Soita torvea, älä suutasi!

Aina joskus huomaa, että sitä löytää peilistä harvinaisen fiksun ja nöyrän ihmisen, kun jälleen pystyin ymmärtämään mitä ruotsalaiset ajattelevat. Toisaalta vähän pelottaa, sillä he saattoivat ratkaista yhden aikamme suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista. Voi veljet!

Todistusaineisto 1

Eilen ihmeteltiin kovaan ääneen, kun Ruotsin valtionjohto on löytänyt selityksen maataan repivälle jengisodalle: se on ganstarap-musiikki. Eli siis se sama mitä esimerkiksi Tampereen blockfest-festareilla soitetaan. Se on lyyrinen yhdistelmä äärimmäistä omakehua, rankan elämän markkinointia hienona ja suositus tappaa kaikki muut. Vähän kuin rakennusyhtiö Kreaten mainos, siis.

Mitään uuttahan aiheessa sinänsä ei ole. 1980-luvulla USA:n viisaat olivat löytäneet metallimusiikin syyksi kaikkiin yhteiskunnan huoliin.

Vaan ei tässä vielä kaikki!

Todistusaineisto 2

Jos gangstarap on syy niin ratkaisu on myös selvä: armeija kaduille. Rauhaa rakastavalle maalle pieni muistutus sotilasdiktatuureista tekee ehkäpä ihan hyvää.

Mutta.

Kukaan ei älynnyt laskea tätä pidemmälle. Jos ongelma on huono musiikki, mitä armeija sille voi tehdä? Takavarikoida lasten vinyylit ja c-kasetit? Ehei. Hyvät ystävät, tässä on paljon, paljon raaempi keino mielessä.

Se keino ovat armeijan soittokunnat.

Luit oikein. Ruotsi aikoo lähettää jokaiseen ongelmalähiöön armeijan soittokuntia partioimaan. Torvet ja rummut ovat heti valmiudessa, jos yksikin nuori meinaa kävellä punaisia päin. Jokainen väärä sävellaji korjataan reippaalla marssilla. Armeijan täsmällinen tahti marssittaa lapset kouluun askel askeleelta. Lavean tien kulkijat saavat saman tahdin askeliinsa, marssien jämptisti poliisilaitokselle antautumaan. He voivat myös halutessaan soittaa ja tunnustaa Jerrylle sovinnolla.

Näin. Jengiväkivalta on ratkaistu, eikä siihen tarvittu kuin vähän instrumentteja sekä soittotaitoisia varusmiehiä. Kuten Atlantin toisella puolella on jo pitkään tiedetty: All it takes are a few good men.

Musiikin kuuntelu

Moni meistä kuuntelee musiikkia kaikkialla. Se soi töissä taustalla, autoa ajaessa, lenkkeillessä ja soppaa keittäessä. Se rikastuttaa monen elämää – mutta koska olet viimeksi vain ja ainoastaan kuunnellut musiikkia?

Pyhä toimitus

Musiikin kuunteluun tai nauttimiseen ei ole yhtä tai miljoonaa oikeaa sääntöä, vaan yhtä monta kuin musiikin kuuntelijoita. Itse olen vähän huono kuuntelemaan musiikkia taustalla. Toisaalta, autossa tai lenkillä käytän Yle Areenan puhesisältöä koko rahan edestä, maksanhan itse ja firmojeni kautta yli tonnin vuodessa tästä palvelusta. Toisaalta, jos haluan keskittyä työhön, tarvitsen absoluuttista hiljaisuutta ja musiikki on pahinta myrkkyä. Oikeastaan ainoa paikka missä taustalla soitan musiikkia on juoksumatto, jos haluan juosta cooperin testin. Muissa saliohjelmissa puhe on parempaa.

Mutta aina joskus päädyn mökille. Sinne olen investoinut pariin kappaleeseen Iisalmen akustisia ihmeitä. En viitsi käyttää aikaani näiden kehumiseen, koska sanoilla tällaista suomalaista laatua ei voi kuvata, se pitää kokea. Istun alas, laitan musiikkia soimaan. Minulla ei ole käden ulottuvilla kännykkää, tablettia tai läppäriä. Ei ole televisiossa pyörivää sisältöä. Ei muita ääniä, ei niin mitään muita ääniä, jos ei nyt joku lintu satu pihalla metelöimään. Se olen vain minä ja vähän teknologiaa kylästä, jonka onneksi Petter Kumpulainen älysi perustaa.

Mitä siis ajattelen kun kuuntelen musiikkia? Varmaan pohdin syntyjä syviä, tulevia blogauksia, politiikkaa ja kahvin hintaa? No ei. Minä kuuntelen. Minä kuulen, koen ja tunnen musiikin. Koska Genelecin kaiuttimet ovat tunnettuja absoluuttisesta tarkkuudesta, huomaan äkkiä ne biisit jossa jokaiselle soinnulle ja soittimelle on paikkansa. Suljen silmäni ja näen niiden tanssivan edessäni. Näen edessäni laulajan, kitaristin, pianonsoittajan tai sinfoniaorkesterin.

Se kestää hetkensä, eikä tätä rituaalia tule tehtyä jos pari-kolme kertaa vuodessa, mutta onpahan toimitus.

Mikä on oma versiosi?

Hatunnosto Jamendolle

Jamendo SA on Luxemburgissa toimiva tekijänoikeusjärjestöistä riippumaton musiikin lisensointiyritys. Todennäköisesti et ole koskaan kuullut heistä ja yhtä todennäköisesti olet kuunnellut heidän välittämää musiikkia. Heidän positiivinen toimintansa ansaitsee blogauksen verran tilaa.

Reilua bisnestä

Aloitetaan oleellisesta. Jos hankin perinteisten tekijänoikeusjärjestöjen kautta oikeuden käyttää jotain musiikkikappaletta vaikkapa videossa tai televisiossa, se maksaa aika paljon rahaa. Tästä paljosta rahasta artisti saa tilanteesta riippuen jotain välillä ei mitään ja muutama prosentti. Jos ostan vastaavan oikeuden Jamendon kautta, artisti saa 65 prosenttia summasta. Lisäksi Jamendon kautta osto on äärimmäisen suoraviivainen. Klik-klik-valmis. Yhdestä biisistä pitää maksaa kymmenen euroa henkilökohtaiseen käyttöön (esim. oma youtube-video), viisikymppiä yrityskäyttöön, satanen alueelliseen tv-käyttöön ja kolmesataa laajamittaiseen käyttöön.

Jamendon järjestelmässä on erittäin helppoa löytää sopivaa musiikkia. Avainsanoja, tyylejä, valmiita listoja, genrejä ja haluttuja instrumentteja voi valita. Valikoima on ”vain” neljännesmiljoona biisiä, eli toki murto-osa tekijänoikeusmafian valikoimista, mutta enpä ole kertaakaan jäänyt vaille useampaa sopivaa ehdokasta. Ei toki haittaa yhtään että biisiä voi testata tuotannossaan maksutta, maksu pitää suorittaa vasta kun haluaa virallisen käyttöoikeuden.

Lisäksi pidän kovasti heidän taustamusiikkipalvelusta, joka noudattaa myös ihailtavaa yksinkertaisuutta. Hinta määräytyy toimitilan neliömäärän mukaan. Pieni kauppa saa musiikin vitosella kuussa, kun tuhannen neliön tilasta maksetaan kuussa parikymppiä. Ei radiolupia, ei teoston mafiosoja tarkistuskierroksella. Sitten vain valitsemaan haluamansa musiikkityyli tai -tyylit: rokkia aamulla, kantria päivällä ja jatsia illalla? Olen huomannut sekaan mahtuvan todella mielenkiintoista musiikkia ja lauletuissa biiseissä esiintyy ihailtavasti eri maailman kieliä. Soittolaitteistonkin saa itse valita, oli se sitten tietokone, mobiililaite tai erillinen soittolaite.

Välikäsillä on väliä

Koko 2000-luvun on kasvanut keskustelu musiikkiteollisuuden epäreilusta toiminnasta. Perinteisesti musiikin kuluttajan ja muusikon välissä on levy-yhtiö, sen emoyhtiö, useampia kansainvälisiä lobbarijärjestöjä ja muita juridisia elementtejä, kaikilla hurjat kulut ja voiton tavoitteet. Muusikolle ei vaan jää paljoa käteen. Ei Jamendo tietenkään hyväntekeväisyyslaitos ole vaan ehta firma, miljoonaluokan liikevaihdolla. Kyllä sielläkin pomoille paistirahat löytyvät, paistin syöjiä on vaan muusikon ja maksajan välillä pirusti vähemmän. Ehkä tässä onkin se punaisen langan kovin ydin. Markkinatalous ei ole vihollinen, vaan innovaattori, oli tarve sitten koronarokotteelle tai terveemmälle musiikin jakelumallille.

Ketterä yritys tarjoaa ratkaisun vanhanaikaisille monopoleille ja Jamendo on malliesimerkki siitä. Jos aihe kiinnostaa, käy koekuuntelemassa. Musiikin kuuntelu ja artisteihin tutustuminen ei maksa mitään, ei edellytä tunnusten tekoa, eikä tyrkytä mainoksia naamalle. Ja jos satut olemaan muusikko itse, voit löytää tätä kautta lisätienestejä. Osaltani totean, että niin työssä kuin vapaa-ajallakin aion hankkia musiikkilupia Jamendolta yhä enemmän.