Punakapinasta vuonna 1918

On täysin ymmärrettävää, että se punakapina on yleisesti esillä tänä vuonna kun kapinasta on kulunut pyöreät 100 vuotta – se EI ole ymmärrettävää, että kirjoitetaan ”sisällissodasta”. Kyseessä ei ole ”neutraali ilmaisu”, vaan törkeä valehtelu Suomen historiasta.

Se ei myöskään ole ymmärrettävää, että samalla yleensä ”unohdetaan” kokonaan samaan aikaan 100 vuotta sitten tapahtunut Suomen Vapaussota Venäjää vastaan – jonka Vapaussodan rauhansopimus solmittiin pitkien ja vaikeitten rauhanneuvottelujen jälkeen Suomen ja Venäjän valtioiden välillä.

Yle-verolla rahoitetun Ylen mielestä edes Jääkäreiden Suomeen paluun 100-vuotisjuhla (melkoinen spektaakkeli), ei ollut siitä tehtävän uutisen veroinen. Eipä ole taidettu suuremmin uutisoida koko Vapaussodan 100-vuotisjuhlaakaan.

Sitäkin kummallisempaa on, että jatkuvasti hehkutetaan miten punaisia (rikollisia maanpettureita) muka kohdeltiin kaltoin, jopa teloitettiin. Se on jostakin käsittämättömästä syystä uutisten ja artikkeleiden painopiste.

Siitä, että Suomen armeija pelasti Suomen itsenäisyyden voittamalla Suomen Vapaussodan Venäjää vastaan ja kukistamalla punakapinan ei yleensä mainita sanaakaan.

Jotakin on ihan perusteellisesti pielessä. Tämä tie on turmion tie. Kansalla joka ei tunne historiaansa, ei ole myöskään tulevaisuutta.


Jos tämä meno jatkuu, niin kun tulee Talvisodan alkamisen vuosipäivä 30.11.1939, niin Suomen kansalle taas valehdellaan silmät ja suu täyteen sen sijaan, että kerrottaisiin kylmät historialliset tosiasiat:

Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoen Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta ja sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä – esittämättä minkäänlaista uhkavaatimusta ja julistamatta sotaa.

Tämän Venäjän rikoksen johdosta YK:n edeltäjä Kansainliitto erotti Venäjän jäsenyydestään ja kehotti jäsenmaitaan avustamaan Suomea kaikin mahdollisin tavoin puolustustaistelussaan.