Yleisesikuntakapteeni Wolf H. Halsti kirjoitti pätevää tekstiä reservipäällystön koulutuksesta 80 vuotta sitten (1939):
”Suuret sotaharjoitukset ovat nimenomaan päällystön koulutuksen tärkeimpiä vaiheita, katselmuksia, joissa joukkojen sotakelpoisuus voidaan todeta. Suurella yleisöllä on usein aivan väärä käsitys asiasta se pitää »manööverejä» jonkinlaisena leikkiin vivahtavana ajanvietteenä. Näyttää siltä, että tilanne nyt on muuttumassa suotuisammaksi, koska kuluvaa vuotta (1939) varten jälleen on myönnetty koko armeijaa käsittävää harjoitusta varten määrärahat. Näiden koulutustilaisuuksien tulisi ehdottomasti muuttua jokavuotisiksi.
Koska aktiivipäällystöä ei läheskään riitä kaikkien sodan ajan armeijan virkojen täyttämiseen, on sen rinnalle koulutettava reservipäällystöä, t.s. on annettava sopiville asevelvollisille päällystökoulutusta. Näin menetellään kaikissa maissa, joiden puolustuslaitos perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Sodan aikana he toimivat päällystön alimmissa viroissa joukkueen johtajina ja osaksi komppanianpäällikköinäkin.
Tämän ryhmän koulutus on järjestetty siten, että asianomaiset vakinaisen palveluksen aikana – joka on 440 päivää – ensin käyvät aliupseeri- ja sen jälkeen reserviupseerikoulun, minkä jälkeen he resrviupseerikokelaina saavat käytännöllistä koulutusta. Kotiuttamisen jälkeen kelvollisiksi havaitut ylennetään reserviupseereiksi, ja reservin kertausharjoituksissa he johtavat sodanaikaista joukkoaan yhteensä 2×30 päivää. Varsinainen harjoitteluaika – koulutuksen tärkeinvaihe – on kaikkiaan n. 5-6 kuukautta. – –
Kokonaisuutena katsottuna reservipäällystömme taso on arvioitava verrattain tyydyttäväksi. Tästä saamme suureksi osaksi kiittää suojeluskuntajärjestöä, jonka riveihin huomattava osa siitä on liittynyt säilyttääkseen ja täydentääkseen tietoaan ja taitoaan.” (Wolf H. Halsti – Suomen puolustaminen; 1939/2006; sivut 144-145)