Ajankuva yliopistomaailmasta.

”Yhdellä vetämistään yliopistokursseista Leea Lakka vie opiskelijat kirjastoon. Siellä hän näyttää, miten kirjoja lainataan.

”Se on monille aika tuntematonta. Lukemisen aloittaminen on osalle tahmeaa, mutta kun kirjat on haettu yhdessä ja ne on pakko lukea, niin kyllä se sitten alkaa sujua”, äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan yliopistonlehtori Lakka Turun yliopistosta kertoo.”

YlLIOPISTONLEHTORI SAATTAA OPISKELIJAT KIRJASTOON HAKEMAAN KIRJOJA ja OSALLE LUKEMISEN ALOITTAMINEN ON TAHMEAA.

Eikä kyse ole maahanmuuttajaopiskelijoista.

Vetää vähän sanattomaksi.

Suomalainen valtamedia on häviämässä Saksan vaalit.

Kuuntelin toisella korvalla Ylen erikoislähetystä Saksan vaaleista, eikä toimittelijakunta pettänyt odotuksia.

Suurin yksittäinen kauhistus kohdistuu ehdottomasti maahanmuuttopolitiikan kiristymiseen.

Voi nyyh, voi nyyh!

Saksan poliisi on toimittelijoiden ja muiden vasemmistolaisten harmiksi rakentanut niin raskaat turvatoimet, että AFD: n vaalijuhlaa ei ole päästy häiritsemään.

Voi nyyh, voi nyyh!

No eipä ole epäselvää mistä aiheesta tulevalla viikolla kauhistellaan.

Voi nyyh, voi nyyh!

Toveri ”Krasnov” tekee nyt sitä työtä mitä KGB opetti noin 40 vuotta sitten!

”How Donald Trump alias Krasnov Became a KGB Asset and Is Now Advancing Russia’s Interests as U.S. President”

Kuva

Kuva ja lähde: https://x.com/YourAnonTV/status/1893405538064437628

”Ivana Trumpin oli siteet kommunistiseen tiedustelupalveluun eli yhteys KGB kanssa.. Samaan aikaan Ivana Trumpilla oli yhteyksiä myös Tšekkoslovakian tiedustelupalveluun (StB), joka teki tiivistä yhteistyötä KGB:n kanssa. Hänen kerrotaan kuuluneen Yhdysvaltain eliittipiireihin juuri Trumpin kautta  ja välittneen tietoja takaisin kotimaahansa. Mikä oli Trumpin ”Krasnov” rooli?

Tuossa 80-luvun lopulta materiaalia siitä:

”Pian paluunsa jälkeen Trump käytti lähes 100 000 dollaria kokosivuisiin sanomalehtimainoksiin, jotka kritisoivat Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja vaativat Yhdysvaltoja lopettamaan liittolaistensa puolustamisen – juuri sitä, mitä Neuvostoliitto halusi kuulla.” Samoin nyt Putin ajaa agendaansa ja Trump toimii kuten Putin sanoo, mielenkiintoista…

Lähde: https://x.com/YourAnonTV/status/1893406409225560156

Kuva

Ja tällä hetkellä Putin vaatii että Nato siirtää joukkojaan pois itä-Euroopasta, mm Baltian alueelta ja samaan aikaan Trump on vähentämässä Yhdysvaltojen määrärahoja oman maan armeijalle samalla kun  Kiina ja Venäjä lisää budjettejaan omille.

Samalla Trump ja Putin on ryöstämässä ja kiristämässä Ukrainaa, EU ja koko Eurooppa on pois keskuteluista joissa nämä roistot jakaa Ukrainan kuin aikoinaan Hitler ja Stalin jakoi Puolan.

Toveri ”Krasnov” toimii käskystä! Tulette huomaamaan sen!

Opposition ja median kyynelvirta on ehtymätön.

Saatte uskoa että minulla on ollut nauru herkässä, kun olen kuunnellut eduskunnan vasemmiston, johon kepunkin luen kuuluvaksi, sekä median jokapäiväistä sudenkolloa siitä, että eikö Orpon hallitus voisi antaa edes jotain positiivisia singnaaleja kansalaisten suuntaan paremmasta huomisesta.

Mutta näkee ja ennenkaikkea kuulee sen jo sokeampikin Reetta ja kuurompikin Kalle, että tätä negatiivista mielialaa ja kaiken surkeutta kansalaisten suuntaan levittää juuri nämä samat tahot, jotka hallitusta tästä syyttävät.

Hallitushan nimenomaan on koko ajan toistanut toistamasta päästyäänkin jo kaksi vuotta, että ei maassa asiat ole suinkaan niin huonosti mitä sosialistit ja kepu sekä media haluavat antaa ymmärtää.

Ja nyt, kun valoa alkaa jo selvästi enemmän kajastamaan tunnelin päästä, niin entistäkin mutruisemmaksi muuttuu opposition suupielet ja ohimosuonet pullistelee pelosta, että oikeistohallitus sittenkin onnistuu tasapainottamaan maan talouden heidän ankarasta vastustuksestaan huolimatta.

Saattaahan nämä vasemmisto/kepun maansamyyneet vielä tulevissa kunta,-ja aluevaaleissa saada medialukutaidottoman kansanosan äänet laariinsa, jolloin pääsevät sanomaan että kuinka tyytymättömiä kansalaiset ovat hallituksen toimintaan.

Mutta ei tarvitse kyllä olla mikään ruudinkeksijä eikä ydinfyysikko tietääkseen, että kun nyt hallitustaipaleen puolivälissä jo valoa kajastelee valtiontalouden tunnelinpäästä, niin jopa minäkin yhteen suuntaan tahkoani veivaavana tiedän, että kahden vuoden päästä sieltä tunnelipäästä valo loistaakin niin kirkkaana, että se sokeuttaa opposition haudankaivajien silmät lopullisesti.

Oppositiota tahdon muistuttaa sanonnasta, että se joka toiselle (hallitukselle) kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankee.

Ja nyt kun eletään epävarmuuden aikaa, jolloin kansalaisia neuvotaan varaamaan ainakin parin viikon ”sissipakkaukset” kotiinsa, niin minä puolestani ohjeistan oppositiota varautumaan seuraavankin nelivuotiskauden istumiseen oppositiossa.  Ei muuta kuin persomuksiin nahkapaikat ja torkkupeitot käyttöön, sillä oppositiossa tulee holotna kuunnellessa, kuinka valtion kassakoneet raksuttavat menestystä kansantalouteen ilman heitä, tai ehkä juuri siksi.

Hyvin menee mutta menköön, mitä paremmin talous lähtee elpymään, niin sitä syvemmät rypyt sosialistien ja kepun otsalla nähdään ja hiukset harvenet päänupista, kun itse niitä tuskissaan kiskovat.

Huonot työntekijät pitää erottaa! Musk ja Trump erottaa juuri ne…

Täälläkin on messuttu siitä kuinka ”huonot työntekijät pitää erottaa”

Tässä näette mihin kaksi tyrannia pystyy, ne pistää erimieliset pois, syy on mitä lie, eihän kukaan voi pystyä kertomaan tarkasti mitä hän tuottaa, se tuotto voi tulla vuosikymmenissä, ei yhdessä vuodessa. Tälläistä eräät haluaa myös Suomeen. Toveri Trump ja Musk on varmaan juuri näiden ”jumala”…tziiizuz!

Elon Musk uhkaa valtion työn­tekijöitä potkuilla – ”Vastaamatta jättäminen tulkitaan irtisanoutumiseksi”

”Valtion työntekijöitä pyydetään kertomaan, mitä he ovat saaneet työssään aikaiseksi.”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011053072.html

Meklarin toive, olkaa hiljaa ja huutakaa.

Jotkut  täällä pirkassa ihmettelivät,  että mihin nyt ovat Trumpin kannattajat hävinneet näiltä sivuilta.  No, en tiedä sanoa muiden puolesta, mutta itse olen ollut ja oleva jatkossakin Trumpin miehiä, enkä ole ensimmäistä kiveä heittämässä, vaikka hänellä suuri suu onkin.  Tokihan ne voivat kysellä jotka kauhistelevat Trumpin retoriikkaa voimattomina täällä pirkassakin, että voiko vitutukseen kuolla.

Mutta toki jos helpottaa, niin voin olla täällä pirkassa kanava pahan olon purkuun kaikille niille jotka sanovat  Trumpin olevan Hitler II tai jopa I.nen.

En niistä purkauksista loukkaannu, sillä mikäs sen pahempaa onkaan kuin jättää asiat patoutumaan sisäänsä, joten antaa palaa ihan vapaasti ja ilman estoja, kunhan ette sitten lähde astaloiden kanssa liiveihin uimaan, vaan pitäydytte vain sohvaperunoina siinä omassa ”turvallisessa tilassanne”.

Alan tässä jo vähän laatimaan omaa ehdotustani sanamuodoksi, kun lähdetään Trumpille seuraavaa Nobelin rauhanpalkintoa esittämään.

En ala tuomariksi, mutta lääkäri toki voin olla niille, joille matalakin kynnys on liian korkea ylitettäväksi.

Ukrainan urhea täysimittainen puolustussota imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan on kestänyt lähes tasan 3 vuotta

Sodassa ollaan käytännössä ”pattitilanteessa” – kumpikaan osapuoli ei kykene tekemään läpimurtoa ja etenemään syvälle toisen hallussa olevalle alueelle (operatiivisessa mielessä, puhumattakaan strategisen tason läpimurrosta). Käydään uuvuttavaa kulutussotaa. Molemmilta osapuolilta kuluu sotilaita, ammuksia, kalustoa – eikä saavuteta ”voittoa”.

Miksi

Siksi, että sosialistit Biden ja Scholz eivät ole halunneet, että Venäjä häviäisi aloittamansa brutaalin hyökkäyssodan.

On toki hyvä, että Ukrainaa on autettu edes vähän, mutta kun strategisena päämääränä ei ole ollut Ukrainan voitto, niin tässä ollaan.

Ensin pitää päättää päämäärä (voittaa sota), sitten täytyy luoda strategia sen päämäärän saavuttamiseksi, seuraavaksi tarvitaan pätevät operatiiviset suunnielmat ja resurssit päämäärän saavuttamiseksi.

Minun mielestäni kova fakta on, että sosialistit Biden ja Scholz eivät ole halunneet Ukrainan voittavan tätä sotaa, joten Ukrainalle on annettu apua mahdollisimman vähän ja mahdollisimman myöhään.

Trump?

Trump sählää emotionaalisesti sitä sun tätä. En osaa ennustaa mihin se johtaa. Näyttää kuitenkin siltä, että Trumpin ansiosta EU ja muukin Eurooppa ryhdistäytyy ja alkaa panostamaan enemmän sekä omaan puolustuskykyyn, että Ukrainan auttamiseen.

Trump väittää tässä että Zelenskyi tuhosi Ukrainan ei Putin, siitä on nyt nauha!!!

Kuunelkaa tämä!!!

Uskomatonta!

Tämä on siis Yhdysvaltojen presidentti joka on äänessä!!!

https://x.com/visegrad24/status/1892993189461561399

”I don’t think he’s very important to be at meetings” Trump speaking about Zelensky attending peace negotiations with Russia”

Kuunnelkaa tämä nauha, Trump keskeyttää toimittajan puheen ja jauhaa kuin ”paperilta” silkkaa propagandaa! Väittää ihan ihme asioita!