En vanha enää taida viitsiä lähteä

Tuli kutsu kovapanosammuntoihin mm. erinomaisella singolla Carl Gustav, konekiväärillä MG3 ja tarkka-ampujakiväärillä.

En taida viitsiä lähteä ellei samalle reissulle saa mitään hyödyllisempää ympättyä. Tässä elämässä on jo tullut reissattua ihan perusteellisesti, nykyisin pitää olla tärkeä syy reissata.

Siellä Virossa on tullut reissattua jo vuoden 1992 juhannuksesta lähtien pitkiä reissuja Viron maanpuolustuskyvyn kohottamiseksi ihan perusteellisen monta kertaa. Ei taitaisi olla Virolle merkittävää hyötyä osallistumisestani tällaisiin ammuntoihin.

Vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä

Varsinkin ennen Talvisotaa Suomessa tehtiin valtavalla innostuksella hyvin suuri määrä oikeaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Se Suomen itsenäisenä säilymisen kannalta äärimmäisen tärkeä vapaaehtoistyö tehtiin Suojeluskunnissa ja Lottajärjestössä.

Ilman yllämainittua vapaaehtoista maanpuolustustyötä, jota tekivät antaumuksellisesti suojeluskuntalaiset ja lotat, Suomi tuskin olisi saavuttanut torjuntavoittoa Talvisodassa – eli todennäköisesti Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä Talvisodan seurauksena. Toki Suojeluskuntien ja Lottajärjestön merkitys oli valtavan suuri myös saavutettaessa Jatkosodassa loistavat torjuntavoitot, joiden ansiosta Suomi jäi itsenäiseksi.

Vuonna 1919 Valtiohoitaja Mannerheim lausui kultaiset sanat Suojeluskunnista.

Erinomaisia, tänäänkin paikkansa pitäviä, perusteluja Suojeluskunnille kirjoitettiin perusteluihin Lakiin Suojeluskunnista.

Minun vanhoja perustelujani ja Stalinin arvio Suojeluskuntien merkityksestä löytyy täältä.

Nykyisyys

Vapaaehtoisesti voi toki nytkin tehdä maanpuolustusta tukevaa työtä reserviläisjärjestöissä, mutta se on kuitenkin kaukana oikeasta vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Reserviläisjärjestöissä ja MPKssa kohotetaan henkeä, ja ylläpidetään joitakin yksittäisen sotilaan taitoja – mutta Suojeluskunnissa harjoitellaan toimintaa sotilasjoukkona ja valmistaudutaan konkreettisesti puolustamaan maata.

Esimerkiksi Viron Suojeluskunta (Eesti Kaitseliit) on tänään järjestö, jonka jäsenet tekevät oikeaa, todella merkittävää, vapaaehtoistyötä Viron maanpuolustuksen hyväksi. Minun mielestäni myös Suomeen pitää perustaa uudelleen Suojeluskunnat puolustusvoimain komentajan alaiseksi puolustushaaraksi.

Monenlaisia ajatuksiani Maanpuolustuksesta löytyy useista eri artikkeleistani täältä.