Sain eilen kirjeen, eläkkeeni nousee 6,8%, siis reiluhko korotus.
Täällä joku parkui, että pian eläkeikä on 70v? Mikäs siinä.
Itse eläköidyin 74-vuotiaana.
Koen saavani ihan kohtuullista eläkettä, moni tekee töitä nettoeläkettäni pienemmällä palkalla ja maksaa vielä verot.
En ole koskaan tätä Ahon Lipposen taitettua indeksiä vastaan rutista.
Vaikka veroprosenttini eläkkeestäni on 22%. siis palkkatuloa korkeampi, sittenkin olen tyytyväinen.
Jos rahat riittävät ja säästöönkin jää; miksi rutista ja kiukutella?
Kamerat valvomaan vaikka Kiinasta käsin
Aamulehti kertoi taannoin, miten nuorten väkivaltaurheilua valvotaan kiinalaisilla kameroilla ja tästä nousi huolta. Jutun journalistinen laatu alitti kaikki rimat ja sisälsi hurjasti asiavirheitä. Juttu kuitenkin herätti pohdiskelemaan valvontajärjestelmien maantieteellistä jakaumaa. Avaanpa hieman tarjontaa ja optioita.
Kiinasta kohtuullista halvalla
Ensinnäkin Aamulehden juttuun perushuomio: se, että valvontakamerat ovat Kiinasta tai vaikka Kuun pimeältä puolelta, ei tarkoita automaattisesti datan valumista minnekään. Isossa järjestelmässä on aina kamera sekä kameran hallintajärjestelmä. Nämä ovat kaksi eri järjestelmää, jotka voivat olla eri firmoilta. Paketissa voi olla monen eri firman kameroita, toisen firman valvontasovellus ja kolmannen firman laitteisto em. sovelluksen käyttöön. Näiden välissä on tietoverkkototeutus, joka oikeaoppisesti tehtynä ei anna kameroiden viestiä minnekään muualle kuin hallintajärjestelmään. Vaikka kamerat olisivat miten ohjelmoitu lähettämään kuva Kiinaan, se ei voisi tapahtua jos verkko sen estää. Kriittiset pisteet ovat tietoverkkototeutus sekä hallintajärjestelmä. Kamerat ovat oikein tehdyssä järjestelmiä varsin tyhmiä komponentteja. Saatte halutessanne lukea rivien välistä, että tietoverkkoa ja -turvaa on harvoin tehty oikein ja pahimmat ongelmat löytää usein sieltä.
Toinen pikahuomio on, että puhumme tilasta jossa on satoja ihmisiä ja siten satoja kännyköitä ja siten satoja kameroita jo ennestään. Jos sieltä tilasta ei saisi videota vuotaa, ongelman ensimmäinen ydin on ihmisissä, ei kiinteästi asennetuissa kameroissa. Pukuhuoneisiin ym. arkoihin paikkoihin kameroita ei saa edes asentaa.
Sitten se tosiasia, että Kiinasta saa kohtuullisen laadukkaita valvontakameroita ja myös perustason valvontajärjestelmiä todella halvalla, esim. Hikvision ja Dahua. Niiden hinta-laatusuhde on verrattain hyvä, mutta tekniset ominaisuudet rajallisia ja käyttö raivostuttavaa. Perusvalvontaan ne ovat kuitenkin täysin riittäviä ja moisilla kameroilla on tuntemissani taloyhtiöissä napattu kiinni useammankin rikollisen naama ja auton rekkari.
Oma lukunsa ovat ns. amerikkalaiset merkit ja tuotteet, jotka ovat sataprosenttisesti kiinalaisia: suunnittelu, toteutus ja hallinta. Esimerkiksi voisi nostaa Amazon-verkkokaupan jonka omat merkit ja brändit edustavat paitsi sataprosenttista kiinalaisuutta, vieläpä sellaisia jotka on tuotettu uiguurialueilla orjatyövoimalla. Toisin sanoen, Kiina ei rajoitu vain Kiinaan.
Kiinalaisia merkkejä ei ole tiettävästi suoraan käräytetty yleisestä vakoilusta, mutta niiden yleinen tietoturvan taso on usein surkeaa ja tämä on mielestäni teknisesti merkittävämpi huoli. Teknistä huolta paljon suurempi on huoli ihmisoikeuksista. Olisin erittäin ilahtunut nähdessäni useammankin toimijan välittävän tästä asiasta. Julkishallinnon pitäisi näyttää esimerkkiä.
Tarjontaa on lännessäkin
Eräs Aamulehden jutun kommentaattori muistutti asiallisesti, että eipä se Yhdysvaltain ihmisoikeustilannekaan ole paras mahdollinen. Hän on oikeassa, vaikkei tilanne nyt (vielä?) Kiinan tasolla olekaan. Moni valvontateknologian firma toimii jenkkilässä. Näissä tuotteissa on yleensä hyvin korkean tason analytiikkaa, joista monen käyttäminen on Suomessa laillisuuden rajamailla tai suoraan laitonta. Merkeistä voisi mainita sellaiset kuin Pelco, Arecont ja Honeywell. Jos Kiinan valtio usuttaa valtiollisia vakoilutoiminteita laitteisiinsa, voit lyödä vetoa että niin tekee myös CIA. Kummatkin maat ovat toistuvasti kärähtäneet tästä.
Jos puhe on kodista tai muusta pienestä ympäristöstä, optio on toki ostaa Googlen Nest-valvontakameroita ja Googlen pilvipalvelu. Google on hoitanut tietoturva-asiat kohtuullisen hyvin. Nämä ovat varsin helppoja ottaa käyttöön, sangen toimivia, mutta alttiita väärille hälytyksille. Google Nest luulee esimerkiksi lumisadetta liikkuvaksi ajoneuvoksi.
Varsin tunnettu nimi on kanadalainen Avigilon, joiden tuotteita käytetään Suomessa ainakin kaupan alalla paljon. Avigilonin omistaa nyttemmin yhdysvaltalainen Motorola, mutta firman päämaja on yhä Kanadan puolella. Avigilonin tuotteet eivät ole halvimmasta päästä, mutta niillä on hyvin ansaittu maine luotettavuudessa ja pitkässä elinkaarituessa. Myös teknologiassa he ovat erittäin kehittyneitä.
Saksasta löytyy jättiläinen nimeltä Bosch, sekin hyvin yleinen merkki Suomessa. Myös heidän hinnoissa on preemiota, mutta he ovat kaikilta osin yhtä pykälää alle Avigilonin. Bosh on perushyvää, perustoimivaa. Voit halutessasi kutsua näitä valvontakameroiden volkswageniksi.
Naapurista Ruotsista löytyy Axis, nyttemmin Canonin tytäryhtiö. Oman kokemukseni mukaan Axisin laatu on surkeaa ja on oikeastaan ainoa länsimainen merkki joka alittaa kiinalaisten merkkien laadun. Kova hinta, keskinkertainen kuvanlaatu, lyhyt käyttöikä.
Lisäksi tarjontaa löytyy Japanista, Taiwanista ja Etelä-Koreasta, sekä kokonaisia kamerajärjestelmiä että yleisiä tallennusalustoja, joita voi käyttää myös perustason kameravalvontaan. Edellisistä voisi mainita japanilaisen Panasonicin, jota voi pitää laatumerkkinä. Jälkimmäisiin lukeutuu mm. yleisesti Suomessakin myyty taiwanilainen QNAP. Pelkäksi videovalvontaratkaisuksi se ei olisi ykkösvalintani, mutta jos laitteelle on muutakin käyttöä, kyllä se tuonkin homman siinä sivussa hanskaa.
Tee itse ja säästä!
Jos näppäimistö pysyy kädessä, voit rakentaa analytiikkaa osaavan videovalvontajärjestelmän itse Raspberry Pi -minitietokoneella ja sen kameralisäosalla. Uudenkarheana paketti maksaa alta sata euroa. Paljon teknologista osaamista vaativa ratkaisu ei ole jokaiselle, mutta siinä on pointti: avoimet standardit tuovat mahdollisuuksia. On täysin mahdollista rakentaa isokin järjestelmä tee-se-itse-hengessä, valmiilla komponenteilla sekä mittavalla varastolla aikaa ja kahvia. Suosittelen harrastuksena, mutta en vakavana tuotantojärjestelmänä.
Kiertotalouden ystävälle voisin vinkata, että laadukkaiden merkkien käytetyt valvontakamerat voivat olla kelpo valuuttaa. Jos toteutat niiden yhteydet fiksusti, ja liität mukaan ajanmukaisen kameroiden hallintajärjestelmän, voit päästä liikkeelle edullisesti. Vanhojen kameroiden tietoturvan taso on todennäköisesti karmivan huono, mutta erillisverkotuksella ja palomuuriasetuksilla tämäkin ratkaisu välttää. Itse tein tällä tavoin lintujen talviruokinnan seurantavälineen.
Valvonta- ja muita kamerajärjestelmiä ovat markkinat täynnä. Järjestelmän pystyttäminen on helpompaa kuin koskaan – ja siinä osa ongelmaa onkin. Monessa tapauksessa ylläpito ja tietoturva ovat täysin unohtuneet. Paraskaan järjestelmä ei toimi pyhällä hengellä. On vastuullista välttää kiinalaisia tuotteita. On myös vastuullista suunnitella, harkita, tutkia, käyttää ammattilaisten apua ja vertailla ennen setelien lyömistä pöytään.
Silmät on sielunpeili…
Katsokaapa tämän Gerasimovin silmiä, jos silmät on sielunpeili niin minä en näe tuolla sielua vaan kuolemaa.
![]()
(Kuva:IS)
”Kenraali Valeri Gerasimovin nimitys Venäjän Ukrainan-joukkojen komentajaksi voi olla merkki ratkaisevan suurhyökkäyksen suunnittelusta. Näin arvioi yhdysvaltalainen Insitute for the Study of War -ajatushautomo.” (IS)
Niin,,,tämä tyyppi näyttää siltä että peli on jo menetetty, nyt kun se totuus on enää kuukausien päässä sodan pitkittymisen mahdollisuuten.
Pystyykö Venäjä suurhyökkäykseen? Tälläisellä pääliköllä ei ole enää mitään menetettävää koska jos ja kun homma ei mene maaliin mies menee vaihtoon kevääseen mennessä, kuten tämän heidän ”kemikaali Iivana” jonka piti olla maailman kovin mies pommitettuaan Syyriassa siviilejä tämäkin vaihdettiin hyvin nopeasti eli kyseessähän oli Sergei Vladimirovitš Surovikin. Siitä tehtiin ”apumies”. Äijä on kumminkin saanut Venäjän federaation sankarin arvonimen.
Eli johtopäätös, peli on menetetty, silmät sen kertoo, hyökkäsi tai ei.
Kuvassa on myös armeijaa käymätön rakennusmies Shoigu…tiedoksi.
Ruudinsavuista on, näin se vaan on.
Jep, niin se vaan median uutisointi on hyvin ruudinsavuista ja sotahulluja joka tuutista tulee ulos. Ei tarvitse yksin olla äänessä kun koko planeetta on äänessä. Tässä huomaa myös sen että kun tarpeeksi uutisoidaan sodasta alkaa ihmiset turtumaan ja jopa vaarallisesti miettimään sitä osana normaalia olotilaa täällä Euroopassa.
Merkittävää on edelleen ettei Venäjä ole suinkaan arktisen alueen joukkojaan rapauttanut vaikka Suomen rajan läheisyydestä Ukrainan lihamyllyyn on mm Petsamon joukkoja lähetetty ja sinne ovat maatumassa. Silti jäämeren alueen joukot ja varsinkin Kuolan niemimaalla Severomorskin pohjoispuolella sijaitsevalla Okolnayan lahdella on ollut sotilaallista valmistautumista jo hyvin pitkään. Ei näiltä alueilta ole mitään minnekään siirretty saatikka vähennetty. Siellä pohjoinen laivasto on saanut noin 60 000 neliömetrin edestä uusia asevarastoja ja kyllä jokainen tajuaa ettei näitä puolustus tarkoituksissa ole rakenneltu.
Hyvinkin Venäjä voi vielä vuosien päästä yrittää jotain temppua arktisen alueen hallinnan kannalta ja Suomi täytyy sijoittaa tähän kehykseen.
Miten ihmeessä tuomioistuimet ”ymmärtävät” Suomessa noita seksirikollisia?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009311771.html
”Tanskalaisliikemies välttyi aikoinaan Suomessa ehdottomalta vankeudelta. Puolustus perusteli tuolloin ehdollisen vankeuden tarvetta sillä, että liikemies oli perheyritykselleen ”tärkeä henkilö”.”
Tanskassa tuli 3 ja ½ vuotta raiskauksesta Suomessa hieman ehdollista.
Jotenkin ei mene kaaliin noiden tuomioistuinten seksirikoksista antamat alamittaiset tuomiot.
Me vanhukset olemme ruuhkana
– vielä vainajinakin. Tays vainajatornit ovat ruuhkaan asti täynnä.
– Pyrokratian rattaat hidastaa:
– Hautatoimilaki
– Kirkkolaki
– Laki ortodoksisesta kirkosta
– Terveydensuojeluasetus
Vainajia kuskataan eri suuntiin säilytettäväksi ja odottamaan siunauksen järjestelyä. Vasta sen jälkeen voidaan haudata tai toimittaa tuhkattavaksi ja se tuhkakin pitää vielä sijoittaa lain vaatimalla tavalla.
– Pitäiskö laatia joku laki asian helpottamiseksi?
Terveenä eduskuntaan ja sairaana sopeutumiseläkkeelle.
Arkadianmäelle valitaan 200 viisasta ja valintansa jälkeen he muuttuvat lähinnä viisastelijoiksi ja koulukiusaajiksi toisilleen.
Vaalin iskulauseet puolueille.
KOK ) Sydän oikealle, leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli.
SDP ) Nysse tulee, tarkista henkivakuutuksesi.
PerusS ) Halla panee, Purra puree, suomalainen voittaa aina.
KEPU ) Kes(kusta) kusee turpeeseen, kyllä tuuli lämmittää.
VIHR ) Maailma pelastuu, suomalaiset tapetaan nälkään.
VAS ) Työn orjuudesta, kansan kurjuuteen.
RKP ) Pakko ei ole kuin köyhän kuolema….ja pakkoruotsi.
Krist ) Usko vie vaikka läpi harmaan kiven, mutta ei sentään eduskuntaan.
LiikN ) Jos et sä soita, mä sinuun turhaan rakastuin…
VKK ) Rikoo on riskillä ruma…
Ruotsalaiset osaavat sentään ajatella – saksalaiset eivät
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d9e5eb97-bb47-4564-94b2-4a9228364fd6
”Ruotsi haluaa useita uusia ydinvoimaloita
Maan hallitus esittää reaktoreiden rakentamista nykyistä useampaan sijaintiin.”
Ruotsissa osataan sentään muuttaa mielipidettä tilanteen vaatiessa.
Saksassa elää virheiden sokea usko ja se on suurin syyllinen nykyiseen energiakriisiin.
Mankeli ja ruumisarkut kellaritillassa
Tämä on nyt totutusta poikkeava pieni tarina näillä sivuilla. Aikani kuluksi muistelin kun ei aina jaksa kanssakirjoittajia täällä saada ymmärtämään missä ovat väärässä ja mikä oikein ja kohtuullista. Menee helposti poliittinen puhe myös vanhan toistoksi ja kiivaus sekä ehdottomuus pyrkimässä liiaksi pintaan.
Kylällämme oli 50-luvulla kukkakauppa, tyttärensä kanssa etäinen sukulaiseni puotia pitivät. Kauppiaalla oli myynnissä myös ruumisarkkuja, niitä oli aina kymmenkunta näytteillä talon suuressa kellarissa. Mutta tämän jutun aihe on mankeli joka sijaitsi kirstujen kanssa samassa kolkossa kellaritilassa.
Entisaikojen mankeli oli suuri, kunnioitusta herättävä konstruktio. Noin kolme metriä pitkä ja puolitoista leveä. Alinna oli mankelipöytä, sen päällä puurullien päällä oleva painava laatikko, kivillä täytetty. Yleisin mankeloitava vaate oli lakana, oli tapana lapsuudessani että lakanat pyykin jälkeen piti sileiksi mankeloitaman. Lakanaa tai muu vaate kierrettiin puurullan päälle, rulla lakanoineen kiviarkun alle jota sitten veivin avulla kieritettiin aikansa edestakaisin. Tämä veivaaminen lankesi usein lasten osalle, tutuksi tuli kovasti minullekin.
Mieleeni tämä on muistunut mankelitilan kammottavan ilmapiirin vuoksi, avoimet arkut puistattivat, katse aina tahtomattakin välillä kääntyi niihin, kiihdyttivät mielikuvituksen kalmoihin jotka ennen pitkää kuhunkin arkkuun viimeiseen lepoonsa nostettiin. Hieman vainajien puolesta lohdutti että monet arkut olivat hienosti sisustettuja, sellaista pehmeää mielikuvaakin herättivät ettei tarvinnut kovalla kuusilaudalla haudatuksi tulla.
demu, demu…
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/319ba316-62ea-43ee-b063-04535b8dd2e0
”PS:n arvopohja ei kelpaa SDP:lle, mutta Purra kelpasi vetonaulaksi Lindtmanin rahankeruutilaisuuteen
Seminaariin, jonne lippu maksoi 950 euroa, oli saatu vetonauloiksi kaksi puheenjohtajaa: kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. ”
Demu ei petä.
Kaikki kelpaa, kunhan vain saadaan rahaa.
