Maahanmuuttajakasvit

Otetaan tähän väliin pieni kevennys kaiken sotimisen keskellä.

Yksi muuttajahan on jättiläisukonputki, se ei ole hakenut turvapaikkaa. Se on otettu vastaan ihan vapaaehtoisesti ja siitä on jopa maksettu puutarhoihin. Moni yksityiskoti on halunnut  sen pihalleen jättimäisen monimetrisen kasvunsa tähden.

Nyt onkin sitten huomattu, että ei se olekaan mukava, vaan jopa vaarallinen ja millään siitä ei tahdo päästä eroon. Sillä on mahtava kyky levitä ja jossain pidetään jopa talkoita sen hävittämiseksi. Silti se vaan aina leviää.

Jostain luin hyvän neuvon. Erään talon nurkalla myöskin kasvoi sellainen monimetrinen muuttaja. Se oli emännän silmäterä, johon ei ollut lupa kajota. Eräänä päivänä emäntä kuitenkin huomasi miten se alkoi kuihtumaan ja lopulta kuoli poi. Emäntä sitä ihmetteli isännälle, että miten se sen teki, kun siihen ei pitäisi minkään keinon tehota.

No, lopulta isäntä alkoi kertomaan, että hän kun käy aamuisin ilmoja haistelemassa, niin tulee aina päästettyä aamupissat sen juurelle, kun ei viitsi vessaan lähteä.

Olikohan toinen takuuvarma keino samassa lehdessä. Syksyllä pitää sen varsi katkaista läheltä maata ja sitten sen ontto varsi vettä täyteen.

s

Siis keinoja on on moneksi, sanoi entinen emäntä, kun kissalla pöytää pyyhki.