”Minä en hiihdä, en ole hiihtänyt, enkä tule hiihtämään.”

Siinä YLE; n toimittajien teema tälle päivälle. Kuuntelin aamusella radio Pirkanmaan lähetystä, siinä oli toimittajat ottaneet pääasiakseen tuoda esille sen, että hiihtäminen ei kuulu koulujen ulkoiluohjelmaan, eikä myöskään oppilaiden vapaa- aikaan.

Muistan hyvin sen ajan, jolloin meikäläinen kulki kouluun täällä maaseudulla talvella. Silloin käytettiin suksia ja niin tehtiin pitkilläkin matkoilla, jotkut oppilaat jopa viidenkin kilometrin päästä. Silloin ei vaivanneet lumipyryt, eikä pakkaset, jos nyt ei puhuta ihan ääriolosuhteista. Välitunnit hiihdeltiin lyhyttä kilometrin, tai parin latua. Oltiin terveitä, eikä vaivannut yskät, eikä nuhat.

Nyt koulumatkat kuljetaan linja- autolla tai taksilla. Jopa kilometrin matka oikeuttaa kunnan maksamaan kuljetukseen. Kyllä se sitten näkyykin poissaoloina, yskän ja nuhan, sekä muiden sairauksien aiheuttamina.

Kouluissa ei harrasteta enää minkäänlaista liikuntaa, tai ainakin hyvin vähän. Sekin vähä mitä harrastetaan tapahtuu sisätiloissa, tuulelta ja sateelta suojassa.

Nuoret menettävät täysin vastustuskykynsä ja valitetaan syylliseksi milloin homekoulua ja kaikkea muuta mahdollista. Sekin hometouhu on ihan uusi, tai muutaman vuoden vanha ilmiö. Miten ne koulut olisivat yht” äkkiä sellaisiksi tulleet.

Lisää liikuntaa, se on terveellistä.