Erikoislääkäripalvelut julkinen/yksityinen

Kerron omakohtaisesta kokemuksesta. Jollakin toisella voi olla toisenlaisia kokemuksia.

Olinpa taas kerran antamassa sissikoulutusta Saarenmaalla. Ehkä hirmuisen vittikon läpimisen vuoksi, tai muusta syystä, sain pahan silmätulehduksen. Päivystävä nuori lääkäriharjoittelija kirjoitti reseptin, jota noudatin, mutta silmä ei alkanut parantua. Virossa mantereen puolella oli sitten seuraavana viikonloppuna toinen sissiharjoitus, jota menin jo etukäteen valmistelemaan. Kun silmä oli huonona, niin kävin matkalla silmälääkärillä Raplassa. Lääkärin mielestä silmä oli todella pahasti tulehtunut ja kirjoitti uudet lääkkeet. Vannotti, että heti kun pääsen takaisin Suomeen, niin pitää mennä Suomessa silmälääkäriin. No, minä tein senkin sissiharjoituksen loppuun silmä sairaana ja lähdin kotiin.

Soitin heti aamulla terveyskeskukseen saadakseni ajan silmälääkärille – kertoen tietysti virolaisen silmälääkärin terveiset. Ei auttanut. Erikoislääkärille pääsee vain yleislääkärin lähetteellä (julkinen sektori). Iltapäivällä pääsin näyttämään silmääni sairaanhoitajalle, joka hämmästeli, että tätähän pitää näyttää yleislääkärille. No yleislääkäri sitten näki päivänselvän asian, että minun  pitää päästä silmälääkärille ja kirjoitti lähetteen Kuopioon silmälääkärille. Ajoin sitten suoraan Kuopioon jonottamaan silmälääkärille pääsyä ja jonotin niin kauan, että minut kirjoitettiin viimein sairaalaan – en päässyt ajoissa silmälääkärin puheille. Viimein silmälääkäri vilkaisi silmääni ja kirjoitti taas uudet lääkkeet ja käski käymään kontrollissa. Sinä vuorokautena ei enää saanut lääkkeitä vaan vasta puolilta päivin seuraavana päivänä pääsin aloittamaan hoidon.

Taas Kuopioon kontrolliin jollekin lääkärille joka ei osannut kunnolla suomea. Reseptiä muutettiin ja käskettiin taas kontrolliin. Ajoin jälleen Kuopioon ja vaadin vaatimalla että pääsisin nyt kunnollisen lääkärin vastaanotolle – kieltäydyin jyrkästi heidän tarjoamasta ulkomaalaisesta. No, viimein tärppäsi – lääkäri tutki silmät huolella ja kirjoitti sellaiset rohdot, että silmä parani. Vaikka kuinka helvetin kauan meni aikaa ja monta pompotusta julkisella sektorilla – eikä se lysti ollut halpaa. Ajot, erikoislääkärin poliklinikkamaksut, lääkkeet, jne.

Toinen tapaus – yksityisellä sektorilla

Huomasin, että en kuule toisella korvalla. No, ajattelin että korvakäytävässä on vaikkua ja yritin itse noin viikon ajan liottaa, kaivaa, jne. Lopulta korva oli niin kipeä, että en voinut nukkua sen korvan puoleisella kyljellä. Uskoin sunnuntaina, että pitää käydä korvalääkärissä – mutta enää en halunnut ”kustakaan” julkisen sektorin suuntaan, vaan katsoin yksityisen sektorin puolelta paikallisen korvalääkärin ja varasin netistä ajan ”huomisaamuksi”, taisi olla maanantai kello 9.20. Pyöräilin paikalle ja pääsin jonottamatta haluamaani aikaan suoraan erikoislääkärille. Hän tutki, rassasi vaikkutulpan irti – se oli todella tiukassa, kirjoitti tipat korvatulehdukseen. Hain tipat ja noudatin reseptiä. Korva tuli kuntoon yhdellä reissulla jonottamatta. Lasku oli tietysti ”rasvainen”, mutta tulipahan hoidettua ilman pompottelua.

Kyllä mittari paikkansa löytää

Manselainen Simo Frangen on aikamoinen veijari.

Juuri TV2:n Ali-showssa tapahtui:

Ali: Mikä haluaisit olla,  jos et olisi sinä?

Simo: Kuumemittari; pääsisin kauniiden naisten kainaloon.

Simo, Simo, kyllä ainakin aiemmin sairaaloissa kuume mitattiin aivan toisesta ruumiin aukosta!

Kaupungilla puhutaan ja huhutaan

Kaupungilla liikkuessaan ja tuttuja tavatessaan saa kuulla joskus uskomattomiakin tarinoita .

Eräänä päivänä kuulin jutun, joka oli lähtöisin hevosmiesten tietotoimistosta, jota yleisesti pidetään luotettavana tiedon lähteenä.

Jutun mukaan Kokoomuksen puheenjohtajaan Petteri Orpoon ollaan laajalti pettyneitä puolueessa. Ensimmäiseksi tuli mieleeni tapaus Ville Itälä, joka oli tovin myös Kokoomuksen nokkamiehenä, mutta ei vakuuttanut kokoomusväkeä ja joutui luopumaan kesken kaiken. Itälä siirtyi Brysseliin EU:n leipiin ja on sillä tiellä edelleenkin.

Olisiko siis Petteri Orpon kohtalo suunnilleen sama, kuin Ville Itälän. Kokoomus on hyvin EU-myönteinen puolue, joka takaa sen, että puolueen kärkinimet saavat helposti hyviä ja hyväpalkkaisia virkoja EU:n mammuttiorganisaatiossa. Esimerkkeinä Jyrki Katainen, Alex Stubb ja Ville Itälä.

Nyt on menossa varsinainen tulikoe Petteri Orpolla. Hänen pitäisi nyt saada kelvollinen valinnanvapauslaki, vaikka pakkoyhtiöittämisen kielsi perustuslakivaliokunta. Poliittinen sopimus Kepun ja Kokoomuksen kesken takasi Kokoomukselle kelvollisen valinnanvapauslain, mutta se ei kelvannut eduskunnalle ja nyt on yritettävä saada uusi lakiehdotus, joka ei ole helppoa.

Jos uusi valinnanvapauslakiehdotus ei täytä Kokoomuksen ja yksityisten lääkärifirmojen vaatimuksia , niin poliittinen sopimus raukeaa ja Kokoomus palaa takaisin lähtöruutuun ja ryhtyy vastustamaan Kepun maakuntamallia.

Sellaisessa tilanteessa on vain yksi vaihtoehto ja se on hallituksen ero.

Mutta pääseekö Orpo niinkään pitkälle vai halutaanko Kokoomuksessa vaihtaa nokkamiestä jämäkämpään tyyppiin jo ennen tämän näytelmän loppuhuipennusta? Orpo on nimittäin vähän niin kuin se pieni mies, joka pani päänsä parturin ovesta sisään ja kysyi ”ajetaanko täällä miehen parta”? ”Kyllä ajetaan” sanottiin sisältä ja jatkettiin, että ”käske vaan sisään se mies”.

Tällaisia kaupungilla puhutaan ja huhutaan.