenevä palaamaan vapaaseen arkeen. Tämä kaikki maksaa, mutta hyvin toteutettuna on myös ehdottomasti rahan arvoista.

Vankeinhoidon kulut

Ruotsi on siirtämässä vankeja Viroon, paitsi auttaakseen ylikuormituksessa, mutta myös säästääkseen kuluissa. Mallin selvittäminen Suomen osalta on hyvä idea, mutta ymmärtääkseni se ei täällä toisi vastaavia etuja. Kahta tärkeämpää onkin keskustella vankeinhoidon kuluista aivan itse toteutettuna. On asioita, joista ei voida tinkiä, kuten työntekijöiden määrä ja osaaminen. Sen sijaan käymättä on keskustelu, jossa muita kuluja pohditaan. Mediaan nousevat esimerkiksi kovin usein esiin vankien alati monimutkaisemmat vaatimukset erikoisruokavalioista, joiden taustalla ei ole allergioita tai muita terveyssyitä, vaan ainoastaan makuasioita. Vielä kiinnostavampi on keskustelu mahdollisesta tulopuolesta. Voisiko vangeilla olla kykyjensä mukaisia työvelvoitteita, joiden suorittaminen tuo etuja vankilaoloihin? Moni nykylaki on epäilemättä esteenä nopeille muutoksille, mutta keskustelua sen ei pitäisi estää.

Vahingonkorvausten määrät

Vahingonkorvausjärjestelmässä moni asia on Suomessa aika hyvin verrattuna vaikkapa Yhdysvaltoihin. Keskustelu järjestelmästä on kuitenkin aika kepeää. Talousrikollisuudessa voisi olla hyvä puida mahdollisuudesta asettaa rikoshyödyn korvauksille kertoimia. Raha on yllättävän kova motivaattori rikolliselle. Jos saadun hyödyn joutuisikin korvaamaan tuplana, ja jos samalla kiinnijäämisriski olisi suuri, se voisi toimia sekä pelotteena että valtiontalouden pienenä piristäjänä. Tämä voisi myös helpottaa talousrikosten tutkinnan resursointia ja tehostaa harmaan talouden torjuntaa laajemmin.

Rangaistusten muodot

Sakot, yhdyskuntapalvelu, ehdonalainen, pantarangaistus ja vankila – onko paletti sopiva? Itse koen, että vankila on oikea paikka henkilöille, jotka ovat vaaraksi toisille ihmisille. Muille on löydettävä ensisijaisesti toisenlaisia ratkaisuja, joissa avainasemassa on aiheutetun vahingon sovittaminen. Yhdyskuntapalvelusta on kuitenkin kovin helppo lipsua ja moni taparikollinen suorastaan odottaa vankilan täysihoitojaksoa. Keskustelua tulisi käydä velvoittavuuden luonteesta. Olemme jo avanneet keskustelun sosiaaliturvan rajoittamisesta ei-kansalaisille. Pitäisiköhän avata myös keskustelu sosiaaliturvan osittaisesta eväämisestä yhdyskuntapalvelun laiminlyöneelle? Niin tärkeää kuin onkin tarjota tie rikoksen sovittamisen kautta uuteen mahdollisuuteen, on myös tärkeää tehdä sovittamisen suorittamisesta tehokkaampaa.

Kaipuu vankilaan

Joissain maissa ilmiö on tutumpi, mutta merkkejä on yhä enemmän Suomessakin – ihmisiä, jotka tekevät rikoksia vain jotta saisivat yhteiskunnan huomiota. Monelle ajatus vankisellistä, valmiista ateriasta ja mukana tulevista hoivapalveluista, on sangen houkutteleva. Aivan liian moni kokee, että apua ei muutoin saa. Tässä voi olla hieman aasinsillan vikaa, mutta ehkäpä hyvä terveydenhoitojärjestelmä ja sosiaalipolitiikka pitäisi myös nähdä hyvänä tapana vähentää paineita poliisilta ja rikosseuraamuslaitokselta? Osattomuus ruokkii rikollisuutta. Kun puhumme rangaistusten koventamisesta kovaan ääneen, sietäisiköhän meidän puhua rikosten ennaltaehkäisystä vielä kahta kovempaan ääneen? On tarjolla heikonlaisesti todisteita siitä, että kovemmat vankilarangaistukset toimisivat pelotteina rikosten ehkäisyyn. Sen sijaan on tarjolla runsain määrin todisteita sen puolesta, että hyvinvoiva yhteiskunta kärsii vähemmästä rikollisuudesta. Ehkäpä olemme myös ymmärtäneet hyvinvoinnin väärin. Katseen voi käääntää vaikkapa etelänaapuriimme, jossa arvomaailma on Suomea perinteikkäämpi ja sosiaaliturva rajallisempi, mutta rikollisuus on väkevästi laskusuunnassa.

Vankeusrangaistuksen kesto

Harva asia lämmittää kansalaiskeskustelua niin kuin rangaistusten suuruus. Tässä jos missä asiassa on osattava pitää pää kylmänä ja numerot pöydässä. Mielestäni järjestelmän on joustettava moneen suuntaan. Väkivaltaiseksi todetun ihmisen ei pidä päästä vankilasta kovinkaan nopeasti. Vastaavasti väkivallaton rikollinen voisi hyötyä muunlaisesta interventiosta enemmän. Vankilapaikkoja ei ole rajattomasti vaikka mitä tekisimme. Emme saa joutua jatkuvasti tilanteeseen jossa väkivaltainen, tuomittu rikollinen pyörii vapaana odottelemassa vankilapaikan vapautumista. Tämä on johtanut aivan liian moneen tragediaan. Lopulta tulemme myös ihmisoikeuskysymysten perimmäisten aiheiden äärelle. Jos vaikkapa henkirikoksen tehnyt ihminen ei ole asiantuntijoiden mukaan kykenevä palaamaan vapaalle jalalle, silloin häntä ei kannattane vapaalle päästää. Jos hän ei pysty siviilissä selviämään aiheuttamatta vakavaa vaaraa toisille, silloin siviili ei ole optio, maksoi mitä maksoi.

Karkoitukset

Kaikkein kuumin peruna lienee kuitenkin ulkomaalaistaustaisten vankien kohtalo. Ristiriidan osapuolina on se kuuluisa, muttei suinkaan turha kansan oikeustaju, sen hetkisten päättäjien tahto sekä kansainvälisten sopimusten tulkinta. Saksan aloitettua rikollisten karkoitukset Afghanistaniin, on tullut selväksi että ainakin viimeisestä kohdasta löytyy joustovaraa halukkaille. Keskustelun kaikkein tärkein kulma löytyy kuitenkin ehkäpä maista kuten Iso-Britannia tai Espanja, joissa kansalaiset ovat siirtyneet kaduille ilmaisemaan mielipiteensä maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisista. Mellakointia ei voi hyväksyä, mutta juuri tässä aiheessa olemme monen kansalaisen huolen ytimessä. Rikollisten ulkomaalaisten karkoittamisesta kieltäytyminen voi tuoda moraalipisteitä toimittajalta, mutta hinta voi olla vakava uhka yhteiskuntarauhalle – sekä suoraan, että välillisesti.

Kootaanpa yhteen

Edellinen ei ole täydellinen tai tyhjentävä analyysi rikoksen ja rangaistuksen tilasta Suomessa, mutta pieni muistutus siitä, miten monenlaiset näkökulmat aiheeseen liittyvät. On ymmärrettävää, että kansalaisten mielipiteen ilmaisut vaikkapa sosiaalisissa mediassa keskittyvät yksittäiseen kulmaan, kunkin päivän uutisen pohjalta. Päättäjiltä voisi vaatia hieman enemmän, joskin saman somen säännöillä hekin nykyään kannatuksensa hakevat. Epäkaupallisella yleisradiomedialla ei sen sijaan ole mitään syytä tyytyä pölhöpopulismiin.

Kyse ei nimittäin ole siitä, saako rikollinen A, B tai C vuoden vai kaksi linnaa, tai onko hän syntynyt Savossa vai Somaliassa. Kysymys on kokonaiskuvasta. Rikollisuus herättää huolta. Huolet eivät kaikkoa haukkumalla huolestuneet äärioikeistolaisiksi tai idiooteiksi, etenkin kun yhä useampi huoli perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen.

Osaan huolista voi tarjota ratkaisua, joka uppoaa kansaan helposti. Osaan taas ratkaisut ovat monimutkaisia ja kuulostavat jopa maalaisjärjen vastaiselta. Silloin tarvitaan malttia, sivistystä, perusteltuja, asiantuntemusta ja nöyryyttä ymmärtää, että viestintään on joskus laitettava yhtä paljon voimavaroja kuin itse ongelmanratkaisuunkin.

Ja silloin, hyvät ihmiset, nähdään kokeeko yleisradioyhtiö tehtäväkseen kansan sivistyksen ja hyvinvoinnin parantamisen, vai toimittajan henkilökohtaisen poliittisen känkkäränkän levittämisen.

Julkaistu

Työmarkkinoiden ongelmia luodaan, ei ratkota

Poliittinen keskustelu YEL-muutoksista, irtisanomisehdoista ja paikallisesta sopimisesta käy kuumana, mutta sen alle jää toinen mokoma vähintään yhtä kuumia ongelmia. Koen, että olemme liki unohtaneet ongelmat itse työnhakuprosessin tietoisessa hajottamisessa viranomaisten ja lobbarien toimesta. Unohdetaan siis hetkeksi vasemmisto-oikeisto vääntö ja palataan byroslavia-maalaisjärki-vääntöön.

Haamuduuneista haamuhakuihin

Keväällä Yle uutisoi ns. haamuduuneista useammallakin jutulla. Tässä ilmiössä on kyse siitä, että rehellisyyteen kyllästyneet työnvälitysfirmat rekryävät ihmisiä olemattomiin työpaikkoihin, tarkoituksenaan yrittää myydä hakijoita sitten työtä etsiville yrityksille. Työnvälitysfirmat toimivat tässä vailla lopullisen työpaikan tarjoavan yrityksen lupaa tai tietoisuutta, aiheuttaen ongelmia sekä työnhakijoille, työnantajille että viranomaisille. Itse arvelisin jopa ongelmien aiheuttamisen olevan varsinainen tarkoitus. Ei kuitenkaan huolta, ystävät hyvät, kukaan ei ole ongelmalle tekemässä mitään.

Työnvälitysfirmat toimivat joskus ja jouluna myös työntekijöitä hakevien yritysten tilauksesta aivan avoimesti, fiksusti ja hyödyllisesti. Tämä on yleistä esimerkiksi ns. vuokraduunarihommissa, eli lyhytaikaisten työsuhteiden välityksessä. Tällaisella palvelulle on ehtaa kysyntää, sillä monella työpaikalla on hetkittäisiä ruuhkia. Tätä kirjoittaessa voisin kuvitella että kesähelteiden alettua pääsee yksi jos toinenkin vuokraduunari lastaamaan kaupan alalla kaikkea kesävälinettä aina grilleistä vesileluihin.

Toisella puolen ilmiötä ovat sitten työnhakuvelvoitteet. Ajatusta tässä taustalla voi pitää sinänsä oikeana – työ on todellakin parasta sosiaaliturvaa, ja rohkaisu työnhakuun on perusteltua. Ongelmia on kuitenkin hurjasti: etenkin kovan työttömyyden aikana näkyvään työpaikkailmoitukseen voi tulla satoja, tuhansiakin hakuja, joiden joukosta ehkä kourallinen on oikeasti edes haluamassa siihen työhön. Moni hakee vain johonkin nenänsä eteen tulevaan, vain koska on pakko, ilman kovin vakavaa ajattelua. Moni on aluksi vakavissaan, mutta ensimmäisen viidensadan epäonnistuneen haun jälkeen inspiraatio kuolee. Viranomaista ei heitä kiinnosta auttaa, ja Suomessa AY-liike ei saa auttaa jäseniään työnhaussa sillä tavoin kuin vaikkapa Tanskassa.

Toisin sanoen, edellä mainittujen haamuduunien lisäksi nämä haamuhaut johtavat siihen että sekä työpaikkailmoituksissa, että ennen kaikkea työhakemuksissa, on ylivertainen leijonaosa pelkkää täytettä. Muutamat tutut alalla sanovat että joskus työhakemuksista oikeita on ehkä prosentti, ja työpaikkailmoituksistakin selvä vähemmistö. Jälkimmäiseen syntiin syyllistyvät lukuisat näkyvät yritykset, pikaruokapaikoista aina teollisuuslaitoksiin. Kuulemma se näyttää hyvältä firman imagolle että on aina rekry auki, vaikkei ketään ole aikomustakaan palkata.

Itse luotu ongelma ja surkea ratkaisu

Työnvälitysfirmat ovat ahkerasti lobanneet viranomaisia lisäämään työnhaun velvoittavuutta. Tämä, yhdistettynä heidän itse luomaan haamutyöpaikkaongelmaan, johtaa työnantajat pulaan: Yksinkertainen työpaikkailmoituksen laittaminen ja sopivan hakijan löytäminen on muuttunut niin isoksi työksi, ettei siitä moni firma selviä. On yksi asia lukea tusina ilmoitusta, toinen asia käsitellä niitä tuhat. Samat työnvälitysfirmat sitten myyvät hyvää hyvyyttään rekrytointipalveluita helpottamaan itse aiheuttamansa ongelman ratkaisua.

Tämä ”ratkaisu” sitten yleensä johtaa edelleen työnhaun prosessiin vaikeuttamiseen. Jokaiseen, oikeaan tai haamuiseen työpaikkaan, pitää kuvata videoita, täyttää puolenkymmentä lomaketta, kirjoittaa puoli tietosanakirjaa tekstiä ja esittää muita performansseja. Tiedot eivät toki mene ö-mappiin, vaan pahempaa: ne menevät kielimallille, joita jotkut tykkäävät pöhkösti tekoälyksikin kutsua. Tämä järjestelmä, teoriassa hyödyllinen, on usein tehty niin surkeasti että se ei kykene erottamaan hakijoista parhaita. Joskus taas käyttö kompastuu juridisiin tulkintoihin. Eipä ratkaisusta toimivaa toisaalta tarvitakaan, koska välitysfirman palkannut taho ei saa nähdä prosessia, tai ei edes halua yrittää ymmärtää sitä. Miksi myydä priimaa kun sekunda tekee kauppansa?

Kenen hyväksi?

Kuka tästä hyötyy? Pääosa isoista työnvälitysfirmoista on veroparatiiseista omistettuja, jotka hädin tuskin palkkaavat suomalaisia, eivätkä taatusti maksa veroja. Kyllä joukossa on kotimaisiakin, ja jopa erinomaista palvelua tarjoavia, mutta iso volyymi on alusta loppuun sitä itteensä. Hyöty valuu miljardöörien rientoihin ja lasku valuu lopulta veronmaksajille – osa suoraan, osa välillisesti.

Mutta suurin haitta ei edes ole se mieletön määrä kuluja mitä näille yrityksille maksetaan ongelmasta jota ei pitäisi olla olemassakaan. Suurin haitta on, että moni ei enää oikeastaan halua sen paremmin tarjota kuin hakeakaan työtä. Totta puhuen se ei edes kannata. Jos et ole valmis menemään ym. sirkukseen mukaan, kuten pienempien yrityksen tapauksessa on, kukaan ei lue työpaikkailmoitustasi. Suuresta työttömyyden määrästä huolimatta moni pienempi yritys ei saanut tänä vuonna yhden ensimmäistä kesätyöhakemusta, koska eivät suostuneet maksamaan työmarkkinamafian suojelurahoja.

Koska en halua olla äärimmäisen ilkeä, en kerro rehellistä mielipidettä mitä asialle pitäisi tehdä. Sen sijaan tarjoan ratkaisuki pehmennettyä poliittista hevonpaskaa. Mitäpä jos ylläolevaa ongelmaa lähdettäisiin tutkimaan vaikkapa kotimaisten yliopistojemme osaamisella? Mitäpä jos haamutyöpaikkojen ilmoittamisesta seuraisi sanktioita? Ensin julkinen huomautus, sitten sakot ja kolmannella kertaa pysyvä liiketoimintakielto. Mitäpä jos suotaisiin AY-liikkeille entistä aktiivisempi rooli ja ehkä myös velvollisuus työnhaun tuessa Tanskan malliin? Mitäpä jos viranomainen lähtisi kehittämään työpaikkapalveluitaan jatkossa ILMAN työnvälityshuijareita? Tässä voisi auttaa vaikkapa järjestely, jossa Työmarkkinatorin käytöstä perittäisiin kulut kattava käyttömaksu työnvälitysfirmoilta.

Olen yhä vapaan markkinatalouden ystävä ja näkisin sangen mieluusti Suomessa toimivan useita, rehellisiä, laadukkaita työnvälitysyrityksiä. Näiden pitäisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti ja avoimesti, ei markkinahäirikkönä ja veronmaksajan piikkiin.

Ennen kaikkea olen terveen työmarkkinailmapiirin ystävä. Työpaikan tarjoamisen kynnystä on madallettava kaikin tavoin ja sen on oltava mahdollista myös pienemmille yrityksille. Sinne syntyy suurin määrä työpaikkoja, joten sieltä löytyvät kasvun siemenet. Niillä siemenillä saataisiin ehkäpä terveydenhoitommekin taas kuntoon, kunhan nyt ensin nykyinen työterveysjärjestelmä ammutaan kuuhun. Se onkin sitten oma tarinansa.

Julkaistu

Verovapauden autuus

Suomi on verovapauksien, vapautusten ja tukiaisten luvattu maa. Nostoja voisi tehdä kirjasarjan verran, mutta otan nyt vaalirahoitusuutisen lähteeksi. Puhutaanpa siitä miten veronmaksaja voittaa aina.

Duunarin asialla

Tiedän erinomaisen tarkkaan mitä hyvää AY-liike on tehnyt Suomessa, monissa vaiheissa maamme historiassa. Pitkän aikaa tehtiin sopimuksia, tehtiin tulosta ja yhteistyötä. Nyt tehdään vaalirahoitusta. Minä näen yksinkertaisesti ratkaisemattoman ristiriidan verovapaudessa ja miljoonatuissa vaaliehdokkaille. Puolueilla on jo puoluetuet ja valtuutettujen puolueverot. Ehdokas voi myös kerätä rahaa monin tavoin, yksityisiltä, yrityksiltä, yms. Minä näen kuitenkin täysin, yksiselitteisen vääränä jos AY-liike (tai työnantajaliike sen puoleen) samanaikaisesti toimii verovapaasti ja viskoo omaisuuksia vaalityöhön. Toisen näistä on loputtava. Mieluiten verovapauden, sillä jokainen veronmaksaja paikkaa sen aukon.

Ja sitten ne helevetin bisnessäätiöt. Käytännössä ongelma koskee yksinomaan RKP:ta, jolla on verorahoista kupattu miljardeja piiloon omien kiinteistöbisnesten pyörittelyyn ja rahan jakamiseen ties minne. Ministeri puhujavieraaksi? Tässä sata tonnia. Pikkukylän pikkuehdokas lupaa vaaleissa puhua ruotsia? Tässä kymppitonni. Rahaa on tähtitieteellisesti, markkinaa vääristellään ja valtiontalouden tarkastusvirasto on vaatinut toimia jo vuosikymmeniä. Mikään hallitus ei ole tehnyt asialle mitään ja sinä ja minä maksamme tämänkin.

Arvostan, että hallitus edes puhuu talousongelmista, mutta taas näitä touhuja katsoessa alkaisi kohtaa olemaan tulosten aika. Purra kertoi hyviä ajatuksia medialle, mutta samaan korosti että se on vain hänen mielipide, ei hallituksen. Tämä ”kyllä mä mutta ne muut” ei ole enää kovinkaan kestävä tekosyy tässä kriisissä. Jos talousministeri ei saa talouden madonlukuja tuotua pöytään niin kuka sitten? Toki paine on kova ja haaste valtava, mutta juuri tässä ne jyvät erotellaan akanoista.

Ei ole ilmaista verovapautta. Ei ole pakollisia tukiaisia. Aina joku ne maksaa ja harvoin niihin saadaan vahvat perusteet. Nyt mitataan hallituksen kantti. Toivotan onnea haasteeseen.

Julkaistu

Kansan tahto

Ei – nyt en puhu Suomesta, vaan paljon yleisemmällä tasolla. Kontekstiksi voisi pistää vaikkapa Gazan, Ukrainan, venäjän ja Yhdysvallat. Kysymys on helppo ja vaikea: mikä on todellinen, aito kansan tahto, miten sen voi mitata ja mikä sitä häiritsee?

Kysymys, vastaus ja olosuhde

Suomen kaltaisessa maassa ei ole erityisen vaikeaa mitata kansan tahtoa. Toki mekin usein epäonnistumme, mikäli kysymykset muotoillaan johdatteleviksi. Halutessamme saamme kuitenkin vastaukset selville. Tämä on hyvä vertailupiste.

Venäjällä ei ole toivoakaan saada selville kansan tahtoa, eikä se johdu vain mistään yhdestä tekijästä. Ongelma lähtee toki siitä, että kaikenlaisia kyselyjä ei saa edes järjestää. Ilmiselvä on myös seurauksien pelko. Diktatuuri on tehnyt selväksi miten käy väärien mielipiteiden lausumisesta. Vaikeampi kysymys on indoktrinaation voima: kun kansalle on valehdeltu iät ja ajat, onko heillä kykyä muodostaa aito mielipide? Jos haluaa vielä vaikeammaksi viedä, voi toki keskustella heidän ajattomista kansallisista piirteistä, mutta siinä mennään jo tieteestä kauas.

Etenkin Trump on ollut kova väittämään omia mielipiteitään Ukrainan kansan tahdosta. Tosiasiassa ukrainalaisten tahto on monivivahteinen asia ja sen yksin pitäisi korostaa demokratian potentiaalia. Päättäjiä ja päätöksiä uskalletaan kritisoida avoimesti, jopa sodan aikana. Oikeastaan ainoa asia mistä he ovat yhtä mieltä on että venäjä voi painua helvettiin, eivätkä he halua olla sen suunnan kanssa tekemisissä. Jos edes tuon viestin saisi uppoaamaan putinin syvimpiin uskojiin…

Entäpä palestiinalaiset? Vasta viime aikoina, terroristijärjestö hamasin otettua tarpeeksi osumaa, on uskallettu ilmaista mielipiteidä heidän toiminnasta. Viha Israelia kohtaan on laajaa, enkä muuta odottaisikaan kun pommeja tippuu niskaan jatkuvalla syötöllä. Kysymykset heidän tulevaisuudesta olisivat sen sijaan äärimmäisen tarpeellisia. Pelkoa on kuitenkin paljon, hamasin on tiedetty jo pienestä erimielisyydestä estävän pääsyä ruokaan, ja isommista erimielisyyksistä ammutaan kadulle. Tämä on yksi monista ratkaisemattomista asioista nykyisessä tragediassa. Palestiinalaisten tulevaisuudessa heidän sanansa tulee olla painava, joten vaikea kysymys kuuluu: mitenkä saisimme sen kuuluviin?

Entäpä se suuri demokratia?

Pohditaanpa vielä hetki Yhdysvaltain tilannetta. Jos maamme valtamediaa katsot, Trump johtaa kuin diktaattori jota koko kansa vihaa. Tilanne ei yllättäenkään ole näin mustavalkoinen. Suomessakin on niin sokeaa vihaa kuin rakkauttakin ilmassa aivan liikaa. Tosiasia on, että monet Trumpin päätöksistä nauttivat hyvin suurta kansansuosiota, kuten vaikkapa rajapolitiikka. Yhtä totta on, että vastaavasti hänen talous- ja kauppapolitiikkaansa kritisoidaan selkeän enemmistön toimesta. Tätä kirjoittaessa nettotilanne on, että niukka enemmistö kansasta näyttää peukkua alaspäin. Yhtä lukua viisaampaa on kuitenkin jakaa asia osiin ja ymmärtää amerikkalaisten tahdon koostuvan monista puroista yhden pyhän totuuden sijaan.

Edellä mainittuihin lukuihin voi sinänsä luottaa, sillä amerikkalaiset eivät kovin herkästi pidä kynttilää vakan alla. Aiheesta saa kuitenkin haastavamman kun alkaa katsomaan tiettyjen lukujen muutoksia ja niiden vaikuttimia. Esimerkiksi asenteet venäjään heiluvat huomattavan nopeasti päättäjien ja valeuutisten tahdissa. Jokaisen maan jokainen ihminen on propagandan ja populismin vietävissä, mutta tahti on jenkkilässä päätä huimaavaa. Yhtä totta on, että amerikkalaisten kansan tahdon voi mitata melko luotettavasti, mutta myös se että tahdon voi muuttaa rahalla ja filunkipelillä tuossa tuokiossa.

Kansan tahdon pohtiminen on mitä mielenkiintoisinta ja monessa kohtaa tuiki tarpeellista. Saadun tuloksen ymmärtäminen lisää niin haasteen kuin saadun hyödynkin tasoa.

Julkaistu

Puuilo ja Tokmanni (ja ne muut)

Kauppalehti kertoi tänään Tokmannin rankasta romahduksesta. Liikevaihto ei ota kasvaakseen kunnolla, vaan ainoat kasvut tulivat hurjasti nousseista tappioista. Tokmanni ei ole onnistunut kertomaan hyviä uutisia – vaan samoilla markkinoilla seilaava Puuilo puolestaan on loistanut jo pitkään kuin Naantalin aurinko.

Ämpäri- ja osakekauppaa

Tästä parivaljakosta tekee mielenkiintoisen sen, että molemmat ovat melko uusia pörssiyrityksiä. Muista tutuista toimijoista Motonet on perheyritys, kun taas Biltema ja Rusta esimerkiksi ovat ulkomaalaisten instituutiosijoittajien omistamia. Sen alla on toki vino pino pienempiä paikallisia, aina vaihtelevaa mainetta keräävästä Kärkkäisestä Halpa-halliin, kuin lukuisiin pienempiin. Itse olen tykästynyt Löytötexiin, etenkin nyt kun Nokian Hurrikaani lopetti. Ajoittain käyn myös vanhassa tutussa Kuljun Kartanossa. Luulenpa että jokaisella on oma suosikkinsa. Motonetissakin tulee vierailtua joskus – valikoima on hyvä, hintataso vähän suolainen. Silti Tokmannia edullisempi.

Tällainen ns. halpakauppa on ollut aika vahvan muutoksen ala Suomessa vuosien ja vuosikymmenten varrella. Tokmannin suuri laajentuminen ja yritysostot, kikkailut ulkomaisten instituutiosijoittajien kanssa ja paluu osittain kotimaiseen omistukseen ovat muistissa. Parhaiten kepupolitiikan puolelta tuttu Kyösti Kakkonen on liki instituutio mitä tulee tämän alan kaupantekoon ja kieltämättä häneltä irtoaa mielenkiintoisia tarinoita, kuten vaikkapa tämä pitkä haastattelu. Tuo mies on keitetty useammassakin sopassa, ja jotenkin onnistunut jaloilleen laskeutumaan.

Siitä tulikin ajatus. Aika moni suomalainen on ainakin kuullut Kakkosen nimen. Vaan jos menet kadulla kysymään kuka on Juha Saarela, harva on koskaan kuullutkaan. Kyse on siis Puuilon toimitusjohtajasta, joka toki vastaa kun media soittaa ja kauppaa tykkää tehdä, mutta ei rakenna itsestään väkevää henkilöbrändiä. Tämä on täysin epätieteellinen pohdinta, mutta voisiko olla että kansa itse asiassa vähän vieroksuu firmaa, jonka historia on niin henkilöitynyt yhteen ihmiseen ja yhteen puolueeseen? Voisiko olla että kun tarve on ostaa ämpäriä niin se ämpäri kiinnostaa politiikkaa enemmän?

Kilpailu tekee hyvää

Mene ja tiedä oikeita syitä – ehkäpä Tokmannilla vaan ei hallinto ole tehnyt työtään ja Puuilon nenä on ollut tarkempi haistamaan markkinan kehitystä. Ehkäpä joku vuosi tilanne kääntyy toisinpäin. Ehkäpä sivusta tulee uusi yllättäjä? Yhtä kaikki, kilpailu on hyväksi ja kuluttaja olkoon viisain kaikista.

Onko sinulla suosikkikauppaa tällaisiin tarpeisiin?

Julkaistu

TM:ltä hyvä vinkki tietokoneen ostoon

Tekniikan maailma julkaisi tärkeän vinkin tietokoneen ostoon pari päivää sitten. Juttu oli vain tilaajille, mutta asia on tuttu monesta mediasta. Koen sen sen verran tärkeäksi, että viestiä kelpaa toistaa.

Vähimmäismuisti 16 gigatavua

Asian ydin on tässä: jos ostat uutta tietokonetta, varmista että siinä on vähintään 16 gigatavua muistia. Ihan sama mikä merkki, Windows tai Apple, pöytäkone tai läppäri, tuo pätee aina. Aivan liian moni kaupoissa – etenkin pahimmissa huijarikaupoissa kuten gigantti yms – on myynnissä tuota pienemmällä muistilla varustettuja koneita. Mikään myyjän tekosyy ei ohita tätä rajoitusta. Alle 16 gigaa on yksinkertaisesti liian vähän uudelle koneelle.

Miksi näin? Lyhin versio on, että tietoa on yhä enemmän ja se vaatii koneelta yhä enemmän. 16 gigatavua riittää peruskäyttöön. Jos muistia on vain 8 gigatavua, jopa yksinkertainen peruskäyttö, netin selaus ym. voi olla todella hidasta. Koneen odotettu käyttöikä voi myös jäädä huomattavan lyhyeksi, kun tulevat ohjelmat eivät toimi lainkaan.

Tehokäyttäjä voi tarvita enemmänkin. Jos esimerkiksi ajaa paljon ohjelmia samaan aikaan, käsittelee valokuvia tai videoita, tai ehkäpä pelailee paljon pelejä, on 24 tai 32 gigatavua perusteltua. On paikkoja, joissa tätäkin enemmän tarvitaan, mutta se on jo harvinaisempaa.

Selvitä aina myös, onko muisti laajennettavissa. Nyrkkisääntö on että muistia voi laajentaa kaikkiin paitsi pienimpiin ja halvimpiin läppäreihin, sekä lähes kaikkiin pöytätietokoneisiin. Huijarikaupoissa laajennusrajoitteisia koneita on yleensä enemmän. Laajennus on yleensä erittäin nopea ja edullinen toimenpide, sillä laajennusosan ei tarvitse olla saman merkkinen kuin tietokoneen. Helpoimmillaan tarvitsee vain ruuvimeisselin ja muutaman minuutin, mutta osaava huoltoliike voi myös suorittaa työn muutamalla kympillä. Edellinen ei ole maksettu mainos, vaan mitä lämpimin suositus tietokoneiden myynti- ja huoltoliikkeestä Tampereen alueella.

Entäpä käytetyt?

Käytetyssä tietokoneessa voi hyväksyä 8 gigatavun määränkin – jos se vastaa tarpeeseen. Jos muistia voi laajentaa, ongelmaa ei ole ensinkään. Jos ei voi, sanoisin että niin kauan kuin koneen hinta ei ylitä 200 euroa, tuon rajoituksen voi hyväksyä. Jos tarve on saada kone netin selailuun, pankissa käyntiin, elokuvien katseluun ym. niin tällä voi aivan hyvin selvitä. Totta puhuen tuollaiseen käyttöön voi löytää aivan toimivan käytetyn yritysläppärin satasellakin, jopa alle.

Käytetyissä, kuten uusissakin, oleellista on se onko laite oikea juuri siihen mitä tarvit. Tähän ei ole tyhjentävää vastausta, sillä vain sinä voit tietää mitä juuri sinä tarvitset. Yleisenä neuvona käytetyn läppärin ostajalle vinkkaan, että kannattaa suosia yrityskäytössä olleita käytettyjä koneita, kuten Lenovo Thinkpad, ym. Etenkin em. tyyppiset järeämmät yrityskoneet on yksinkertaisesti rakennettu kestämään paremmin ja kauemmin, koska ne on suunniteltu jatkuvaan reissaamiseen. Se on niinkin yksinkertaisia asioita kuin metallin määrä saranoissa, tuulettimien laakerointi, liittimien kiinnitys ja sen sellaista. Yrityskoneita myydään jopa viiden vuoden laajan palvelun takuulla, joten on valmistajan intresseissä ettei takuuhuoltoja tule paljoa.

Käytetyissä pöytäkoneissakin on monta tapaa varmistaa laatu, mutta valitettavasti tarkastuslista niistä olisi pitkä kuin nälkävuosi. Jos et tunne koneiden teknologiaa hyvin, pyydä tuttava avuksi, tai asioi vain vastuullisessa ammattiliikkeessä. Nyrkkisääntönä on varmistaa kuluvien osien valmistajat ja kulumisen aste. Laadukas pöytäkone kestää heittämällä yli kymmenen vuotta (kyllä, oikeasti), huonolaatuiseen tulee oireita jo parissa vuodessa.

Muista huolto

Harva jättää autoa huoltamatta tai lattiaa imuroimatta. Muista sama myös tietotekniikassa. Säännöllinen huolto pidentää käyttöikää. Se tarkoittaa niin turhien tietojen poistamista ohjelmista, kuin myös mekaanista pölyjen puhdistusta. Käyttöiän kasvaessa myös esimerkiksi tuulettimien tai tallennusvälineiden vaihdot voivat tulla kyseeseen, läppärien tapauksessa myös akut. Laatukoneiden tapauksessa mikään näistä ei ole erityisen vaikea tai kallis toimenpide.

Muista: jos menet kauppaan vailla tietoa mitä haluat, saatat todellakin saada mitä tilaat. Onko sinulla siihen varaa?

Julkaistu

Hyviä ehdokkaita (Tampere)

Tapani mukaan kirjoittelen vaalien alla nostoja eri puolueiden ehdokkaista, joille annan arvoa. Filosofinen tarkoitukseni on yksinkertainen: muistuttaa, että politiikassa ei ole koskaan vain yhtä oikeaa vastausta. On todennäköistä, että oma ääneni menee myös tälle listalle, mutta sen näkee sitten sunnuntaina. Eli, tamperelaisia kuntavaaliehdokkaita, täältä pesee.

Kokoomus – ohisektori

Kotipuolueestani en katso sopivaksi nostaa ketään nimeä. Sen verran heitän ilmoille ajatuksen, että jos ”Bile-Ilmarin” päätyminen pormestariksi ei tunnu kivalta idealta, varmin tapa estää se on pistää ääniä kokkarien suuntaan.

SDP: Sillanrakentaja Lauri Lyly

Tämä valinta oli luvattoman helppo. Lauri Lylyn pormestarikausi oli täynnä esimerkillistä sillanrakennustyötä – sekä todellisesti että metaforisesti. Vaatii paljon että kaltaiseni riistoporvari liputtaa ay-jäärän puolesta, mutta Lyly osoittaa niin erinomaista diplomatian ja tekemisen kykyä että ei pidä antautua stereotypioille. Mitä enemmän yhteiskunta hajoaa, sitä enemmän tarvitsemme hänen kaltaisia päättäjiä.

Liberaalit: Tulevaisuuteen katsoja Juha-Matti Peltola

On tunnustettava etten tunne liberaalien ehdokkaita niin hyvin kuin pitäisi, mutta puolueen linja on tuttu ja selkeä. Listaltani nostin J-M Peltolan, jonka rohkea, hillotolpista välittämätön katse eteenpäin on tervetullutta. Hän on valmis säästämään poliittisesti ikävistä paikoista, jos se on kaupunkilaisten eduksi ja valmis investoimaan rohkeasti tulevaisuuteen. Esimerkiksi vaalikonevastauksista paistaa äärimmäisen suoraselkäinen inhorealismi, jolle on ilo nostaa hattua.

Vasemmisto: Tienrakentaja Lauri Lindén

Tämä valinta voi olla vähän ilmiselvä, mutta mielestäni vasemmiston lista ei tällä kertaa muutoinkaan ollut niin onnistunut kuin aiemmin. Lindén on osoittanut olevansa valmis juttelemaan jokaisessa pöydässä ja ottamaan vastaan jokaisen haasteen. Hän on valmis rakentamaan teitä sinne mihin vasemmisto ei perinteisesti mene ja haastamaan modernin räyhäyskulttuurin tarjoamalla tilalle terävää, mutta kohteliasta debattia. Lisää tällaista!

Vihreät: Laajakatseinen Johanna Roihuvuo

Vihreiden valtakunnallinen kampanja ei ole kerännyt tyylipisteitä, mutta alla on edelleen se puolue jota voi arvostaa: tulevaisuuteen katsova, tiedemyönteinen ja ihmisen näkevä. Mielestäni Johanna Roihuvuo tuo esille juuri tätä laajakatseisuutta ja monialaisuutta mitä puolue kaipaisi enemmänkin. Laaja-alainen kokemus niin politiikan tekemisestä kuin yhteiskunnan monista kiinnostavista nurkista kruunaa paketin. Hänessä järki ja sydän mahtuvat yhteen pakettiin erinomaisesti.

Perussuomalaiset: Järkipersu Erkki Seppänen

Jos et aiemmin tiennyt mitä saa kun yhdistää rock-muusikon, väkevän akateemisen pätevyyden ja eteenpäin menemisen asenteen, vastaus on tässä. Erimielisyyden, väärinkäsityksen tai poliittisen rajalinjan tullessa vastaan Erkki ojentaa kättä sovinnon merkkinä ja etsii tapoja ymmärryksen lisäämiseen. Keskusteluun hän tuo esiin todelliset ongelmat perusteineen, ilman pienintäkään peittelyä ja pitää talouspolitiikassa molemmat jalat tukevasi maassa. Politiikan tekemisen taustojen syväosaaminen tuo parhaat mahdolliset kyvyt ajaa politiikkaa maaliin asti.

Mitäs vielä?

Vaaleissa on verrattain hyvä pino kiintoisia ehdokkaita laidasta laitaan. Itse annan ehkä kaikkein suurimman arvon henkilölle, joka on valmis astumaan pois mukavuusalueeltaan. Jalan polkeminen ja huutaminen eivät silmissäni vie pitkälle. Poliittisista periaatteista pitää joustaa, jos niin pääsee parikin askelta eteenpäin.

Julkaistu

Hankintatoimi yhdistyksessä

Allekirjoittanut nimitettiin taannoin Tracon ry:n hankintavastaavaksi kaudelle 2025. Montaa hommaa olen 20 vuoden aikana siellä tehnyt, mutta tämä on yhdistyshommissa uutta. Päätin yhdistää yhdistyksen arvoja ja liiketoiminnallisia oppeja.

Hankintaopas tyhjältä pöydältä

Kirjoitin ensi työkseni pienen hankintaoppaan. Huomasin siinä nopeasti, että asioita ei tarvitse yhdistyksessä miettiä kuten yrityksessä, saati julkisen sektorin laitoksessa. Samoja virheitä ei ole pakko toistaa. Optimisti voi halutessaan nähdä, että tässä saa siis tehdä aivan uusia virheitä.

Seuraavanlaisia lähestymiskulmia otin mukaan.

  • Oston tai vuokrauksen lisäksi lainaus yhdistysverkostolta tai yhteishankinta.
  • Luovat hankintakanavien etsinnät – monet etsityistä asioista eivät ole aivan hyllytavaraa, joten haastetaan positiivisella tapaa toimittajia.
  • Säästeliäisyyden pointti. Säästämiseen on vahvempi motivaatio, kun tietää että oma yhdistys ja oma yleisötapahtuma ovat edunsaajia, ei jokin mystinen johtoporras tai etäinen sijoittaja.
  • Lupa olla hyvis. Asiat kuten toimittajan vastuullisuus, kotimaisuus (EU) ja vastaavat arvokysymykset voidaan huomioida järkeä käyttäen, ei byrokratiaan hukkuen.
  • Hankinnan palveluasenne. Ei ”lue satasivunen ohje ja noudata”, vaan ”ihan mitä vaan, tule juttelemaan”.

Juuri mikään yllä mainituista ei ole mahdollista toteuttaa muualla. Jäykemmillä toimijoilla on paljon reunaehtoja, jotka sinänsä ovat ymmärrettäviä. Ilman näitä reunaehtoja näkee kuitenkin toisenlaisen maailman, josta nähdäkseni voi myös oppia laajemmin.

Vertailu julkiseen

Keskustelemme varsin aiheellisesti julkisen sektorin hankintojen katastrofaalisista epäonnistumisista. Osa ongelmista johtuu tiukasta lainsäädännöstä, vaan yhä useampi ongelma johtuu siitä ettemme ymmärrä lainsäädäntöä – tai jopa vain siitä, että väärät ihmiset, väärillä taidoilla, ovat tekemässä huonoja päätöksiä.

Ovatko pykälät syy ongelmiin vai tekosyy?

Julkaistu

Kolumni: Liha

Marttojen taannoinen linjaus kasvisruoan tarjoilusta herätti kansan jatkamaan tuttua tappelua. Media on pitkälti puolensa valinnut ja tyytyy haukkumaan päätöksestä suuttuneita. Koko lihakeskustelu on malliesimerkki rimanalituksesta, jossa media käsittelee asiaa populistisesti, historiattomasti ja ääripäihin keskittyen.

Jo ennen muinaisia kreikkalaisia

Tutkimus on osoittanut kasvisruoasta sekaruokavalioon siirtymisen olleen merkittävä tekijä ihmisen evoluution kehittymisessä miljoonia vuosia sitten. Seuraava muutos tapahtui toiseen suuntaan noin 10 000 vuotta sitten, kun maanviljelys työnsi metsästäjä-keräilykulttuurin laajalti sivuun. Jälkimmäisestä muutoksesta puhutaan myös kriittisesti evoluution kannalta: yksipuolinen viljelty ruoka ei ole parasta mahdollista syötävää ihmiselle.

Suomen kirjoitettu historia ei ole aivan yhtä vanhaa, mutta keskiajan eri vaiheilta löytyy paljonkin tietoa ihmisten ruokailusta. Ohra ja ruis olivat tärkeimmät ravinnon lähteet. Liha oli mukana, mutta sen osuus ruokavaliosta oli pääosalla kansalaisista pientä. Varakkaiden lautasilta lihaa löytyi huomattavasti enemmän. Uskonto vaikutti myös paljon, sillä sen määräämien paastojen aikana kaikki eläinperäinen ruoka oli kiellettyä.

Tiedustelin myös viime vuosisadan alkupuoliskon ravinnosta aikanaan Vakka-Suomessa vaikuttaneiden sukulaisten historiasta. Yhdellä sanalla sanoen ruoka oli peruna. Peruna sekä sipuli olivat se, millä pelloilla tehtiin pitkää päivää. Myös velliä sai usein syödäkseen. Liha kuului ruokavalioon, mutta sitä käytettiin säästeliäästi. Peruna oli yksinkertaisesti erinomaista polttoainetta työhön, jossa tarvittiin paljon energiaa.

Keskustelun valtaa huuhaa

Ruokakeskustelussa on paljon tunteita, vaan myös paljon aivan ehtaa huuhaata, monelta puolen kenttää. Käyn nyt pahimpia läpi lyhyesti. Ei, ennen vanhaan ei syöty lihaa koko ajan. Ei, lihan poistaminen lautaselta ei automaattisesti tee ihmisestä terveempää – lihan laadulla tosin on paljon väliä. Ei, kasvisruokapäivät eivät ole 2000-luvun villitys, vaan osa kouluruokailua niin kauan kun kouluruokailua on ollut. Ei, emme voi jatkaa lihan syöntiä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kulutuksen on välttämätöntä laskea – mutta ei nollaan. Ja ei, kasvisruoan syömiseen ei Suomessa tiettävästi pakoteta yhtään ketään, ei osana poliittista salaliittoa eikä muutenkaan.

Media poimii hanakasti mielipiteitä ja poliittisia iskulauseita mitä suurimmiksi totuuksiksi. Sitten seuraavana päivänä tulee väite, joka on täysin päinvastainen, tarjottuna aivan yhtä suureellisesti ja vailla pienintäkään kritiikkiä. Median vastuuta terveiden elämäntapojen ylläpitämisessä voi ja sopii kritisoida, vaan on toinenkin kysymys: mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee ruokakeskustelussa? Eikö meidän pitänyt olla mitä erinomaisen mediakriittisiä ihmisiä, kykeneviä luetun ymmärtämiseen? Hyvät ihmiset, lukekaa mielipiteet mielipiteinä. Kaikista ei ole pakko suuttua.

Toki voi katsoa myös juttujen juurille. Marttaliiton tempausta ei moitittu järjestön parissa lähellekään niin paljoa kuin tiedotuksen tyyliä. Jokusen vuoden takaa muistuu mieleen poliittinen kampanjointi kasvisruoan puolesta, jonka ytimeen otettiin maaseudulla asuvien ihmisten herjaaminen. Lähes yhtenään nousee esiin jokin pienempi järjestö tai toimija, joka sitoo ruokavalion muutokseen aimo pinon ehdottomuuksia sekä vielä toisen mokoman äärimielisiä poliittisia julistuksia. Ei ole minkään asteen ihme, että vastareaktio on vihainen.

Tähänkin ongelmaan on saatavilla ruokatekninen vinkki: jos luet jotain mediasta, joka kovasti suututtaa, älä syöksy someen huutamaan asiasta. Syö ensin pari porkkanaa ja rauhoita mieltäsi.

Kohti kasvisruokaa

Minä olen lisännyt kasvisruokaa omassa ruokavaliossani. En ole aivan varma miksi, se on vain vähitellen hiipinyt osaksi arkea. Siinä ei ole mitään erityisen aatteellista tai absoluuttista. Osasyyksi mainitsen äärimmäisen tuomittavan kansallismielisyyden, sillä minua kiehtovat kotimaiset kasvikset ja tykkään niitä itsekin viljellä mökillä. Osasyy on tarjonnan lisääntyminen. Uusia ruokia on mukava kokeilla ja joskus ne yllättävät. Makuasioista pitää toki kiistellä, vaan esimerkiksi minun suosikkihampurilaiseni pihvi on nykyään tehty kotimaisista palkokasveista. Juusto siinä on sen sijaan perinteistä maitopohjaista.

Kun käyn kaupassa, jätän punaisen lihan ostamatta itselleni tarpeettomana, mutta en kieltäydy kun sitä tarjotaan. Jos muu perheenjäsen sitä sen sijaan toivoo kotiin, tietenkin hänelle sitä ostan. Oikeastaan missään kohtaa minun ruoan ostaminen tai syöminen ei herätä itsessäni suuria tunteita, poliittisia vivahteita, vallankumouksen aaltoja tai jykeviä julistuksia. Kuitenkin löydän nämä joka ikisestä Ylen ruoka-artikkelista tai -keskustelusta. Minkä ihmeen takia?

On päivänselvää, että liharuokaankin pätee persujen motto: jotain rajaa. Syömme muutoinkin aivan liikaa. Meidän on tarkistettava ruokavaliotamme hieman, kuten olemme tarkistaneet sitä vuosikymmenten ja vuosisatojen varrella lukuisia kertoja. Siinä ei tarvitse olla mitään poliittista, mutta valitettavasti siitä on tehty poliittista, aivan turhaan. Mediatalolle on tärkeämpää saada kansa raivostumaan klikkiotsikoista kuin jakaa järkeviä ajatuksia ja tutkittua tietoa.

Jotain rajaa pitäisi olla myös törsäyksessä. Ei ole mitään maagista valtiota tai EU:ta joka tukee lihatuotantoa. Ei se tuki ole ilmaista. Maksajia olemme sinä ja minä. Byrokraatit vain ottavat meiltä euron ja antavat siitä kymmenen senttiä maanviljelijälle. Minusta tuo on paitsi kestämätöntä, myös sietämätöntä. Ei tämä järjestelmä takaa meille edullista ruokaa, päinvastoin. Vaikka miten lihavaksi kasvatat byrokraatin, se ei kadunmiehen nälkään auta yhtään. Mitä nopeammin lähdemme ajamaan muutosta, sitä varmemmin voimme tehdä sen maaseudun elinkeinoja puolustaen ja muutoksessa avustaen. Se ei tarkoita lihantuotannon alasajoa, se tarkoittaa maaseudun kehittymistä. Siinä muutoksessa ainoa häviäjä on lihava byrokraatti.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Olemme oppineet elämään maailmassa, missä emme lähde sisällissotaan vaikka jotkut haluavat tai eivät halua ananasta pizzaan. Miksi hitossa emme voisi elää maailmassa, jossa jotkut harjoittavat erilaista ruokavaliota? Miksi emme voisi olla toisten suosikkiruoista uteliaita?

Ruokakeskustelu olisi niin paljon hyödyllisempää, kun puisimme faktoja fiilisten sijaan. Maailma muuttuu, se on varmaa. Tiede kehittyy myös hurjaa vauhtia ja ymmärrämme enemmän ruoasta, ravinnosta ja pitkän, terveen iän salaisuuksista. Niin ikään ymmärrämme planeettamme kantokyvyn rajoitteista. Me suomalaiset jos ketkä ymmärrämme luonnon päälle. Sillä ymmärryksellä olemme vuosikymmenten ajan vähentäneet saastuttamista ja lisänneet luonnonsuojelua. Tietenkin tuo kaikki heijastuu myös lautasella.

On meistä jokaisesta kiinni miten muutosta käsittelemme. Voimme tapella. Voimme raivostua. Voimme huutaa. Voimme levittää valheita. Voimme vaatia mahdottomia ja toki voimme haukkua Helsingin herrat. Voimme ajaa muutoksia vihalla, voimalla ja hallitsemattomasti, johtaen maaseudun näivettymiseen.

Voimme myös ottaa lantun kauniiseen käteen ja muistaa kliseisen mainoslauseen: hyvä ruoka, parempi mieli. Voimme syödä hyvää, laadukasta, terveellistä kotimaista ruokaa huomennakin. Se voi olla perinteisiä reseptejä tai jotain aivan uutta. Se voi sisältää joskus lihaa tai olla sisältämättä. Eikö lopulta tärkeintä ole, että meillä ylipäänsä on ruokaa, ja toissijaisesti että se on mauakasta ja ravitsevaa? Eikö näissä yksistään ole jo tarpeeksi syytä iloon ja arvostukseen?

Se, että ruoka lautasella kehittyy on vanha juttu. Vain se, että tappelemme siitä klikkiotsikoiden ja somen äärellä tässä mittakaavassa on uutta. Muistakaamme, että moni tapahtuneista muutoksista lautasella on tehnyt meille paljon hyvää. Kenties tälläkin kertaa voittajia olemme me kaikki.

Julkaistu

Mitä rakastan Amerikassa

Kirjoitin allaolevan erikoisjaksoon Päivän yle -sarjaani. Se on tapani käsitellä Yhdysvaltain tilannetta tekstillä, jonka kirjoitin englanniksi amerikkalaisille ystävilleni. Julkaisen sen tänään sekä alkuperäisellä englannin kielellä, että ohessa suomennettuna. On syytä korostaa, että kun kirjoitan tekstiä amerikkalaisille, kirjoitan sen heidän mielialat mielessä. Jos kirjoittaisin samasta aiheesta suomalaisille, teksti olisi erilainen.

Mitä rakastan Amerikassa

Jännitteiden kasvaessa, poliittisten mielipiteiden lentäessä ympäriinsä, halusin ottaa askeleen taaksepäin. Kirjoitan tämän ensisijaisesti amerikkalaisille. Itse olen suomalainen, siis Pohjois-Eurooppalainen, tarkoittaen lunta, poroja ja revontulia, mutta ei jääkarhuja. Lapsena isäni työskenteli kaksi vuotta Massachusettsissa ja koko perhe asui siellä hänen kanssaan. Myöhemmin olen vieraillut Yhdysvalloissa usein, enimmäkseen itärannikolla. En siis ole amerikkalainen, mutta olen saanut amerikkalaisuudesta hajun – ja ehkä hieman englannin aksenttia.

Mitä rakastan Amerikassa, yli kaiken muun, ovat ihmiset. Yhdysvaltojen ihmiset ovat Yhdysvallat, heistä muodostuu vapaiden ihmisten vapaa maa. Teillä on sydämenne ja sielunne maassa. Joillain on näin ollut sukupolvien ajan, toisilla vähemmän aikaa, mutta jaatte kaikki tämän saman lähtökohdan.

Näen tämän erityisen syvästi maaseudulla, maanviljelijöissä. Tunnette maanne jalkojenne alla, rakastatte sitä ja kasvatatte sitä sukupolvesta toiseen. Maaperänne on toden totta hedelmällinen, mutta se ei yksin riitä. Aikoinaan Zimbabwe oli maailman vilja-aitta. Heillä oli ja on edelleen kenties maailman parhaat viljelymaat. Sitten eräänä päivänä diktaattori varasti maat, tappoi viljelijät ja lähetti varkaat heidän tilalleen viljelemään maata. Pian maan valtasi köyhyys ja nälänhätä. Maa ei riitä, se tarvitsee ihmiset. Siksi amerikkalaiset maatilat jatkavat väkevinä, kun diktaattorien hallitsemat maatilat epäonnistuvat aina ennemmin tai myöhemmin.

Puhuakseni paremmin Amerikasta, haluaisin kertoa kaksi tarinaa historiasta. Yksi oivalluksesta ja toinen vapaudesta.

Monimutkainen kamera

Kylmän sodan aikoina Suomi oli vaikeassa tilanteessa. Idässä neuvostoliitto piti meitä puristuksessaan, kuten se piti kaikkia naapureitaan. Meidän piti varoa sanojamme, jotta voisimme muutoin nauttia vapaudestamme. Toki meillä oli täällä amerikkalaisia yrityksiä ja ystävällisiä suhteita, mutta virallisesti diplomaattisessa ystävyydessä tuli olla rajoja. Tiesimme kuitenkin jakavamme vapauden sydämen, joten epävirallinen diplomatia oli toinen tarina. Tämä tasapainottelu idän ja lännen välillä teki maastamme melkoisen vakoojien kokoontumisajon. Kuten Saksan ja Turkin kaltaisten maat, myös Suomi oli paikka, jossa ruplia ja dollareita vaihdettiin salaisuuksiin joka toisella pimeällä kujalla. Olimme kiinnostuksen kohde, luonnollisesti myös Yhdysvalloille, ja siksi täällä oli paljon vakoojia ja vakoilua.

Eräänä päivänä viranomaisemme löysivät vakoilukameran piilotettuna lentokoneeseen, joka lensi lähellä neuvostoliiton rajaa. CIA oli onnistunut piilottamaan sen sinne saadakseen kuvia rajan toiselta puolelta. Tämä siis oli aikana ennen kuin vakoilusatelliitit pystyivät moiseen. Anteeksi ystävät, mutta saimme teidät kiinni itse teossa, joten kamera oli takavarikoitava. Pian huomasimme, että se oli hieno laite, amerikkalaisten insinöörien todellinen taidonnäyte, teknisesti erittäin edistynyt. Sen hyödyt olisivat myös Suomelle ilmeisiä, mutta meillä ei ollut aavistustakaan miten se toimi tai edes millaista filmiä se käytti.

Virallisesti lähetimme voimakkaasti sanoitetun huomautuksen Amerikan suurlähettiläälle. Epävirallisesti sanoimme jotain muuta. Eräänä kauniina päivänä eräs viranomainen löysi paketin pöydältään, eikä hänellä ollut aavistustakaan lähettäjästä. Paketist löytyi filmejä tälle vakoilukameralle sekä kameran täydellinen käyttöohje. Amerikkalaiset tiesivät, että voisimme tehdä sillä hyvää. He tiesivät, että jakaisimme varmasti mielenkiintoiset löydökset heille mitä epävirallisimmalla tavalla. He olivat oikeassa. Ja niin käytimme sitä ja jaoimme tietoja. Teillä oli pelisilmää, strategiaa ja tiesitte liittolaisenne, myös ne joita ei voitu nimetä julkisesti. Te voititte kylmän sodan ja liittolaisenne muistivat hyvin auttajansa. Tämä avasi uutta kauppaa, uusia liikesuhteita ja uutta yhteistyötä, tuoden runsaasti vaurautta molemmille puolin Atlanttia.

Toinen mielipide

Tarina vapaudesta kertoo osin samoista toimijoista. Samaisen kylmän sodan aikana neuvostoliitolla oli hyvä koulutusjärjestelmä, joka ajoin kilpaili jopa Amerikan kanssa. He opettivat luonnontieteitä, matematiikkaa, fysiikkaa ja niin edelleen, ja he opettivat niitä hyvin. Heillä oli taitavia ihmisiä. Sitten hallitus pakotti nämä taitavat ihmiset työskentelemään valtion tehtaisiin. Siellä osaava insinööri saattoi nähdä tehottomuuksia, ongelmia, mahdollisuuksia tehdä muutoksia ja parantaa toimintaa. Useimmat heistä eivät havainnoistaan puhuneet. Kas, erimielisyys ylemmän portaan kanssa ei ole hyväksyttävää diktatuurissa. Jos kävi säkä, sinua vain rangaistiin. Huonolla tuurilla kaaduit vahingossa useisiin luoteihin suihkussa käydessäsi. Melko hyvä dramatisointi ilmapiiristä voidaan nähdä HBO:n Chernobyl-sarjassa. Vaikka sarja ei täysin faktuaalinen olekaan, se maalaa yhteiskunnasta osuvan kuvan.

Suuri määrä näitä oppineita ihmisiä pakeni neuvostoliitosta ja löysi tiensä Israeliin, niin Yhdysvaltojen kuin muunkin vapaan maailman vankkaan liittolaiseen. Israelissa nämä ihmiset työstivät teknologisen vallankumouksen, tehden uudesta kotimaastaan todellisen teknologian maailmanvallan. Samat ihmiset, samalla osaamisella, voivat joko kärsiä totalitarismissa tai menestyä demokratiassa. Amerikassa, jos näet keinon tehdä asiat paremmin, voit puhua pomollesi. Jos pomollasi on järkeä päässä, hän antaa sinulle mahdollisuuden ja jos onnistut, hän antaa sinulle ylennyksen ja palkankorotuksen. Jos pomosi on tyhmä, laitat hanskat naulaan, kävelet ulos ja perustat oman yrityksen. Siellä teet asiat paremmin ja tienaat miljoonan. Se on vapautta.

Euroopassa homma toimii liki samalla tavalla. Pohjoismaissa tai Baltian maissa oman yrityksen perustaminen ei voisi olla yksinkertaisempaa. Muutama euro, muutama napsautus tietokoneella ja uudella firmallasi on toimilupa. Ongelmamme on, että vaikka alkuun pääsee jouhevasti, on liiketoiminnan kasvattaminen kovin vaikeaa. Meillä on liikaa sääntelyä, haitaten erityisesti kasvavia yrityksiä. Olemme käyttäneet liikaa aikaa direktiivien kirjoittamiseen. Ne ärsyttävät evästeiden ponnahdusikkunat kaikilla verkkosivustoilla? Se olimme me, sori siitä.

Vapausaate

Vapaus, suuri amerikkalainen arvo, ei ole vain mikään yksittäinen asia. Sananvapaus on luonnollisesti sen ytimessä. Kaikkineen aate menee pidemmälle kuin perustajaisienne sanat. Se on jokaisessa sydämenne ja sielunne kolkassa. Tiedätte, että voitte aina olla eri mieltä – jos ei lasketa lasta, joka kieltäytyy syömästä vihanneksiaan. Syö maissisi, kasva aikuiseksi ja sitten tulee sinun vuorosi. Ette kumarra ketään kuolevaista, ette kuningasta, ette keisaria. Jokainen olemuksenne osa perustuu ajatukseen, että asiat voivat muuttua ja siten parantua. Jokainen mielipide voidaan haastaa, jokainen ratkaisu kyseenalaistaa, jokainen poliittinen näkemys tuoda debattiin.

Mitä politiikkaan yleisesti tulee, en kerro teille ketä äänestää. Se ei ole minun paikkani sanoa. Yhteinen vapauden arvomme edellyttää mitä suurinta kunnioitusta jokaisen suvereenin maan kansalaisia kohtaan, jokaisen heidän oikeuteen valita päättäjänsä. Heitän kuitenkin pienen ajatuksen: kenties jotkut osat äänestysjärjestelmästänne voisivat hyötyä parannuksista. Mikäli voitaisiin rakentaa parempi seuranta siihen, kenellä on oikeus äänestää, sen pohjalta voisi rakentaa järjestelmän joka helpottaisi heitä äänestämään. Tämä on vain mietiskelyä, mutta järjestelmä vaikuttaa nähdäkseni ainakin joissakin osavaltioissa sangen monimutkaiselta.

Tämän valinnan kunnioittaminen on keskeinen kulmakivi sille vapausaatteelle, jota molemmat arvostamme. Sadan vuoden ajan olette rakentaneet väkevimmät liittolaisuudet niiden maiden kanssa, jotka jakavat tämän perusarvon. Olette kunnioittaneet kansoja maissa, joissa on vapaa äänioikeus ja vankka oikeusvaltio. Olette olleet varpaillanne maissa, joissa nämä vapaudet puuttuvat. Olette näin tehden olleet oikeassa paljon useammin kuin väärässä. George W Bush puhui pahuuden akselista. Maat kuten kiina, venäjä, iran, pohjois-korea, vain muutama mainitakseni, jakavat kaikki vapauden sekä demokratian puutteen, kuten myös täydellisen haluttomuuden kuulla kansan tahtoa. Ihmiset tekevät maasta vahvan. Siksi Amerikka on vahva. Maa, joka kahlitsee kansansa, kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti, on heikko. On mahdotonta rakentaa vahvaa liittolaisuutta heikon maan kanssa. Heikko maa ei voi antaa vahvaa lupausta, ja siksi ne lupaukset usein petetään, kuten historia on toistuvasti osoittanut.

Mikä toimii pienessä amerikkalaisessa yrityksessä, toimii myös suuressa maailmassa. Amerikka ja sen liittolaiset ovat eri mieltä. Olemme eri mieltä veroista, auton turvavarusteista, lannoitteista ja sähköverkon jännitteestä. Olemme kuitenkin eri mieltä rauhanomaisesti. Haastamme toisiamme ja opimme näistä haasteista. Emme vihaa vaan keskustelemme. Tälle pohjalle ei ole rakentunut vain poliittisia liittoutumia, vaan myös suuria yrityksiä, kauniita taideteoksia ja valtavasti tietoa. Liittolaisten välinen yhteistyö ei ole koskaan nollasummapeliä. Olemme molemmat hyötyneet mittaamattomasti tästä avoimesta mielipiteiden vaihdosta liittolaisten välillä. Kasvava amerikkalainen yritys avaa toimiston Eurooppaan, kuin myös kasvava eurooppalainen yritys avaa toimiston Yhdysvaltoihin. Se on järkevää toimintaa.

Hänen sanansa

Yksi asia, jota monet meistä jakavat kanssanne, on usko. Kirkkomme ja virsikirjamme näyttävät hieman erilaisilta, mutta katsomme samaa ristiä ja luemme samaa Raamattua. Kunnioitamme samaa kymmentä käskyä. Kuulemme saman kultaisen säännön, kuten Jumalan Poika sen ensimmäisenä lausui. Atlantin molemmin puolin meillä on monia kirkkokuntia ja lukuisia tulkintoja, mutta olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Emme ole antaneet kenenkään tehdä Hänen kirkostaan joukkomurhan taloa, kuten venäläiset ovat tehneet. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi. Suuressa kuvassa katsoen, olemme pitäneet uskomme. On erimielisyyksiä, liian paljon unohdettua, liian vähän kuultua, mutta mitä suurimmalla päättäväisyydellä sanon tämän: Tämä suuri ero vapaiden maiden kristillisten kirkkojen ja totalitaaristen diktatuurien alla pyörivien karmivien perversioiden välillä on kuin yö ja päivä. Me rakennamme kirkkoja, he pommittavat niitä. Et voi koskaan luottaa johtajaan, joka on valmis tuhoamaan Jumalan talon.

Kun jaamme uskon, jaamme myös ymmärryksen siitä, että Hänellä on monia nimiä. Jaamme leipää rauhassa niiden kanssa, jotka eivät jaa samaa kirkkoa tai uskoa. Emme lähesty heitä miekalla, vaan oliivipuun oksalla. Tämäkin on paitsi vapauden, myös todellisen uskon merkki.

Meidän tämä päivä ja huomisemme

Olemme toden totta tienhaarassa, amerikkalaiset ystäväni. Olemme molemmat tulleet pahan voimien haastamaksi. Uskon, että kärsimme molemmat samoista perimmäisistä pahoista, mutta olemme vain kohdanneet ne eri tavoin. Olemme molemmat tehneet virheitä kotimaissamme. Olemme menettäneet kokonaiskuvan hallinnan. Osa siitä on meidän syytämme. Toinen osa syytä on niiden, jotka haluavat tuhota vapautemme ja uskomme, tehden näin lähinnä ahneuden, kateuden ja totta puhuen yksinkertaisesti puhtaan pahuuden ajamana.

Olemme olleet ystäviä sukupolvesta toiseen. Voimme olla ystäviä vielä monien sukupolvien ajan. Olemme kohdanneet yhteisen vihollisen aiemmin, ja niin tehden olemme olleet voitokkaita. 1930-luvulla kesti jonkin aikaa, aivan liian kauan, aivan liian monen ihmisuhrin ajan, mutta lopulta näimme mitä piti tehdä. Voimme nähdä sen jälleen. Sanon tämän toistamiseen: vihollisemme ovat samat. Teidän pahuuden akselinne on meidän pahuuden akselimme. Älkäämme koskaan menettäkö tätä näkökulmaa, sillä se on maailman suuri kuva. Pienet erimielisyytemme ovat sen rinnalla kovin pieni kuva.

Te, suuren Yhdysvaltojen kansa, ette ole vihollisiamme. Olette ystäviämme, sydäntä ja sielua myöten. Olette myös kollegoitamme ja ystävällisiä kilpailijoitamme kaikessa tieteestä taiteeseen, liiketoiminnasta urheiluun. Kaiken näkemäni, kokemani ja ennen kaikkea tuntemani perusteella sanon tämän mitä suurimmalla omistautumisella, vahvimmalla kunnioituksella ja äärimmäisellä uskolla: Jumala siunatkoon ikuisesti Yhdysvaltojen kansaa, joka tekee todeksi suuren unelman ja todellisuuden, nimeltään Yhdysvallat.