Suomalaiset Nato – intoilijat ovat huolissaan. Tämän aamun Ilta – Sanomat revitteli kuinka Ilkka Kanerva ja Liisa Jaakonsaari ”pelkäävät pahinta” eli Trump ja Putin sivuuttavat Euroopan, turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Samasta huolesta kertoi myös viikonvaihteessa presidentti Sauli Niinistö.
Ilkka Kanervaa ja Liisa Jaakonsaarta tuntuu erityisesti riepovan Naton roolin mahdollinen hiipuminen. Kanervan ja Jaakonsaaren mielestä maailmanrauhan parasta liennytystä on sotilasliitto Naton vahvistaminen ja sen laajentaminen. Rautaa rajoille ja lännen hegemonian kasvattaminen ympäri maailmaa sotilasliiton tuella, sen voimapolitiikalla alistaa eri valtioita läntisen imperialismin etupiiriin, ei näytä olevan ongelma Kanervalle ja Jaakosaarelle.
Suomessa on vahva Nato vastaisuus. Presidentti Urho Kekkonen jaksoi puhua ja tehdä työtä liennytyksen ja aseidenriisunnan puolesta. Rauhan asia oli hänen sydäntään lähellä. Tänään näyttää pahasti siltä, että ulkopoliittinen johto on erkaantunut kauas Kekkosen rauhanpolitiikasta. Rauhanpolitiikan keskeisiä asioita ovat hyvät, asialliset ja rakentavat suhteet naapurivaltioihin sekä niihin maihin jotka ovat valmiit ottamaan pieniä tai suuria askeleita maailmanrauhan ja liennytyskehityksen puolesta. Eräiden tahojen kova hinku sotilasliitto Natoon, ummistaa heidän silmänsä ja korvansa Suomen kansan ääneltä pysyä pois sotilasliitosta, kuin myös Urho Kekkosen puolueettomuus – ja liittoutumattomuus politiikasta.
Aseidenriisunnan ja rauhan edistäminen vaatii luottamuksellisia suhteita, joka suuntaan. Ei voi olla niin, että maamme ulkopoliittinen johto kääntää selkänsä, puuttumatta siihen, kuinka valtakuntamme päälehti irvistelee ja pilkkaa maahamme saapuvaa toisen neuvottelevan osapuolen presidenttiä. Mihin ovat hyvät tavat unohtuneet, kun suurvaltajohtajia avoimesti haukutaan paholaisiksi, diktaattoreiksi ja ties miksi ja kuitenkin lentokentällä maamme ylin johto maireasti hymyillen ottaa vastaan niin USA: n kuin Venäjän presidentit.
Hämmästyneenä olen seurannut, kuinka suurvaltajohtajien tapaamista ei katsota hyvällä. Ollaan järjestämässä erilaisia mielenosoituksia, joissa nostetaan esille USA: n ja Venäjän sisäpoliittisia ongelmia. Olen suuri kansalaistoiminnan kannattaja, ollut usein mukana mielenosoituksissa puolustamassa ihmisoikeuksia, demokratiaa jne. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pienikin liikahdus rauhan ja liennytyksen puolesta halutaan lakaista maton alle, koska USA sitä ja Venäjä tätä omissa maissaan. Yhteisymmärrys näyttää löytyneen niin poliittiselta oikealta laidalta aina vasemman laidan kommunisteihin.
Ymmärrän jos sotakiihkoilijat, asemäärien kasvattamisen puolestapuhujat, sekä lännen imperialismin mahdin lisäämisen kannattajat ovat hyvin huolissaan pienestäkin toivonkipinästä liennytyksen suuntaan, mutta että samassa rintamassa seisovat maailmanrauhaa ajavat, saa ihmettelemään tämän maapallomme mielettömyyttä.
