Perussuomalaisten politiikkaa ohjaa niin puheissa kuin teoissakin yksi johtotähti, jota kahdella sanalla ilmennetään, eli ”SUOMI ENSIN”
Kyllä näitä kahta sanaa viljelevät kaikki muutkin ei sosialistiset eduskuntapuoluee puheiden tasolla, mutta kun päätösten ja napinpainamisen aika koittaa, niin nämä muuttuvatkin sanahirviöiksi heidän katekismuksissaan ennemmin, ennekuin Junttilantalon kukot ja kapitaalin kamariherrat ehtivät kolmasti kiekaista.
Ja hyvin saman suuntaiset ovat enemmistön kansankin mielipide persuista, vaikka he perussuomalaisten tavoitteet allekirjoittavatkin, niin vaalikoppiin asti ei uskallus riitä, kun heille median ja muiden puolueiden syöttämä Rapala niellään koukkuineen perussuomalaisten rasistisuudesta ja ihmisvastaisuudesta.
Maahanmuuton ongelmatkin myönnetään, mutta sen estämiseksi ei tehdä toimia mitä niiden torjumiseksi olisi tehtävä. No miksi kokoomus ja Rkp sitten suostuivat pitkin hampain näitä perussuomalaisten tavoitteita edistämään johtui vain yksinkertaisesti siitä, että he kokivat saavansa omaa herkkuaan pöytään, mitkä ilman perussuomalaisia olisivat jääneet mappi Ööhön.
Purran saksipolitiikankin kyllä kaikki allekirjoittavat, sillä ilman niitä Suomi olisi jo aikaa sitten saanut valvontakomission Hotelli Torniin, mutta nyt saksia syytetäänkin päin vastoin köyhien kyykyttämisestä ja lapsilta leivän viemisestä suusta ja tämä viesti näyttää kyllä putoavan hyvään maaperään suureen osaan kansasta ja saksipolitiikan kannattajia on vain sen n.15% mikä on tämänhetkin persujen kannatusprosentti ja jotka vaativat ylisuurten yhteskunnan kuormasta syöviä rälssejä riisuttavaksi, sillä kuten laulussa sanotaan, ”niin rikoo on riskillä ruma”.
Purra on itseasiassa pääarkkitehti sille, että valvontakomissio ei ole vielä Hotelli Tornia ottanut kortteeripaikakseen,……mutta…..
…Se on taivahan tosi, jos Purra ja perussuomalaiset äänestetään ensikeväänä oppositioon, niin alkava talouskasvu saadaan TAAS sosialistien johdolla muuttumaan rahaa on politiikaksi. Silloin sitä sitten kansa niittää mitä kylvää, kun uskoivat kaiken muuttuvan paremmaksi, kun sosialisti-Antti hautaa Purran sakset, ja lähtee taikasauvaa heiluttaen tekemään kaikkea reiluimmin…..velanottoakin.

Tässä olisi nyt noin vuosi aikaa kansalaisten herätä prinsessa Ruususen unestaan, jota vihervasemmisto ja kepu on tarjonnut vaihtoehdoksi hallituksen edistämälle työlle ja yrittämiselle.
Mutta kun oppositio on mediat sopulilaumanaan jo kolme vuotta syöttäyt kansalaisille totuutta persujen pahuudesta, niin kyllä kansalaiset kusevat mieluimmin vaikka omiin housuihinsa pakkasella, kuin pyytävät Purralta terävempiä saksia.