Onko puolustusbisneksessä epäreilua kilpailua?

Puolustusteollisuuskonsernin Patria toimitusjohtaja sai potkut tyyliin ala vetää, huomenna ei tarvitse tulla töihin.

Taustoista en tiedä mitään, mutta kiinnitti huomiota, että Patrian halutaan jatkossa kiinnittävän erityistä huomiota kansainväliseen palveluliiketoimintaan. Eli asejärjestelmien huoltoon ja ylläpitoon.

En ehkä olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ellei pari päivää sitten Virossa jouduttu toteamaan kallis rynnäkköpanssarivaunujen muutosprojektin kilpailutus kaatuneeksi. Arviolta 30 miljoonan euron projektissa piti modifioida Viron Norjasta ostamat käytettyjen CV90 sarjan vaunujen rungot tukipanssareiksi – johtamisvaunuiksi, kranaatinheitinvaunuiksi, jne., jne.

Viro aivan oikein kilpailutti sen hankkeen avoimesti. Yksi kilpailijoista oli ruotsalainen BAE Hägglunds. Oli myös pieniä virolaisyrityksiä ja niiden yhteenliittymiä.

Kuinka ollakaan se BAE Hägglunds on kyseisten CV90-sarjan rynnäkköpanssarivaunujen alkuperäinen valmistaja ja seoksissa Patriaan.

BAE Hägglunds kieltäytyi myymästä CV90-vaunujen varaosia näille kilpailijoilleen, joten ne eivät voineet voittaa kilpailua, kun kilpailuun kuului muistaakseni 7 vuoden huolto ja ylläpito kyseisille vaunuille.

BAE Hägglunds puolestaan laittoi tarjoukselleen niin kovan hinnan, ettei Viro voinut hyväksyä tarjousta. Pienet kilpailijat olisivat tehneet projektin edullisesti, mutta heille kieltäydyttiin toimittamasta CV90 varaosia.

Voitte ihan itse tehdä päätelmiä asiasta.

Ruotsi ostaa Patriot-ohjusjärjestelmiä

Ruotsin hallitus päättää huomenna ostaa Patriot ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä jenkkilästä. Ne ohjukset ovat suomalaisessa terminologiassa aluetorjuntaohjuksia, mutta kykenevät myös ballististen ohjusten torjuntaan.

Arvaus on, että ostettavat ohjusjärjestelmät maksavat enemmän kuin miljardi euroa.

Lähde.

Hurreja on nyt kiitettävä hyvästä päätöksestä. Nostaisivat vielä puolustusmäärärahat vähintään tasolle 2% BKTstä, että puolustuskyvyn ja puolustusvalmiuden saisi edes joskus hyvälle tasolle.

Muuten, Suomelta puuttuu kokonaan sekä korkeatorjuntakyky, että ballististen ohjusten torjuntakyky – ja paljon muitakin kykyjä.

Ruotsin Suojeluskunnalla on tänään valmiusharjoitus

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1975 Ruotsi järjesti yllätyksellisen pikaharjoituksen – 22 000 miestä aseisiin.

Lähde.

Ruotsissakin ylkeensä tiedotetaan hyvissä ajoin harjoituksista, mutta nyt tuli suojeluskuntalaisille äkkilähtö ilman ennakkovaroitusta.

Tällaiset taisteluvalmiusharjoitukset ovat äärimmäisen tärkeitä – ryssä tekee kuitenkin yllätyshyökkäyksen, kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Ruotsi voi olla Suomelle suurempi uhka kuin Venäjä

Prof. Lillrank, tuulienergian puolustaja:

Aalto-yliopiston professorin Paul Lillrankin mukaan massamaahanmuuton kurittama Ruotsi saattaa olla Suomelle suurempi uhka kuin Venäjä. Putinia suurempi kohtalonkysymys on muslimien massamaahantulo, Paul Lillrank kirjoittaa Hufvudstadsbladetissa. Ruotsi on ottanut enemmän siirtolaisia kuin yksikään toinen OECD-maa, ja Ruotsin eliitti on profiloinut maan monikulttuurin ja moraalin supervaltioksi. Tilanne alkaa Lillrankin mukaan itsetuhoisessa hulluudessaan muistuttamaan Kaarle XII viimeistä vallassaolovuotta. […]

Jatka lukemista ”Ruotsi voi olla Suomelle suurempi uhka kuin Venäjä”