Laskettiin ruoan alv:tä
Parannettiin sekä eläkkeiden että sosiaalietuuksien määrää.
Mitens meillä.
No, en silti valita. Olen ollut nyt muutaman päivän töissä pesemässä tuttavan 8-metristä keskimoottorivenettä kuivatelakalla ruoka- ja tupakkapalkalla. Tänään ei voitu mennä koska sataa. Oksyylihapolla lähti muuten tehokkaasti veneen likainen vesiraja lasikuiturungosta runsaan veden ja ahkeran harjaamisen kanssa. Vielä pitää pestä kansiosat ja .hieroa epäkeskolla vähän veneen pohjaa koska sitä piti vähän paikkailla lasikuituverkolla ja .-kitillä.

Tuskinpa meillä lasketaan hintoja mistään
En minäkään valita muusta ku ntuon sairaala kierrokseni hintaa olin siellä n kolme kk ja maksu oli sen mukainen 66ekee vrk
Mutta oliko ihan oikein nostaa näitä maksuja noinkin paljon
Menin lonkka leikkaukseen ja sillä reissulla olin tuon n kolme kk ja kaksi kk niin että olisin voinut hyvin olla kotona
Eivät vaan päästäneet olis vaan pitänyt itse lähteä kotiin sillä kuululla omalla vastuulla terv tepivaari