Säätilan tunnistaminen/ennustavuus.

Pitkähkö markkinakauppias- ja kalastusurani aikana tätä varsin oleellista seikkaa olen käytännössä joutunut opiskelemaan; varsinaiset komponentit ovat; ilmanpaine, kosteuspitoisuus,. tuulet, okluusiorintamat.

Paikallinen säätilanne sitten muodostuu; ilmanpaine, ilmankosteus, tuuli.

Näistä nyt sitten pystyy ennustamaan yleissäätilaa.

Sumut taas keväisin ja syksyisin ovat hyvin kin paikallisia tai voimakkaasti liikkuvia. Merellä näistä sumuista sain varsin paljon perusoppia.

Ei paikallinen sää mistään ilmatieteenlaitoksen, varsinkaan ennusteiden mukaisesti välttämättä päde.

Olen vuosia oppinut luottamaan; Intermeteo, Helsinki testbed ja paikallissää.

Näitä vertailemalla melko hyvin olen vuosikymmenet pärjäillyt.

Siis, joka putkinäköisesti tuijottaa esim ilmatieteen laitoksen kotiusivuihin; saattaa pettyä.

Mm Helsinki testbed julkaisee viiden minuutin jaksoissa mm saderintamat.

Taloyhtiöiden isännöinti

Aiheesta on alettu kirjoittamaan lehtien yleisönosastolla.
Ihme ettei lehtien toimitukset ole asiaan paneutuneet
lukuunottamatta tuomion saanutta asiaa.
– Aihetta ei voida yleistää, mutta saattaa olla laaja
että isännöinnit käyttävät hyväkseen tilannetta
kun taloyhtiöiden hallitukset ovat usein asiantuntemattomia
ja monesti hallituksessa yksi ns osaaja ei saa kannatusta
koska se aiheuttaisi asiaan perehtymistä.
– Kokemuksesta tiedän kaksi itsevaltaista isännöintiä joista ei kehuja
ja kaksi hyvää jotka auttavat ja tukevat kokematonta
hallitusta tekemään lainmukaisia päätöksiä sillä viimekädessä
vastuu on aina hallituksella.

Paikallissääennustus ei aina onnistu & sumutakavalot

Täksi aamuksi Ilmatieteenlaitos ennusti Varkauden paikallissääksi ihan täysin aurinkoista, ei sadetta, ei sumua.

Lähdin pyöräilemään melko tarkkaan kello 8 varustautuen sääennusteen mukaisesti aurinkolaseilla (oikeat lentäjänlasit Rayban). Jo ulko-ovesta huomasin, että nyt on jotakin pielessä – melkoinen sumu. No, ehkäpä se sumu kohta hälvenee – ajattelin ja lähdin polkemaan edelleen Raybanit silmillä.

Ajoin ja ajoin, sumu sen kun vain sakeni. Jossakin vaiheessa päätin kytkeä päälle pyöräni Led-takavalon, etten tulisi niin helposti yliajetuksi – ajoin nimittäin autotiellä. Vähän kauempana huomasin, että Raybanit eivät ole oikea varuste tänään sillä niihin huurtui sisäpuolelle ja tiivistyi ulkopuolelle huonontaen näkyvyyttä entisestään. No aurinkolasiongelmaan oli tietysti helppo ratkaisu.

Seuraava huomio oli, että minut ohittavat varsinkin tummemmat autot hävisivät sumuun varsin lähellä. Vastaan tulevissa autoissa oli huomiovalot tai joillakin jopa sumuvalot, joten ne näkyivät hyvin.

Uusissa autoissa taitaa olla huomiovalot vain edessä ja takavalot pimeinä. Minun ikivanhassa autossani takavalot palavat automaattisesti aina ajaessani ja eteenpäin on vähintään huomiovalot automaattisesti (ajovaloja himmennetään sarjavastuksella huomiovaloiksi).

Uskallan olettaa, että tämä uusi villitys (takavalot pimeinä) tulee johtamaan peräänajoihin.

Niin, palasin parin tunnin reissusta noin kello 10 ja edelleen oli sumua, eikä auringosta ollut hajuakaan.

Mitä kornavilkulla tekee- ei sitä ainakaan, mitä pitäisi

Latasin ihan piruuttani koronavilkun. Se oli nopea toiminto. Jotta se toimii , pitää olla bluetooth päällä sekä paikannus. Joku väitti, ettei paikannusta tarvitse, vain bluetooth. Minulla se ilmoittaa punaisella pisteellä, että se ei toimi elleivät molemmat eivät ole päällä.

Lisäksi, jos joku on saanut tartunnan ja koodit panna ilmoituskoodit vilkkuun , mutta ei toimi niin kuin toivotaan, sillä ei ole mitään merkitystä. Tartunnan saaneen vilkku pitäisi viranomaisen valvoa, että se on käytössä ja pysyy sen säädetyn ajan.

Huu-haa keksintö, jonka puljaamiseen suomalaiset ovat höynähtäneet, niin kuin alun perin epäilinkin.

Kodin rooli kouluväkivallassa

Kouluväkivallasta, jota joku myös koulukiusaamiseksi kutsuu, on puhuttu medioissa paljon. Keinoja tiputellessa muuttuu askel heti varovaisemmaksi, kun puhe tulee syyllisen lapsen tai nuoren kodin tilanteeseen. Koska minua ei pelota mikään muu kuin sienet, rohkenen ehdottaa.

Vanhemmat jälki-istuntoon!

Oma populistinen heittoni aiheesta kuului, että opettajan pitäisi pystyä määräämänä vanhemmille jälki-istuntoa. Tämä on toki lähinnä keskustelua herättävä vitsi, mutta tarkoitus on osoittaa asian kahtiajakoisuus. Jos lapsi lyö, hän on syyllinen siihen, mutta väkivalta on usein seurausta ongelmista, joiden syy on kovin usein kotona. Vanhemmat voivat myös todeta ”meidän Matti ei ole lyönyt ketään”, jonka jälkeen opettajat, rehtorit tai edes poliisi eivät voi tehdä mitään. Vanhempien sana on laki ja jos he kieltävät lapsensa syyllisyyden, keskustelu päättyy. Asia nousi esille mm. Ykkösaamussa Yle Radio 1:llä.

Huomio kotiin – mutta ei vihalla

Yksiselitteistä on, että jätämme huoneessa olevan elefantin huomiotta, jos kouluväkivallan seuraamiset eivät kantaudu syyllisen kotiin asti. Mitä siis pitäisi tehdä? Jos on todellakin käytetty väkivaltaa, eikä kyse ole vain yksittäisestä huudosta tai vastaavasta pienestä kiusaamisesta, pitäisi lain sallia interventio kotiin. Lapsen lailliset huoltajat pitää velvoittaa ottamaan tähän osaa, toki ensin pyyntöjä asiallisesti toistaen ja vasta aivan äärimmäisissä tapauksissa lastensuojelullisten toimenpiteiden uhalla.

On mahdollista, että vanhemmat ovat – noh, mitäs sitä kaunistelemaan, paskoja ihmisiä ja surkeita vanhempia. Kyllä heitäkin on. Kotoa ei sinänsä puutu ruokaa, ei ole mitään akuuttia mitattavaa uhkaa, mutta vanhemmat eivät vaan suorita velvollisuuttaan koska eivät pidä sitä tärkeänä. Tässä kohtaa keskustelussa pitää käyttää äänensävyä. Vanhempien pitää ymmärtää että he ovat syyllisiä rikoksen avunantoon, tai vastaavaan rikosnimikkeeseen. He eivät ole vain jättäneet jotain huomiotta, he ovat tehneet väärin. Heidän pitää korjata aiheuttamansa ongelma ja hyvittää vahingot omasta pussista. Tilannetta täytyy pitää silmällä, kunnes asia korjaantuu. Keveimpänä keinona voi olla uhkasakko (jota ei siis pidä maksaa jos ongelma korjaantuu), raskaimpana huostaanotto ja väliin mahtuu aimo pino optioita.

On myös mahdollista, että vanhemmat/vanhempi tekee parhaansa, mutta kotona kärsitään osattomuudesta. Perhe voi olla esimerkiksi köyhä, vanhempi voi olla vakavasti sairas, naapurusto voi aiheuttaa ongelmia, yms. Tässäkin kohtaa vanhempiin pitää ottaa yhteys, mutta tällöin julkisen vallan pitää tarjota kotiin apua. Puuttuuko lapselta tietokone tai harrastusvälineet? Onko koti niin köyhä ettei saa terveellistä ruokaa? Tarvisiko kotiin apuvoimia vaikka kerran-pari viikossa jos yksinhuoltaja ei terveytensä vuoksi pysty? Jos ongelman syynä on kodin akuutti puutostila, kunta pitää velvoittaa tarjoamaan tarvittava apu. Tällaista apua saa nykyään melko hyvin pienten lasten kanssa, mutta huonosti jos ollenkaan lapsen ollessa koulussa.

Mainittakoon, että olen henkilökohtaisesti nähnyt molemmista tapauksista useita eläviä esimerkkejä.

Tilanne kuin tilanne, se pitää hoitaa

Oli tilanne kumpi vaan, joku muu tai yhtälö edellisiä, perusasia on että kodin ongelmat pitää hoitaa, piste. Ei saa olla mitään sellaista tilannetta, jossa kodin ongelmien hoitamattomuuden vuoksi väkivalta voi jatkua. Juuri nyt iso osa tapauksista jää hoitamatta, tai ne hoidetaan pakottamalla väkivallan uhri muuttamaan pois. Pääosassa näitä tapauksia syy on väkivallan tekijän kotona, koska olemme päättäneet että emme välitä kodin ongelmista.

Mitä jos kuitenkin alettaisiin välittämään?

Yhdysvaltojen Kenraalit ei kannata Trumpia, miksi näin…

Huippu kenraaleista taas yksi eli kenraali Paul Selva ei kannata Trumpia vaan Bideniä, samoin on mm kenraali Mattis ja moni muu tekemässä. Miksi näin, erikoista, miettikää jos Suomessa puolustusvoimien evp kenraalit ja moni aktiivipalveluksessa oleva kenraali ei kannattaisi tulevaa presidentti ehdokasta…julkisesti ennen vaaleja. (kuva: CNN)

Yhdysvallat on kumminkin maailman suurin asevalta,,,eli nämä kenraalit tietää jotain mitä me emme.

https://edition.cnn.com/2020/09/24/politics/paul-selva-general-joe-biden/index.html?utm_medium=social&utm_source=twCNN&utm_content=2020-09-24T13%3A50%3A10&utm_term=link

Soal Jenderal Gatot, Menteri Pertahanan Amerika Minta Maaf | aksi.id

(Kuva aksi.id)

Kuvassa kenraali Mattis, kyllä minä arvostan näitä ammattisotilaita Yhdysvaltojen armeijassa enemmän kuin armeijasta paenneita (Trump..)

Lokaa ja luita, lokakuu on lockdown

Taisin tuossa taannoin todeta että lokakuussa ollaan taas kiinni. Viruslinko pyörii ja sinkoo lokaa ja luita lokauussa, ei mahda mitään.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006646712.html

”MAAHANTULON rajoitukset otetaan uudestaan käyttöön ”

Veikeää että ei mene ihmisten kalloon ettei se virus katoa kuin ihme,,, kesä oli kesä meni virus jäi ja nyt ollaan sitten aikuisten oikeasti siinä tilanteessa mihin emme olisi haluneet viimeisen sulkemisen jälkeen olla. Ohhoijjaa, pitkästä aikaa itsekin täällä sivistyksen parissa,,,viikonloppuna korpeen takaisin, kiitos.

Nyt veti Ukkola totaalisesti metsään

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/495cfa02-126f-4501-b879-3b98ff60ee52

”Kolumni: Miksi ihmiset vihaavat valkoposkihanhia mutta säälivät huskyja?

Kuvittele, että vanhuksia hoidettaisiin samoilla kriteereillä, joita sovellamme eläimiin. Tuo mummo on söpö – saa elää. Pappa ärsyttää – teuraaksi, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.”

Välillä Ukkola kirjoittaa asiaa, mutta tässä asiassa veti todella pahasti metsään.

Ei valkoposkihanien ja huskyjen välillä tehdä todellakaan valintaa ”söpöyden” perusteella.

Kyse on massiivisista vahingoista, mitä hanhet tekevät.

Tietääkseni huskyt eivät aiheuta vahinkoja ainakaan tunnetusti.

Näiden kahden vertaaminen vanhusten hoitoon on jo irvokasta ja kaikki suhrteellisuudentaju näyttää kadonneen.

Kesän kauneimpia hetkiä kuvina

Kulunut kesä on tarjoillut runsaasti upeita iltanäkymiä. Tosin iltana, jolloin median mukaan taivaan piti värjäytyä poikkeuksellisen upeaksi, näky oli hyvin pliisu.

Ohessa poimintoina muutama kuvamuisto kesältä.

Sanna Marinin (sd) hallitusohjelmaan mukaan henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta luovutaan

Nykyisellä hallituksella miljardien menot tyhjänpäiväiseen ei näytä merkitsevän mitään.

Sukupuolen näkyminen henkilötunnuksessa ei luulisi haittaavan ketään – näkyyhän sukupuoli, yleensä, henkilön päältäkin. Onhan toki niitäkin pieni ryhmä ihmisiä, jotka eivät varmuudella tiedä mitä sukupuolta he ovat. Heidänkö ehdoille koko maailma nykyään pyörii? Sukupuoli voitaisiin kätkeä henkilötunnuksessa tulevilla sukupolvilla luopumalla pariton-parillinen jaottelusta henkilötunnuksen loppuosassa.

Pelkästään henkilötunnusta mulkkaamalla identiteettivarkaudet tuskin vähenevät.

………………………………………………………………………………………………………………………………………………

Työryhmän raportista:

Työryhmän tarkasteltavana on ollut muun muassa henkilön yksilöivän tunnuksen myöntämisen toimivalta; se, tulisiko tunnus myöntää kaikille Suomeen tuleville henkilöille ja minkälaisin edellytyksin tämä tapahtuisi; miten henkilö tunnistetaan tunnuksen antamisen yhteydessä; tunnukseen liitettävät biometriset tunnisteet; tunnuksen muoto, josta nykyisellään ilmenee henkilön ikä ja sukupuoli;..

………………………………………………………………………………………………………………………………………………

Mielestäni kaikille Suomeen tuleville ihmisille ei pitäisi antaa henkilötunnusta. Tilapäisen oleskeluluvan saaneille voitaisiin antaa biotunnisteella varustettu henkilökortti.

Työryhmän raportista: ” ..miten [maahan tullut] henkilö tunnistetaan tunnuksen antamisen yhteydessä..”

Henkilötunnuksen muunteleminen tuskin helpottaa maahan tulleen henkilön tunnistamista mitenkään.

 

*************************************************************************************************

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f2e52284-095f-4d31-895a-f2d0b7e9b342

Aloitteen mukaan Sanna Marinin (sd) hallitusohjelmaan kirjatusta tavoitteesta, jonka mukaan ”henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta luovutaan osana henkilötunnuksen uudistamista valtiovarainministeriön selvityksen pohjalta” tulee luopua ja nykyinen järjestelmä säilyttää. [ yli 50 tuhatta allekirjoitusta ]

****************************************************************************************************

Luonnollisen, väestötietojärjestelmään rekisteröidyn henkilön henkilötunnus. Henkilötunnuksen muodostumiseen vaikuttavat henkilön syntymäaika, sukupuoli sekä se järjestys, jossa sama päivänä syntyneiksi merkityt henkilöt rekisteröidään väestötietojärjestelmään.
Muoto PPKKVVXNNNT, jossa PPKKVV=syntymäaika, X=syntymävuosisadan ilmaiseva välimerkki (’+’=1800-luku, ’-’=1900-luku tai ’A’=2000-luku), NNN=juokseva numero väliltä 002-899 (naisilla parillinen ja miehillä pariton), T=laskennallisesti määriteltävä tarkistusmerkki, joka on numero 0-9 tai iso kirjain A-Y (ei G, I, O,Q).
Luottamuksellinen muuttuja [Lähde: Tilastokeskus ]

******************************************************************************************************

Henkilötunnusta kehitelleen työryhmän raportista:

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162162/Liite3%20Henkilotunnuksen_uudistaminen_johtoryhma_valiraportti.pdf?sequence=6&isAllowed=y

2.1 Ongelmat

Työryhmä on pyrkinyt selvittämään ja löytämään ratkaisuja niihin ongelmiin, joita nykyisen henkilötunnuksen käyttämiseen liittyvät toimintatavat aiheuttavat. Asettamispäätöksessä katsottiin ensinnäkin, että nykyisen henkilötunnuksen rakenne, muodostaminen sekä käyttötavat ja -tarkoitus eivät vastaa henkilötunnukselle asetettuja vaatimuksia ja tavoitteita. Henkilötunnuksen myöntäminen edellyttää henkilön tunnistamista, minkä vuoksi kaikille Suomeen muuttaville ulkomaalaisille ei ole voitu myöntää henkilötunnusta. Tämä aiheuttaa ongelmia henkilöiden yksilöimisessä erityisesti eri järjestelmien välillä, kun henkilöillä voi olla useita erillisiä rekisterihenkilöllisyyksiä. Tämä vaikeuttaa myös asiointia viranomaisissa ja yksityisen sektorin palveluiden käytössä. Nykyinen rekisteröintikäytäntö ja -sääntely on lisäksi johtanut tilanteeseen, jossa rinnakkaiset henkilötunnukset samalle henkilölle tai henkilötunnuksen myöntäminen henkilöä tunnistamatta ovat mahdollisia. Rinnakkaisia tunnuksia käsitellään tarkemmin jäljempänä osiossa 4.3. Henkilötunnusta käytetään myös useissa yhteyksissä henkilön tunnistamisen välineenä, mikä aiheuttaa tietoturvariskejä ja altistaa henkilötunnuksen väärinkäytölle. Nykyisestä henkilötunnuksesta ilmenevät henkilön syntymäaika sekä sukupuoli, minkä vuoksi tunnisteen muodon ja sisällön uudistamista on syytä arvioida. Henkilötunnuksen nykyisestä muodostamismallista ja muodosta myös johtuu, että henkilötunnuksia on päivä- ja sukupuolikohtaisesti käytössä ainoastaan rajallinen määrä. Henkilötunnukseen ja sen käsittelyyn liittyvät kysymykset on arvioitava uudelleen väestön rajat ylittävän liikkumisen ja nopean digitalisaatiokehityksen näkökulmasta. Tavoitteena on malli, jossa henkilö yksilöidään yhdellä tunnisteella, jota voidaan sujuvasti käyttää järjestelmien välillä. Keskeinen kysymys on se, miten saadaan luotua Suomessa yhteiskunnan tuottamissa palveluissa asioiville ja niihin osallistuville henkilöille yksiselitteinen ja yhteinen kansallinen rekisteri-identiteetti ja sitä tukevat keskitetyt käsittely- ja palveluprosessit.

.

Digitalisaatio korostaa identiteetin hallinnan merkitystä ja väestötietojen reaaliaikaisen saatavuuden tärkeyttä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus on luonut henkilötietojen käsittelyyn uusia velvoitteita etenkin rekisterinpitäjille. Asetuksen tavoitteena on parantaa luottamusta online-palveluihin sekä edistää EU:n digitaalista sisämarkkinoiden kehittämistä. Rekisterinpitäjät ja henkilötietojen käsittelijät velvoitetaan sanktioiden uhalla ryhtymään toimiin, jotka vastaavat henkilötietojen käsittelyyn kulloinkin liittyvää riskiä. Erityisesti verkkoympäristössä henkilötietojen käsittelyyn liittyvät puutteet koetaan ongelmana asioinnin luotettavuuden ja käytettävyyden kannalta. Useimmissa viranomaispalveluissa asiointi ei onnistu ilman henkilötunnusta. Henkilötunnuksettomalla henkilöllä ei ole mahdollisuutta saada tunnistusvälinettä, pankkitunnisteita, mobiilivarmennetta tai henkilökorttiin sisältyvää kansalaisvarmennetta, mikä estää myös sähköisten viranomaispalveluiden käytön.

,,

2.2 Työryhmän tehtävät

Työryhmän tarkasteltavana on ollut muun muassa henkilön yksilöivän tunnuksen myöntämisen toimivalta; se, tulisiko tunnus myöntää kaikille Suomeen tuleville henkilöille ja minkälaisin edellytyksin tämä tapahtuisi; miten henkilö tunnistetaan tunnuksen antamisen yhteydessä; tunnukseen liitettävät biometriset tunnisteet; tunnuksen muoto, josta nykyisellään ilmenee henkilön ikä ja sukupuoli; tunnuksen ja sen kohteena olevaan henkilöön liittyvien tietojen hallintaprosessi sekä tunnuksen käyttäminen henkilöiden identifioimiseen järjestelmien välillä. Työryhmän on työssään otettava huomioon myös teknologisen ja kansainvälisen kehityksen vaikutukset ja mahdollisuudet henkilön yksilöimisessä ja identiteettien hallinnassa. Työryhmän pitkän tähtäimen tavoitteena on tuottaa malli, jossa henkilön yksilöivä tunnus ja siihen liittyvät tiedot voidaan hallita erillisinä sekä toiminnallisesti että oikeudellisesti. Lisäksi pyritään löytämään ratkaisu, joka mahdollistaa identiteettivarkauksien aikaisempaa paremman estämisen, edistää henkilöön liittyvien rekisteritietojen hajautettua hallintaa ja henkilön nykyistä laajempaa mahdollisuutta itseensä liittyvien tietojen hyötykäyttöön myös yksityisen sektorin palveluissa sekä tietoturvallisten menetelmien käyttämistä henkilön identifioimisessa.