Avainsana: media

Julkaistu

Media ylläpitää muotiteollisuuden ongelmia

Media on kiitettävän halukas puhumaan pikamuodin ongelmista – paitsi isoimmasta, eli itsestään. Epämiellyttävä totuus on, että vaatteiden tarpeeton ylikulutus on laajalti median luoma, ylläpitämä ja kasvattama ongelma. Myös ratkaisu on median käsissä, jos vastuullisuus sattuisi kiinnostamaan.

Linnan juhlien puvut

Väliotsikko kertoo jo liikaakin. Media on täynnä tarinoita missä kerrotaan puolitoista sivua henkilön pukeutumisesta ja pari lausetta ihmisestä itsestään. Aivan sama onko poliitikko, muusikko, rötösherra vai kätilö, vaatetus kiinnostaa aina. Toki tätä rikastetaan sosiaalisessa mediassa. Osta uusi vaate jota et tarvitse niin sinut huomataan! Jos poliitikko ei pääse muuten lehtien sivuille ennen vaaleja, asiaan auttaa uusi takki tai kaunis mekko. Jos poliitikko taas on pääsemässä ikävien juttujen takia sivuille vääristä syistä, sopivan kantaaottava takki tai hattu päätyvät otsikkoon isommalla kuin itse asia.

Media luo kuvaa, että kaikki on elämässä saavutettavissa ostamalla uusi vaate. Ja taas uusi. Huomenna taas. Kas kun ei Aamulehti kerro etusivullaan miten tärkeäksi avuksi ovat Bangladeshin pikkulasten työllisyysasteelle. Voin auttaa ilmoituksen muotoilussa, kokeilkaapa vaikka tällaista: ”Ilman muotisivujamme nämäkin lapset kävisivät koulua”. Jo syöksyisi joka ukko ja akka Stockalle siltä istumalta.

Tulkaamme sokeaksi turhuudelle

Eräs tuttava kertoi minulle, miten Yle oli taannoin uutisoinut jalkapallo-ottelusta mainitsematta pelaajien sukupuolia. Sehän on ihan hyvä se, tokkopa sukupuoli peliin mitenkään vaikuttaa. Media oli päättänyt, ettei anna naisista alempiarvoista kuvaa. Se oli ja on oikea teko. Vastaavasti media on muuttanut ajan mukana katsantakantaa esimerkiksi maahanmuuttajataustaisiin, seksuaalivähemmistöihin ja eri uskontoihin. Media voi myös muuttaa kantaansa muotiuskovaisuuteen niin halutessaan. Lupaan, vannon, takaan ja alleviivaan että juttuja piisaa yhä. Jos oikein villiksi heittäydytte, voitte halutessanne jopa kertoa ihmisen teoista, mielipiteistä ja suunnitelmista.

Kun huomio kääntyy pois vaatteiden muodikkuudesta, alkaa yhdellä jos toisellakin ihmisellä muistumaan mieleen perusasiat. Vaatteen pitää olla sopiva ihmiselle, eli oikea koko, tuntuu mukavalta ja sopiva säätilaan. Vaatteen tulisi olla pääpiirteittäin ehjä ja hyvin pidetty, toisin sanoen sen ei pitäisi haista pahalle. Siinä on rima ja sen reilumpi ylittäminen olkoon jokaisen oma asia, ei ylhäältä määritelty ihannetila. Bangladeshin lapset menköön kouluun ja vaatteiden tekemisestä tulkoon jälleen arvostettu ammatti, jolla voi elää. Sukkia ja kalsareita saataneen robotitkin pian tekemään.

Suurin shokki pikamuodin uhrilla voi kuitenkin olla sama kuin tupakoinnin lopettavalle ketjupolttajalle. Yhtäkkiä tilillä on rahaa useita satasia kuussa enemmän. Yhtäkkiä kaksiossa onkin kaappitilaa kaikelle tärkeälle. Yhtäkkiä ulos lähteminen on helppoa ja nopeaa. Yhtäkkiä stressitaso laskee. Moiset muutokset ovat pelottavia ja ehkäpä niiden pelossa onkin suuri syy ongelmaamme?

Julkaistu

En tiedä, en tiedä, enkä tiedä

Lisää maahanmuuttoa tai köyhdymme! Vähemmän maahanmuuttoa tai köyhdymme! Veroja on pakko laskea ehdottomasti tai siis pakko nostaa. Muodostamme näistä aiheista helposti mielipiteen päättämällä mitä puoluetta rakastamme ja mitä vihaamme, mutta pystyisimmekö parempaan?

Haastetta ja matemagiikkaa

On kiistatonta, että Suomen talous on hunningolla ja tulevaisuus näyttää euroissa mitattuna vielä huonommalta. En jää tappelemaan siitä kenen syytä se on tai ei ole, mutta ratkaisuissa on eroa. Jo tehtyjä päätöksiä on analysoitu, mutta kunnon syvällinen luotaus ratkaisumalleihin puuttuu. Demareiden sanoissa on jotain perää, vasemmiston sanoissa jotain, persuilla on pointteja seassa, kokkareillakin ja vihreillä. Vaan kuka on oikeassa? Kenen vaalilupauksissa on eniten tutkittua pohjaa? En tiedä. Minua kiinnostaisi tietää.

Entäpä se maahanmuutto. On kiistatonta, että Suomessa on sekä työvoimapula että verrattain korkea työttömyys. Jos saamme ulkomailta uusia tekijöitä, luovatko he dynaamisilla vaikutuksilla menestystä – ja jos luovat, millä tavoin siihen vaikuttaa ketä ja paljonko otamme ja millä ehdoin? Onko pienipalkkainen maahammuuttaja talouden voitto vai häviö nyt tai viiden vuoden säteellä? Onko jo maassa olevien työttömien aktivointi riittävissä määrin realistista? Onko se vaihtoehto maahanmuutolle vai siitä riippumaton asia? Miten navigoida aiheesta esitettyjen, keskenään täysin ristiriitaisten teorioiden välillä? En tiedä. Minua kiinnostaisi tietää.

Kun katson aiheen keskusteluja, tässä blogeilla, Twitterissä, tai muuallakin, huomaan mielipiteiden nojaavan ihmisten puoluekannatukseen. Persu näkee maahanmuuton automaattisesti pahana, kokkari automaattisesti hyvänä. Uskomme ns. oman aatteen puolueen hyvyyteen perusteissa, vaikka yhdenkään suuren puolueen tarina ei tunnu kestävän kunnon pintaraaputusta. Jokainen puolue lupaa jotain fiksua ja jotain täysin mahdotonta huuhaata, joka ei kestä hetkenkään kriittistä tarkastelua. Vaan aina ei ole selvää mistä kohtaa kahtiajako menee. Kiinnostaisi tietää.

Olen kuunnellut jo tämän levyn

Media lätkii lööppejä ja järjestää muka laadukkaita debatteja ehdokkaiden välillä. Aina joskus sekaan mahtuu kiinnostava mittelö, mutta pääosin tämä levy on jo kuultu. Keksikää nyt hyvät toimittajat jotain uutta. Miten olisi vaikkapa pari-kolme asiantuntijaa vs puolueen edustaja, rajattu määrä aihepiirejä? Miten olisi kronologinen analyysi puolueiden suunnitelmista halki nelivuotiskauden? Miten olisi syväluotaus eri hallituspohjien todennäköisiin kompromisseihin ja niiden lopputulemiin?

Tai miten olisi debatti, jossa mikrofoni mykistetään heti kun puhe irtoaa konkretiasta? Keskusteluista menee iso osa näihin täysin typeriin ”ette välitä vanhuksista”, ”ajatelkaa lapsia” tai ”kuka meitä jatkossa hoitaa” -heittoihin, ilman mitään kontaktia maan pintaan.

Minä haluan politiikan medioiltani enemmän. Minä haluan vaaleilta enemmän ja minä haluan puolueilta enemmän. Minä haluan asiaa tosielämästä, sillä viime tiedon mukaan siinä elämme.

Julkaistu

Venäjän median tyyli

Sängyn pohjalle flunssan (perinteisen) myötä joutuneena mitään järjenjuoksua vaativaa ei pysty tekemään, joten optiot ovat aivottoman mediasisällön kuluttaminen ja blogien kirjoittaminen. Edellistä edusti Venäjän valtiollinen propag…mediakanava RT, jonka kansainvälistä sisältöä kuuntelin useita tunteja viime päivinä. Heillä on aika vakiotyyli sanomassaan, jonka ohessa tiivistän.

Etsitään median luomia aukkoja

Varsinainen leipä uutissisällössä tulee kahdesta asiasta: etsimällä länsimaissa tehtyjä virheitä ja tutkimalla länsimaisen median herättämiä vihastuksia. Edellinen muodostuu lähes yksinomaan Yhdysvalloista ja materiaalin haku on helppoa: yritysten tekemät ja lobbauksen tai lahjonnan takia vastaamatta jääneet ympäristötuhot yksin takaavat materiaalia pitkäksi aikaa. Myös veteraanien huono kohtelu, aselainsäädännön outoudet ja monenlaiset taloushuijaukset tuovat kosolti materiaalia. Jutut ovat dramatisoituja, vähän liioittelevia, mutta pääpiirteittäin tosiasioihin perustuvia. Se on sellaista nykyajan Karpo-materiaalia joka saa ihmisten huomion heräämään ja vihan nousemaan pintaan.

Länsimaisen median poliittiset tempaukset luovat pohjan toiselle puoliskolle. Asiat kuten nk. cancel culture, kristinuskon vastaisuus, maahanmuuton haasteiden vähättely ja monet arvoliberalismin nimissä tehdyt ylilyönnit luovat mainiota maaperää. Uutisarvoahan näissä jutuissa ei ole ensinkään, riittää että kerrotaan mitä pöhköä joku länsimainen media, päättäjä, yliopisto tai muu laitos on sanonut tai tehnyt. Mukaan liitetään sopivan valikoivia tutkimuksia, kyselytuloksia sekä tarkasti valikoituja katuhaastatteluita. Tätäkään ei voi pitää valehteluna, lähinnä köyhän miehen opportunistisena pseudojournalismina.

Kun kekkerit on kutsuttu…

Kun edellisen tyyppisillä jutuilla on saatu ihmiset kiinnostumaan, on pöytä katettu propagandalle. Nyt ollaan siinä kohtaa missä Nato pommittaa päivittäin Itä-Ukrainan siviilejä jotka haluavat vain rauhaa. Nyt kerrotaan miten Kiina on hätää kärsimässä merialueillaan USA:n uhittelun johdosta. Nyt keskustellaan lännen luomasta sodan uhasta Euroopassa. Vuosien varrella on tehty selväksi että Al-Assad ei käyttänyt kemiallisia aseita ja että länsi itse tiputti MH17:n Ukrainassa omilla aseillaan, sekä paljon paljon muuta. Tämä on sataprosenttista propagandaa eikä faktoja ole kuin mausteeksi, koostuen lähinnä kontekstista irroitetuista pätkistä länsijohtajien puheista.

Namusetä-markkinointia

Venäjän median tyyliä voisi verrata stereotyyppiseen namusetään: pahaa aavistamattomia houkutellaan asioilla, joihin heidän on helppo samaistua ja kun heidät on saatu kyytiin, alkaa kivulias osuus. Namusetiä vastaan tarjotaan neuvoja ja varoituksia, kuten propagandaakin vastaan. Se on paras keino, sillä en hetkeäkään luota sensuuriin ratkaisuna. Joko ihminen oppii terveen mediakritiikin, tai ihminen ei voi elää yhteiskunnassa, niin simppeliä se on. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö muutakin voisi tehdä.

Sanoisin, että oma mediamme voisi lakata tekemästä omia maaleja. Meidän on turha helpottaa Venäjän propagandaa yhtään enempää. Liberaalin journalismin henkeä ja kirjainta tulisi noudattaa paremmin. Tasapuolisia näkökulmia pitäisi tuoda pinnalle enemmän niistä aiheista, joissa eri näkökulmille on olemassa kestäviä perusteluja. Media voisi myös hieman vähemmän näytellä marttyyriä päivästä toiseen. Puolueettomuuden ja puolueellisuuden ero olisi myös syytä ymmärtää paremmin, tehden selväksi milloin haastateltava edustaa poliittista aatetta ja milloin ei. Nämä ovat helppoja ja suoraviivaisia vaatimuksia, joilla voisimme paitsi tukea omaa demokratiaamme, myös kehittää suojaustamme rajan väärältä puolelta tulevaa sontamyrskyä vastaan.

Asia joka jäi vastaamatta: mitä RT:n katsominen teki flunssalle? Eilen kulutin sitä paljon, tänään oli kuumetta melkein aste enemmän. Propaganda on terveydelle haitallista.

Julkaistu

Nyt rupesi lyyti kirjoittamaan – uusi toimittajaliitto perusteilla

Valtavirtamedia parkaisi heti, kun muutamat aktivistit perustivat Suomeen Toimittaja-liitto nimisen yhdistyksen haastamaan valtavirtamedian puolueellisuuden. Valitus on ollut äänekästä ja vaikuttavaa, ja asiaan ovat ottanet kantaa Uuden Suomen lisäksi mm. MTV3:n uutiset, Markkinointi ja Mainonta, Talouselämä, Ilkka, Demokraatti ja melkein kuka vain.
Huvittavaa asiassa onkin, että alkuperäinen Toimittajaliitto oli aikoinaan poliittisen vasemmiston perustama ja taistolaisten hallitsema järjestö, jonka suojissa toimi paljon valtavirtamedian punakaartilaisia.- –
Toimittajaliitto siirtyi 1970-luvun alussa kokonaan Suomen Kommunistisen puolueen taistolaisen opposition ja sitä kautta äärivasemmiston käsiin. Ammatillisen järjestötoiminnan kautta kommunistiset opit siirrettiin journalistiseen käytäntöön, sillä jäseninä oli suuri määrä valtamedian johtavassa asemassa olevia toimittajia. Heidän vaikutuksensa ulottuvat meidän päiviimme asti.

Sarkastista on, että valtavirtamedia haukkuu nyt perustettua uutta Toimittajaliittoa Venäjän myötäilijäksi, vaikka aiemmin Toimittajaliiton kätyrit itse olivat itään päin kallellaan.
Vastustamalla raivokkaasti vaihtoehtoista mediaa valtavirtatoimittajat eivät ole ymmärtäneet vapaiden markkinoiden ideaa. – –

Kieroa Suomen nykytilanteessa on ollut se ,että Journalistiliitto, Julkisen sanan neuvosto, Päätoimittajien liitto, Suomen Freelance-journalistit ja monet muut muodostavat 17 yhdistystä kattavan kartellin, joka puolustaa lähinnä ay-poliittisia etujaan kilpailijoita vastaan.

On kysyttävä, mikä totuudessa voi olla niin suojeltavaa, että siitä ei saisi kirjoittaa muut kuin lisensoidut ja sertifikoituilla kahleilla varustetut mediat. On magiaa ajatella, että jokin väittämä olisi totta vasta, kun siitä on kerrottu valtavirtamediassa. Sillä tavoin julkaisualusta ikään kuin taikoisi viestin todeksi.
——————————-
Kirjoitukseni lähde: J.Sakari Hankamäen blogi 18.12.2019, Uusi Suomi, Puheenvuoro. Blogin otsikko ”Toimittajaliitto- isku tajuntaan.

Julkaistu

Itsesensuuri ja selkäranka – media

Vanhan lääkärikirjan mukaan itse-xxx kasvattaa karvoja kämmeniin, aiheuttaa näön sekä selkärangan heikkenemistä eli luukatoa.  Moderni lääketiede kiistää useimmat näistä uskomuksista.

selkäranka

Silti voidaan kysyä, aiheuttaako myös valtamediassa harjoitettava itsesensuuri osteoporoosia vai johtaako alkanut selkärangan taipuminen ylettömään rämpimiseen itsesensuurissa.

On selvää, etteivät printti- eikä nettimediankaan rahkeet kestä kaiken saatavilla olevan uutismateriaalin julkaisemista. Vanha päätoimittajan ohje toimittajalle oli: ”Puolet pois!” Mutta tällä hän kehotti tiivistämään jutun sanomaa yleisesti, ei karsimaan toimittajan omaan ideologiaan sopimattomia aiheita.

Valtamedian harjoittama ”lukijoiden varjelu” on lyhytnäköistä, kun nykymaailman aikaan totuus tulee kuitenkin esille jotain kautta. Pahimmillaan johtaa tilaaja/lukijakunnan harvenemiseen.

Heikki Karjalaisella, alan miehenä, lienee asiaan myös näkemys?

Julkaistu

Likainen Harri – tarina ”totuusmedian” pimeästä puolesta

Hesarin pitkän linjan rikostoimittajan Harri Nykäsen, joka vuonna 2001 siirtyi päätoimiseksi dekkaristiksi, muistelot uransa merkittävimmistä tapahtumista Erkon divisioonan palveluksessa ovat mielenkiintoista luettavaa.

Nykänen kertoo tietenkin uransa vaiheista, mutta myös siitä mädännäisyydestä, joka valtamediassa – niin Hesarissa kuin muuallakin – vaikutti. Kuvaukset mediatalojen kärkinimien läheisistä suhteista valtaapitäviin ja moninaisista yrityksistä pitää isokenkäiset skandaalien ulkopuolella ovat kuin dekkarista. Ei ihme, että Nykänen on omissa dekkareissaan käyttänyt taustana useita tosielämän tapahtumaketjuja.

Nykäsen kertomuksissa nousevat esille demarijohdon laittomuudet ja öykkäröinnit, taiteilijajärjestön yhteydet äärivasemmistolaiseen lehteen, vihreiden johdon verosuhmuroinnit, keskustalaisten vedätykset, Matti Ahteen ahdisteluskandaali ja niin edelleen. Herkullisia tarinoita.

Väkisinkin virnistyttää, kun suhteuttaa mediajohdon temput siihen älämölöön, jota he ovat viime aikoinakin pitäneet ”Journalistin ohjeiden” kunnioittamisesta.

Loppuyhteenvedossaan Nykänen pohtii mediassa syntynyttä suorastaan paatoksellista pyrkimystä ”oikeakielisyyteen”, millä ei suinkaan tarkoiteta äidinkielen koukkuja vaan orwellilaista uusiokieltä eufemismeineen. Tuskinpa ketään avoimin silmin mediaa seurannutta yllättää, että Nykänen päätyy vertaamaan tilannetta taistolaisajan ankarimpaan suomettumisilmiöön.

Annan vilpittömän lukusuosituksen teokselle Likainen Harri: 20 vuotta Erkon renkinä.