Lohtua pyhäinpäivän mietteisiin

Tänään tuli istuttua autossa sen verran että paljon kuunteli radiota (Areenaa). Liekö pyhäinpäivän johdosta kun kuolema oli paljon esillä. Se on haastavaa kuunneltavaa, mutta jos jaksaa, siitä löytää paljon lohtua.

Kas, hassuja pilviä

Tampere-Hämeenlinna välillä katsoin ikkunasta ulos. Aurinko oli laskusuunnassa, mutta toi pilvipeitteeseen värin, jota oli vaikea kuvailla. Se oli oranssi mutta ei, sininen mutta ei, valkoinen mutta ei. Sitä näkyi vain vähän aikaa ja se meni ohi. Kokemuksethan ovat tällaisia, ne tulevat ja menevät. Ne kuitenkin jäävät eloon, enkä tarkoita vain muistoja. Jokainen kokemus antaa meille eväitä seuraavaa kokemusta varten. Jokainen kokemus on velkaa edellisille, ja jokainen taakse jäänyt asia on samalla eväs edessä odottavaa asiaa varten. Se, mikä jäi taakse, ruokkii sitä mikä tulee eteen.

Ajan rajallisuudesta taas tuli mieleen parikin lohdullista asiaa. Ensinnäkin se, että niin paljon jää meidän jälkeen asioita. Sata vuotta tästä, tuhat, miljardi vuotta eteenpäin, täällä on edelleen jotain, täällä tapahtuu asioita. Kahta hienomman tästä tunteesta tekee se, että emme tiedä mitä se jokin on. Tulevaisuus on täysi mysteeri, kirjoittamaton tie. Se tarkoittaa, että jokin, jossain, joskus, jollain tavalla, tulee jatkossakin ihmettelemään asioita joihin hän ei tiedä vastausta. Aina on edessä kysymys ratkaistavana.

Sitten tulivat mieleen australialaisen ”optimismiekspertin” Victor Pertonin sanat. Hän puhui jokunen vuosi sitten äitinsä kuolemasta. Hän kertoi, miten hänen äidillään oli ollut ilo toimia joogaopettajana puolen vuosisadan ajan. Hän kertoi miten se toi hänelle iloa ja optimismia jota hän jakoi ihmisille. Yhtäkkiä kuolema ei ollutkaan vain suru-uutinen vaan riemullinen ylistys elämälle. Palaset napsahtivat kohdalleen.

Paranee, vaan ei valmistu

On hyvä ajatus tehdä jokaisesta huomisesta parempi kuin eilispäivä oli, vaikka edes piirun verran. Se parantaa mielialaa, kun tietää että kehtaa katsoa taakseen hyvillä mielin. Valmista et maailmasta kuitenkaan tee, eikä pidäkään. Sehän olisi ikävää. Maailman tarkoitus ei ole tulla valmiiksi, vaan kehittyä. Pitäähän sitä seuraavillekin jättää haasteita, sillä sopivan kokoiset haasteet rikastavat elämää.

Jos kaipaa optimismia tulevaisuuteen ja mietiskeltävää tähän päivään, jätän loppuun erinomaisen 20-minuuttisen Steven Pinkerin TED-puheen. Professori ja ihmismielen tuntija Pinker on rakastettu ja kiistelty hahmo, joka on uskaltanut olla myös väärässä ja muuttaa mieltään. Äärimmäisen lohdullista sekin.

Kuolemantapauksista Suomessa

Vuonna 2018 Suomessa kuoli 54 527 henkilöä.
 
Siihen verrattuna vaikkapa 500 tai edes 5000 ”koronaan kuollutta” ei olisi kovinkaan merkittävä lisäys kuolleisuudessa.
 
Verenkiertoelinten sairauksiin kuoli 18 827 henkilöä.
Syöpäsairauksiin kuoli 12 902 henkilöä.
Dementiaan ja Alzhaimeriin kuoli 10 120 henkilöä.
 
Henkilöt, jotka nyt kuolevat ”koronaan” olisivat hyvin suurella todennäköisyydellä kuolleet muutenkin lyhyehkön ajan kuluttua.

Koronavirus ei ole merkittävä uhka – mutta viruksesta panikoiminen on

Ajatelkaapa ihan normaalia elämää ennen kuin tästä uudesta koronaviruksesta tiedettiin yhtään mitään.

Paljonko ihmisiä kuoli keskimäärin päivässä esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa maailmanlaajuisesti?

Entä sodissa, joista useista ei näy uutisissa yleensä sanaakaan?

Entä terroristijärjestöjen hyökkäyksissä?

Entä ihan tavallisissa kausi-influenssoissa?

Entä erilaisiin syöpäsairauksiin?

Jne.

Huom! Me kaikki kuolemme ennemmin tai myöhemmin – miksi ihmeessä panikoitua.