Omaa typeryyttämme maksamme itsemme kipeiksi kalliista energiasta ja heikenämme kilpailukykyämme

Niin, kukaan ei ole pakottanut meitä suomalaisia olemaan typeriä – ei kukaan. Vanhan ja hyvän sanonnan mukaan: Kun on tyhmä pää, niin siitä kärsii koko ruumis. Se sanonta pitää paikkansa tässäkin yhteydessä.

Ei tarvittaisi kovinkaan korkeaa älykkyysosamäärää, eikä kummoista päättelykykyä ymmärtämään, että Suomeen on ollut aivan idioottimaista rakentaa yli 2500MW nimellisteholla haitallista sattumavoimaa tuulivoima.

Oheisesta kuvasta näkyy millaista se tuulivoiman tuotanto aikuisten oikeasti on. Kuva on syyskuulta 2021. Pitkä sarja vastaavia kuvia löytyy täältä.

Oli muutama tuulinen päivä, jolloin tuulivoima tuotti sähköä hyvällä ”hyötysuhteella” – silloin sähkön markkinahinta putosi alas, heikentäen hyvien sähkövoimaloiden kannattavuutta. Kahta puolen sitä tuotantopiikkiä näkyy vastaavasti pitkät kaudet, jolloin tuulivoimalat eivät tuottaneet sähköä juuri mainita saakka.

Kun Suomi on suhteellisen tasainen, niin meillä ei ole vesivoimaa varastoaltaineen kompensoimaan tuulivoiman suurta tuotannonvaihtelua. Vesivoimaa voitaisiin toki rakentaa lisää, mutta varsin vaatimattomasti. Suosittelen rakentamaan Vuotoksen ja Kollajan.

Mitä enemmän Suomeen rakennetaan tuulivoimaa, sitä hullummaksi tilanne menee, vaikka Fingrid joutuu tuulivoiman takia rakentamaan miljardeilla uusia sähköverkkoja.

Sähkön kulutus kasvaa melkoisen voimakkaasti – ja sähkö on välttämättömyyshyödyke, jota täytyy koko ajan tuottaa vähintään sen verran kuin sähköä  kulutetaan.

Suomeen täytyy rakentaa runsaasti lisää ydinvoimaa, ainakin: Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja Vaasa 1. Suosittelen, että ostetaan kerralla kolme identtistä 1400MW laitosta sarjatuotantona Etelä-Koreasta. He rakentavat niitä koko ajan, joten osaaminen on kunnossa ja kokemusta tulee yhä lisää.

 

 

Ydinvoima jää historiaan

Suomessakin rakennetaan tällä hetkellä atomivoimaa, tosin vain yhden voimalan vauhdilla. Sekin on arvoitus, koska se valmistuu, jos sitten milloinkaan. Ehkä niitä muita ei edes aloiteta ja hyvä niin.

Nyt The International Renewable Energy Agency (IRENA) ennustaa miten energian tuotanto jakautuu maapallolla vuonna 2050.

Tällä  hetkellä uusiutuvien energialähteiden osuus sähkön tuotannossa on noin 24%. fossiilisten energialähteiden / ydinvoiman osuus on noin 76%, Siihen sisältyy hiili 39%, maakaasu 23%, ydinvoima 10%, öljy 4%.

2050 tullee ennusteen mukaan olemaan uusiutuvat 85%, tuulivoima 36%, aurinkovoima 22%, vesivoima 12%, keskitetty aurinkovoima 4%, bioenergia 4%, maalämpö 3% , muut 4%. Fossiiliset / ydinvoima 15%. Siis ydinvoima 4%, maakaasu 4%, muut 1%.

Energian tutanto tulee keikahtamaan ihan uuteen muotoon ennusteen mukaan. Pitää muistaa, että kyseessä on ennuste, mutta hyvin arvovaltaiselta taholta tehtynä.

Lähde: Tekniikan Maailma