Yliopistolehtori Pauli Rautiainen oli suosikkitoimittajani uunituoreessa haastattelussa Brysselin koneessa ja aiheena oli esteettömyys ja vammaisten asiat. Pitää todeta että opin tuon tunnin aikana paljon. Vaikka lehtorin edustama opinahjo onkin tullut tunnetuksi vähemmän laadukkaasta tieteestä, tässä kohtaa oli mielestäni parhaat pelissä. Tässä pari otetta.
Lähtökohtaisesti käyttökelvoton
Parhaiten jäi mieleen tämä hyvin paljon aikaa nähnyt maamme käytäntö, jonka mukaan tietyn asteisesti vammainen henkilö on lähtökohtaisesti ja automaattisesti työkyvyttömyyseläkkeellä. Se on aivan sama onko korkeakoulutettu, työkykyinen ja -haluinen, ensisijaisesti hän on hoivan kohde. Suomessa vammaisten työllisyysaste on surkea verrattuna verrokkimaihin Euroopassa – aivan kuin työvoimapulamme ei olisi jo muuten tarpeeksi kova. Meillä heistä työskentelee pieni murto-osa, monissa muissa maissa enemmistö.
Keskustelussa puitiin esteettömyyttä ja suomalaisten aika pöhköä tapaa käsitellä sitä. Täällä lähtökohta on, että esteitä voi olla, mutta ne pitää sitten tietyissä julkisissa palveluissa purkaa. Saksassa lähtökohta on että kaikki on esteetöntä. Tässä tuli liuta tärkeitä kulmia. Suomessa on määritelty esteetön asiointi julkisiin palveluihin – aivan kuin ihmisen elämään riittäisi asiointi kelan ja verottajan luona. Olipa mukana surullinen anekdootti pankkiautomaateista ja eduskuntatalosta. Remppasimme eduskuntataloa ziljardeilla, mutta emme saaneet siitä esteetöntä kuin pieneltä osin. Surkea esitys.
Työyhteisöön kuulumisessa tuli esille järkeenkäypä ajatus. Esimerkiksi pyörätuolilla liikkuva voi hyvin käydä työpaikalla ja hoitaa tehtävänsä, mutta ei koskaan pääse osaksi työyhteisöä. Se voi johtua vaikkapa siitä, että työporukka tykkää käydä syömässä tietyssä ravintolassa, tai joskus ns. aftereilla läheisessä baarissa. Näihin ei vammaisella ole mitään asiaa, koska yhteiskunnassa on päätetty ettei vammaisella ole oikeutta yhtäläiseen vapaa-aikaan.
Kallista?
Tietenkin siitä tulee jonkin verran kuluja kun korjaamme esteettömyyksiä pois yhteiskunnasta. Ne kulut ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin varsin mitättömiä verrattuna siihen kuluun mitä maksamme pitämällä heidät keinotekoisesti poissa työelämästä. Sokea, kuuro tai pyörätuolia käyttävä kykenee lukuisiin töihin ja aivan täysivaltaiseksi yhteiskunnan osaksi, niin työkaverina kuin veronmaksajanakin.
Olipa sekin minulle uutta, että puolueista ainoastaan Kokoomus ajaa esteettömyyttä koko yhteiskunnan tasolla. Yksi pääperusteita on mitä ilmeisimmin juurikin taloudellinen: kaikki töihin, jotka töihin kykenevät. Vihreät ajoivat aiemmin myös vammaisten asiaa, mutta kun puolueen johdosta poistui pyörätuolia käyttänyt henkilö niin aihe ei enää kiinnostanut. Ikävää.