Suomessa lähes puolimiljoonaa ulosottovelallista

Luin äsken lehdestä (linkkiä en laita, koska uutisen jakaminen  on EU direktiivin mukaan menossa verolle), että vekaantuneiden määrä kasvaa edelleen.

Suuri osa niistä syntyy pikavippikierteestä, eli otetaan uutta vippiä edellisen maksamiseksi. Suurin taas tulee asuntokaupoista, koska niissä puhutaan tuhansista, tai paremminkin kymmenistätuhansista euroista.

Nordean ekonomistin mukaan suurta osaa näyttelee  myös autokaupat, eli ostetaan liian kalliita autoja velaksi. Lisäksi suurin osa niistäkin siirtämällä vanhan auton velkoja uuteen autoon, silloin sekin on loputon kierre. Myöskään siinä suurten rahojen lumossa ei huomata lisävarusteiden hintaa, vaikka ne maksaisivat tuhansia euroja. Eihän esim. kolmetonnia ole paljon, jos auto maksaa 50 000euroa. Eihän ole? Sillä saattaisi kuitenkin saada pinon jääkaappeja.

Toisaalta taas juostaan kaupasta toiseen hakemassa sitä halvinta jääkaappia, tai pakastinta.

Toisille se rahan käyttö vaan on täysin suunnitelmatonta ja oman talouden harkinta pettää pahasti.

Autojen kanssa tekemisissä olleena tiedän, että se autokuume on todella kavala tauti. Eikä siihen ole muuta lääkettä, kuin se uusi auto.

Tarina kertoo, että sekin auttaa, kun menee sohvalle selälleen ja laittaa rahapussin otsalleen. Mene ja tiedä senkin tehosta.