No niin, nyt on sitten pyhät vietetty, kuka mitenkin ja kukin tavallaan ja täällä pirkassakin voidaan taas palata takaisin viinien, ruokien ja harrastusten parista politiikan kiehtovaan, vastakkainasettelun ”turvalliseen” maailmaan, jossa sanan puukkohippaa käydään ja missä hipaisuja ei lasketa.
Menneitten vaalien osalta on silmiinpistävää ollut huomata, kuinka vaalitappion karvasta kalkkia kokeneet puolueet ovat nyt omien puoluetovereidensa niskavilloissa kiinni ja nyt pyykkiä pestäänkin julkisuuden kautta. Mutta demokratia nyt on vain sellaista, että ei aina kaikki voi olla voittajia ja torjuntavoitotkin tuntuvat tappioilta. Monelta politikolta katkesi pitkäaikainen parlamentaarikon ura ja nyt sitten nähdään että katkeroituvatko he, vai siirtyvätkö sopuisasti kulisseihin ja toteavat vain että kansa on puhunut, pulinat pois.
Jos nyt otan tässä pari esimerkkiä heistä, jotka eivät kykene katkeruudeltaan hyväksymään demokratian sääntöjä, vaan vuodesta toiseen jatkavat muiden syyttelyä omista poliittisista virhearvioistaan.
Timo Soini ja Paavo Väyrynen.
Väyryselle kuitenkin hatunnosto siitä, että hän on aina hakenut linjalleen kansan tukea demokraattisten vaalien kautta, monissakin eri puoluevaihtoehdoissa.
Soini sitävastoin uhoaa ja rementää olevansa erehtymätön, vaikka omalla toiminallaan tuhosi itsensä ja häntä seuraavien ”opetuslapsiensakkin” uran Arkadianmäellä. Soini sanoi mm.että jos hän lähtisi kepun ehdokkaaksi vaaleihin, niin hän saisi puolueen nostettua 15%. Perussuomalaisten vaalimenestys se koville ottaakin ja niin Halla-aho kuin Purrakin saavat kuulla, että väärin sammutettu. Sitä minä vähän ihmettelen, että onko medialla klovnit vähissä, kun Soiniin niin usein turvaavat.
Paavoa minä pidän yhtenä merkittävänä valtiomiehenä kaikesta huolimatta, mutta Sonista sanoisin, että kyllä räkänökastakin mies tulee, ennenkuin tyhjän naurajasta. Tämä katkeruus on kuin polttaisi kynttiläänsä molemmista päistään.
