Avainsana: ilmastoahdistus

Monet perussuomalaiset, kärjessä Jussi Halla-aho katsovat Suomen ympäristöasioiden olevan kohtuu hyvällä mallilla ja ongelmien löytyvän muualta. Monet vihreät puolestaan katsovat että Suomelta pitää vaatia hurjasti enemmän ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Täydellisiä vastakohtiako? Ei, sillä mielestäni molemmat ovat oikeassa.

Useita intressejä

Itse katson asiaa useiden intressien ja näkökulmien kannalta. Mielestäni vasta siten päästään lähemmäksi vaikean asian kokonaiskuvaa.

• Suomessakin on ympäristörikoksia, saastuneita alueita ja esimerkiksi huonon ilmanlaadun aiheuttamia suoria kansanterveydellisiä haittoja jotka kääntyvät euroiksi. Meillä on paljon tehtävää.
• EU:n ilmastotavoitteissa hankaavat vastaan itäisen Euroopan maat, ei Suomi. Pitäisi keskustella suoraan siitä miten heidät saa mukaan, aiheuttamatta tarpeettomia levottomuuksia ja vihanpitoa. Niin historialliset kuin maantieteellisetkin syyt ovat johtaneet eri maat eri energiapolitiikkaan. Siten myös siirtymä parempaan tapahtuu eri tavoin, eri ehdoin ja eri aikatauluin.
• Päättäjien pitää luopua fiilistelystä ja siirtyä koviin faktoihin, selviin lausuntoihin. Ydinvoiman kanssa jatkuva soutaa-huopaa-liike pitäisi pysäyttää, ajoneuvoliikenteen kehityksen tahtotilat pitäisi lausua selvästi, ym. On aivan liian helppoa olla sekä puolesta että vastaan samoja asioita, koska linjanvetoja ei viitsitä tehdä.
• Yritykset, joilla on vahva asema kotimarkkinoilla, ovat vahvemmalla pohjalla vientimarkkinoilla. On erittäin mielekästä käyttää nykyistä laajemmin kotimaisia innovaatioita, jotka toimivat ilmastonmuutosta vastaan. On myös mielekästä edelleen pyrkiä vähentämään teollisuuslaitostemme päästöjä, vaikka ne ovat globaalisti katsoen varsin hyvässä tilassa. Tähän on hyvä peruste: kunnianhimo tulee globaalisti yhä kasvamaan ja kilpailu kovenee. Huipulla tuulee, pitäkäämme siis kiinni etumatkastamme.
• Turvetuet ovat häpeällisiä ja turpeesta pitäisi luopua kymmenen vuotta sitten. Toisaalta, hosuen tehdyt muutokset eivät tee hyvää, isot voimalat eivät muutu paremmiksi yön yli. Tehkäämme rauhassa viisas valinta.
• Maaseutu saastuttaa yhä liikaa, Itämereen valuu liikaa maaseudun päästöjä. Maaseutu ei ole ongelma vaan mahdollisuus ja kotimainen maanviljely on jatkossa yhä tärkeämpää, mutta työtä on paljon. Tukekaamme maaseutua kehittymisessä pelkän hedelmättömän haukkumisen sijaan.
• Suurimmat saasteet tulevat Kiinan, Yhdysvaltain ja Intian tapaisista maista, mutta rehellisesti sanoen meillä ei ole yhtään suoraa vaikuttamiskeinoa heihin. Toisaalta, jokaisessa näissä maista on vahva sisäinen paine muutokseen. Meidän paras peliliike voi olla tarjota sopivaa teknologiaa ja näyttää esimerkkiä.

Mielestäni edelliseltä listalta löytyy pointteja joita persut ovat sanoneet, sekä pointteja joita vihreät ja monet muut ovat sanoneet. Ne eivät poissulje toisiaan. Luonnollisesti politiikan aateviholliset murisevat, mutta tässä asiassa tarvittaisiin mielestäni ennennäkemättömän laajaa parlamentaarista harmoniaa (ei hanuria, toim huom). Koska mistään jo puhutusta ei tietenkään voida olla samaa mieltä, ehdotankin yhteiseksi keihäänkärjeksi uutta teemaa.

Usko tulevaisuuteen

Tässä ehdotukseni: Nyt tarvitaan uskoa puhtaampaan ja parempaan huomiseen sekä positiivista taistelutahtoa sinne pääsemiseen. Haudataan pois poliittisten erimielisyyksien sivulauseet ja keskitytään ytimeen, siihen miten Suomi on huomenna mahdollisuuksien maa. Enemmän kyllä-sanoja, vähemmän vastustamista. Ei vastusteta teollisuutta, tehdään siitä vaan yhäkin vastuullisempaa ja puhtaampaa. Ei vastusteta vihreää energiaa, vaan tehdään siitä myös vähävaraisille realistinen valinta. Ei kiistetä muiden maiden isompaa vastuuta, muttei livetä myöskään omastamme. Ei hukuta itkuvirsiin vaan huomataan miten vastuullisempi toiminta voi parantaa elämänlaatua hurjasti.

Soveltaen erästä tämän vuosituhannen rakastetuimmista poliittisista, iskulauseista, me voidaan tienata tällä! Jos yhdistämme osaamisen, uskon, suomalaisen sisun, globaalin asenteen ja terveen taistelutahdon ison haasteen edessä, Suomesta ei tule vain puhtaampi, vaan myös toiveikkaampi ja varakkaampi maa, jolla on varaa jopa vanhustenhoitoon.

Tiedekeskeisen verkkojulkaisu Quilletten perustaja Claire Lehman totesi hänen päiväkoti-ikäisen lapsensa palaavan kotiin yhä useammin syyllisyyden olo niskassaan. Poika tuntee syyllisyyttä ja mielipahaa mm. ilmastosta ja siirtomaavallan ajoista. Lähihistoriamme jo muistuttaa toisaalta miten huono idea on opettaa lapset syylliseksi ja toisaalta miten paljon hyvää saisi aikaan erilaisella asenteella.

Niin Suomessa…

YYA-Suomessa ei ollut paljoakaan pulaa neuvostomielisestä opetuksesta. Opetimme lapset rakastamaan itänaapuria ja tuntemaan syyllisyyttä siitä että sotaveteraanien paskiaiset kehtasivat sotia rakastavaa Stalinia vastaan. Veteraanimme saivat elää hylkiöinä vuosikymmeniä, osaamisemme kapeni ja lopulta päädyttiin luomaan rankkoja poliittisia jakolinjoja yliopistoja myöten. Opetimme lapsia rakastamaan massamurhaajaa ja näkemään maailman todella kapeasti. Kun ontto pallo vihdoin puhkesi, koko maa oli melkoisen hukassa, niin hukassa ettemme vieläkään ole uskaltaneet käsitellä 1990-luvun mustia vuosia.

…kuin Saksassa…

Saksalaiseen koulujärjestelmään kuuluu keskeisesti opetus syyllisyydestä juutalaisten kansanmurhaan. Painotus tähän on jopa niin vahva että muut Hitlerin murhaamat miljoonat eivät aina mahdu sivulauseeseenkaan. Tämän myötä Saksa on oppinut rahoittamaan miljardeilla Israelin toimintaa, kääntäen katseen sivuun aina kun siviilejä murhataan. Paitsi että tämä on tehnyt taas uuden sukupolven saksalaisia joilla on verta käsissään, se on myös tuhonnut ison osan historiantutkimusta ja potentiaalia kansainväliseen diplomatiaan. Poliittinen väkivalta on saanut kasvualustaa, rikosseuraamuslaitos toimii ylikierroksilla ja poliisin rinnalle ilmestyi lain yläpuolella toimiva mielipiderikosten tutkinta- ja tuomintalaitos, surkuhupaisasti nimettynä erään vähemmän totuudesta piitanneen henkilön mukaan.

…kuin vähän muuallakin

USA:ssa syyllisyysopetus ja sen jatkotoimet ovat johtaneet ennennäkemättömän rajuihin eriarvoistumisiin ihmisryhmien välillä. Ruotsin syyllisyysmalli on johtanut haluttomuuteen parantaa kotoutumista ja onpa etninen väkivaltakin siellä päässyt melkoisiin liekkeihin. Ihan oma tarinansa on väkivahvan ilmastosyyllisyysopetuksen luonnollinen kääntöpuoli, joka ilmastodenialisminakin tunnetaan. Kun ampuu kovilla, joku ampuu vähintään yhtä kovilla takaisin.

Sekä tietenkin se isoin asia, joka ansaitsee oman kappaleensa: onko se ihme että yhä nuoremmat lapset sairastuvat yhä pahempaan ahdistukseen ja masennukseen, kun päivästä toiseen opetamme heidät vihaamaan itseään ja ruoskimaan itseään vääryyksistä joita he eivät ole tehneet. Sanat eivät riitä kertomaan miten paljon meidän vastuullisiksi väitettyjen aikuisten pitäisi hävetä. Kasvatamme sukupolvea jotka näkevät edessään vain dystopian, tuhon ja kuoleman. Varastimme kokonaiselta lasten sukupolvelta toivon ja uskon huomiseen. Tuo jos mikä on perisynti.

Toivon päälle voi rakentaa huomisen

Tietenkin meidän pitää toimia fiksummin maapallon kasassa pitämiseksi. Se on jättimäinen tieteen haaste joka tarvitsee koko yhteiskunnan voimia. Meillä on semmoisesta esimerkki, 1960-luvulta kun joku pöhkö ajatteli että pitäisi saada ihminen kuuhun. Syyttivätkö jenkit silloin kouluissa nuoria siitä etteivät heidän isovanhempansa käyneet kuussa? Ei, silloin oli toivoa, uskoa siihen että pystymme ihmeisiin, eikä taivaskaan ole enää rajana. Toivo synnytti USA:han kokonaisen sukupolven tiedenaisia ja -miehiä, uusia tieteenhaaroja ja hyvinvointia.

Täytettäköön suuren syyllisyyden tila toivolla, yhteisellä rohkeudella ja globaalilla asenteella jolla ihan joka ikinen – kotimaahan, ihonväriin tai asemaan katsomatta – haluaisi uskoa semmoiseen maapalloon jota kehtaisi esitellä uusillekin sukupolville. Ehkä jopa uusille vieraille. Syyllisyyteen keskittyminen johtaa masentumiseen, kaoottisuuteen ja saamattomuuteen. Toivo johtaa voimaantumiseen, ylös katsomiseen ja käden ojentamiseen uudelle ystävälle. Eiköhän valita fiksumpi polku.