T & K – pelkkää asiaa.

Harvoin olen S. Tynkkysen kanssa samaa mieltä, mutta tällä kertaa kyllä.

Keskisarja taasen jälleen kerran lataa silkkaa asiaa.

”Tiivistäen selkokielellä: En kaihoa paluuta viheliäisyyteen. En toivo opiskelijoiden sortamista nälkään, kylmään ja mielisairauteen. Ainoastaan totean, että tämä hallitus kaikessa karmeassa persaukisuudessaankin säilyttää opintojen rahoituksen historiallisen hienolla tolalla, Keskisarja totesi lopuksi.”

PS-kansanedustajat tylyttivät oppositiota: ”Hallitus kaikessa karmeassa persaukisuudessaankin säilyttää opintojen rahoituksen historiallisen hienolla tolalla”

Vaalit tulee hankala valita ketään

Kun puolueet valitsee ehdokkaat valinnat ei ole parhaasta päästä ja ei nyt kukaan ainakaan vielä sytytä mitenkään

No käyn äänestämässä ettei ääni hukkaan mene muille tosin voin äänestää vaikka Kekkosta

Mutta sehän on oma valinta kun siihen vielä lisään etunimen Urho Kalevan ei kukaan muu kekkonen saa sitä ääntä

Jotenkin tuntuu ettei puolueet osaa valita ehdokkaita oikein kun kaikki ovat epäsopivia maan päämieheksi

No ensin on joulu mutta heti joulun jälkeen onkin vaalit ovella

Kaikille puolueille voin sanoa ettei nyt mennyt ehdokkaat nappiin vaan ne valinnat meni rämesuolle metsä ei enää ritä ilmaisemaan typeryyttä

Kuinka pieleen meni valinnat mutta noille ehdokkaille en ääntäni anna kellekkään

Kaikki ehdokkaat ovat politiikassa liikaa likaantuneet kuka milläkin tavalla siksi he ovat epäkelpoja jokainen

Maa tarvitsee ihmisen joka kunnioittaa kansaa ja jota kansa kunnioittaa nyt ehdolla oleville ei minulta tule kunnioitusta koskaan

Sen minkä ovat aikanaan menettäneet ei palaa takaisin seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Raippavero raippaveron päälle

Vihreä Harjanne ja epäoikeus jopa omia vanhempiaan kohtaa
ehdottamalla eläkeläisille lisäveroa?
Enin osa on niitä pieneläkeläisiä jotka saavat n 1500 eläkettä
– verot. Joten noin tonnilla pitäisi kustantaa
normaali elämisen lisäksi lääke ja sairaalakulut
sekä mahdolliset palvelumaksut töistä joita
itse ei enää kykene tekemään.
– Vastaehdotus Harjanteelle:
Edustajien palkka-alennus
ja avustajat pois,
sekä taksin käyttökielto
siirtymällä julkisiin kulkuneuvoihin.

Antisemitismin jälkeen tulee kaikki muu rasismi

Viimeksi vaikkapa Uutispodcast käsitteli kasvavan antisemitismin ongelmaa, tällä kertaa Saksasta. Sama ongelma on kasvussa ympäri länsimaiden ja myös Suomessa. Toki joukossa on myös täysin hyväksyttävää antisionismia, mutta rajan yli selvästi meneviä ongelmatapauksia on liikaa. Vaan mitkä ovat vastareaktiot ja ymmärrämmekö niiden riskiä?

Viha luo vihaa. Aina.

Yksinkertaistetaan, per Saksan esimerkki.

1. Saksalaiset näkevät antisemitismiä, juutalaisten tuhoa vaativia ja hamasia kannattavia mielenilmauksia.

2. Saksalaiset yhdistävät ongelman muslimeihin ja seuraukseksi Wir schaffen das -ajatusmalliin, jota Merkel ajoi.

3. Politiikassa saksalaiset vaativat hurjalla volyymillä maahanmuuton kiristämistä, josta on jo merkkejä

4. Politiikan ulkopuolella vihat, ennakkoluulot ja jopa ääriteot maahanmuuttajia ja muslimeja vastaan lisääntyvät.

Harva eurooppalainen läksynsä lukenut ihminen reagoi juutalaisten tuhoa vaativiin kommentteihin millään muulla kuin absoluuttisella tuomitsemisella. Totta puhuen en näe miksi pitäisikään. Joukkotuho on täysin itsestäänselvä punainen viiva. Jos ihmiset näkevät joukon turvapaikan saaneita ihmisiä vaatimassa kansanmurhaa, ei ole järin kumma että asenteet turvapaikkajärjestelmää kohtaan kovenevat. Tietenkään kaikki antisemitistit eivät ole maahanmuuttajataustaisia, mutta tämä kytkös on äärimmäisen helppo nähdä. Ajatus siitä, että turvapaikan saanut ihminen haluaa luoda turvattomuutta, sotii jotain merkittävää vastaan. Tietenkään kaikki turvapaikan saaneet eivät näin esiinny, mutta riittävän moni jotta särö muodostuu. Ristiriita on yksinkertaisesti liian väkevä.

Reagoi nyt tai panikoi sitten

Jos annamme antisemitismin rehottaa tätä tahtia, vailla kontrollia, vailla määrätietoisia toimia, luomme kaikki edellytykset vihan ja väkivallan ryöpsähdykselle. Emme tarvitse uusia lakeja tai poliisivaltiota, emme joukkopidätyksiä tai sensuuria. Tarvitsemme vain määrätietoisen valtiojohdon, joka sanoo asian rauhallisesti, asiallisesti ja kunnioittavasti, mutta ilman pienintäkään riskiä väärinymmärrykseen. Tarvitsemme tämän mieluiten EU:n tasolla.

Saksassa ulostulot ovat jo voimakkaita ja sanamuodoiltaan erinomaisia, mutta ne jäävät herkästi kabinettitasolle. Ne pitäisi saada kaduille. Lisäksi oikeusjärjestelmän pitää toimia oikeudenmukaisesti. Henkilöllä, joka haluaa tuhota kansanryhmän, ei saa ikinä olla oikeutta turvapaikkaan. Tuollaiset henkilöt tuhoavat kaiken humanismin humanitaarisista toimista. Leimaamme kaikki avun tarvitsijat herkästi, jos emme ole valmiita näyttämään nopeasti ovea ongelmatapauksille.

Kyllä, olen valmis kutsumaan kansanmurhaa vaativia ihmisiä ongelmatapauksiksi. Kuulemma niin ei saisi sanoa. Minä sanon. Enkä katso mitään rajaa siinä, onko ongelmatapaus kotosuomalainen uusnatsi, irakilainen turvapaikanhakija tai yhdysvaltalainen akateemikko.

Joko pysäytämme antisemitismin nyt, tai nostamme pian kädet pystyyn historiassamme täysin ennennäkemättömän rasisminaallon edessä.

Palkkakateus

Paljonko eniten tienaavat maksavat veroja?
Niitä veroporsaanreikiä on riittämiin
joten julkaistu lista on pintaraapaisu.
– Mutta kuntien ja kaupunkien virkailijoiden vastuu
alenee 1/3-osaa, joten pitäiskö Kalen palkkaa
alentaa 1/3-osaan 16-tonnista n 5-tonniin?

Happikone, metsä – avohakataan ja peitetään asfaltilla !

Tietoisku

Puhumme metsäteollisuuden sanoin, kun korostamme vain hiilensidontaa, mutta metsä ja sen kasvillisuus ovat sen lisäksi  välttämätön happikone meille kaikille ihmisille, hyönteisille, eläimille, kasveille. Täyskokoinen metsä on happikone, mutta ei AVOHAKATTU raiskio.

Tämä on yhteyttäminen,  fotosynteesi, joka imee ilmasta hiilidioksidia ja tuottaa happea meille hengitettäväksi ja  puille sokeria, glukoosia kasvuvoimaksi juuristoon:

6 CO2 + 6 H2O + energiaa auringonsäteilystä –> C6H12O6 (glukoosi) + 6 O2

https://peda.net/p/saila/Biologia_maantieto_5_6/metsat/puut_tuottajia.

Yksi lehtipuu tuottaa 10 ihmisen hapen tarpeen / vuosi . Eli täysikasvuinen puu tuottaa n. 260 kg happea / vuosi. Kaksi puuta koko 4-henkisen perheen hapen tarpeen / vuosi.  No, paljonkohan  koko metsä tuottaa aluskasveineen ?

Johtopäätös: kaikki metsä-pelto- maa-ala, jonka peitämme asfaltilla syö meidän hengitettävää ilmaamme ja tuottaa vain saasteita ja hiilidioksidia.

Rikkurit ovat tämän päivän sankareita.

Suomessa ollaan kyllä kärkkäitä arvostelemaan muita maita ja ei nähdä sitä malkaa omassa silmässä.

Kun esim. Italian yhteiskuntaa ja sen päätöksellisyyteen on keskeisenä vaikuttajana Mafia koko maata johtavine lonkeroineen, aina ylimmästä päättäjästä kadulla kenkiä plankkaavaan henkilöön, niin täällä Suomessa kauhistellaan heidän taantumuksellisuuttaan ja voimattomuuttaan rikollisjärjestön otteessa.

Mutta se ero meillä Suomessa on Italiaan, että meillä ei Mafia tomikkaan maan alla piilossa kuten Italiassa, vaan se toimii ”päivänvalossa”, pakottaen, uhkaillen ja pelotellen demokraattisesti valittua hallitusta alistumaan Mafian lakkokenraalien ja korporaatio korppien vaatimuksiin.

Onhan tämä nyt ennen kuulumatonta ja kansalaisten oikeustajun vastaista, että ulkoparlamentaarinen, tai sanoisinko suoraan että AY-mafia sanelee lainlaatijoille pykälät kuinka toimia heidän vaatimuksiensa mukaisesti ja jos ei näin tapahdu, niin…….

Tämän Mafian perimmäinen tarkoitus tietenkin on, että maahan vaihdetaan hallitus joka heidän Mafiansa jatkumon takaa ja sitä suojelee ja heille toisarvoista on yhteiskunnan kokonaisvaltainen kehittäminen.  Mutta se on taivahan tosi, että mitä paremmin Mafian kättä ruokitaan, niin sen tien päässä odottaa hyvinvointiyhteiskunnan kuolema.

Muuta neuvoa en nyt osaa antaa kuin että työmiehet/naiset erotkaa Mafiasta ja kaikille yrittäjille sanoisin, että palkatkaa yrityksenne palkaalistoille vain sellaiset henkilöt, jotka ovat Mafian hirttoköyden pois ottaneet kaulaltaan, se on teidän kummankin etu yhteiskunnasta puhumattakaan.

Uskon, että tämä veren,-ja vallanhimoisen  Mafian toiminta  mitä nyt Suomessa nähdään, että sen polun päässä seisoo nykyistä paljon huterimmilla savijaloilla horjuva ja seisova järjestö, jossa vallankumous söi omat lapsensa ja mitä nopeammin se tapahtuu, niin sitä nopeampaa on yhteiskunnan tervehtyminen ”laillisen” rikollisjärjestön ikeestä.

Aki Kangasharjun vastine Sixten Korkmanille.

Sixten Korkman kirjoitti perustellun mielipidekirjoituksen

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009971658.html

ja Aki Kangasharju vastaa siihen perustellulla mielipidekirjoituksella.

https://www.verkkouutiset.fi/a/ekonomisti-tyrmaa-sixten-korkmanin-esityksen-verojen-kiristyksesta/#582705e7

Jos joku haluaa esittää perustellun mielipiteen siitä kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä, niin ne perustelut olisi kiva lukea.

Vai voiko ehdottoman väärää tai ehdottoman oikeaa mielipidettä olla kyseisessä asiassa ?

Kyse on kuitenkin ainoastaan mielipiteistä.

Hirvipyörykät

500g tuoretta hirvenjauhelihaa

170g pekonia hienonnettuna

1 ps knorr ranskalainen sipulikeitto

2 kananmunaa

1/2 dl vettä

Annan olla 200-asteisessa uunissa 35 minuuttia. Ennen nauttimista annan pyöryköiden jäähtyä hiukan.

Zelenskyi kutsui Trumpin Ukrainaan, ei ole miestä Trumpista tulemaan.

”Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kutsui toissa päivänä NBC:n suorassa haastattelussa Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin Ukrainaan. 

Trump kieltäytyi kutsusta ”

Ei ole miestä tulemaan Ukrainaan, toisin kuin Biden, hän on siellä vieraillut.

Trump on kova mies uhoilemaan ja huutelemaan herjoja, mutta ei siinä oikean johtajan aineksia ole.

Kovasti on kylläkin Venäjän ja Putinin puolella, mutta Ukrainaa tämä ei kannata, siksi ei maahan matkusta. Antaisi itsestään huonon kuvan isännälleen Putinille,