Nykyään ei yhteiskunnassamme ole tarjolla yhtään työpaikkaa, virkaa tai tointa, johon voisi päästä ilman kolutusta, ammattitutkintoa tai muutakaan alaan liittyvää kurssia.
Itse kun kuusikymmen luvulla lopetin koulunpenkin hinkkaamisen ja taskussani ei ollut kuin kansakoulun päästötoristus, niin heti aloitin verokirja-alaisen työnteon kuusitoista kesäisenä juoksupoikana Valmetilla.
Ja työtä riitti kaikille halukkaille, pelkkä kansakoulun oppiarvo riitti kunhan oli kaksi vahvaa kättä ja tahto ja sisu armoton, työ opittiin työtä tekemällä.
Nykään on toisin, olet ikuisesti tuomittu köyhän kyykkyyn jos olet kouluttautumisen sijaan heittäytynyt yhteiskunnan turvaverkkojen ”hellään huomaan”, jossa ei tule hiki muualla kuin ruokapöydässä ja naurua riittää kun marssitaan kelan luukun kautta ottoautomaatille.
Mietin tässä että löytyyköhän tosiaan yhtään tointa yhteiskunnasta, jonne pääsee ilman kolutusta tai aikaisempaa työkokemusta, riittää kun on Suomen kansalainen.
No löytyihän sellainen ja se täytyy kyllä sanoa, että palkkauskin on sitä paremman sorttista ja luontaisedut ovat sellaiset joista muuaalla voidaan vain uneksia.
Työpaikaksi sitä ei oikein voi nimittää, se on paremminkin määräaikainen toimi tai virka, joka on neljän vuoden mittainen.
Tähän toimeen pääsyyn riittää se, että saa tarpeeksi kansalaisia uskomaan hänen hyvyyteensä ja harvoimpa tai jos koskaan valitsija katsoo oppiarvoa, riittää kun on ulkomuodoltaan sellainen ettei julkisivulautakunta pääse kintuille kuseksimaan ja suuvärkki on sellainen joka puhuu sitä kieltä jonka äänestäjä luulee koituvan hänen hyväkseen
Ja sinne valinnalle ei ole este mitkään rikokset, päin vastoin, vankilatuomio koetaan meriitiksi. Hyvä esimerkki tästä on kepun nykyinen puheenjohtaja, joka on kohonnut jopa ministeriksi.
Joten ei huolta, kyllä sitä hyväpalkkainen virka on saavutettavissa ilman koulutustakin, kunhan osaatte olla vain tarpeeksi uskottava valehteluissanne.
