Hetken aikaa lontooksi

Europarlamenttivaalien lähestyessä halusin kokeilla itseni haastamista hieman toisella tapaa. Tämän vuoksi iso osa blogaamisestani tapahtuu muutaman viikon ajan englanniksi, videoiden avulla ja toisessa osoitteessa. Koska Pirkan blogit on suomenkielinen media, en laita niitä tänne mutta linkkailen sopivissa välein.

Tylsä on uusi musta

Kantava teemani englanninkieliselle sarjalleni on tylsyys. Otan tärkeitä, kiihkoa herättäviä asioita ja puin niitä virkamiesmäisen tylsästi. Haluan osoittaa että aika vähällä vaivalla päästään ongelmien ja ääripäiden huutelusta ratkaisuihin jotka yhdistävät yllättävän suurta osaa ihmisistä. Haluan myös ylläpitää positiivista äänenpainoa. EU ei tule katoamaan mihinkään näissä vaaleissa, joten tehdään siitä paras EU mitä se voi olla. Siitä tuli projektin nimi (ja verkkotunnus), eli SaveMy.EU. Tarkemmin avaan ajatusmaailmaa tässä tekstissä.

Vihreä toivo masennuksen sijaan

Ilmastoahditus oli taas tänään Ylellä esillä. Kuten jo aiemmin suomeksikin kirjoitin, toivo ja usko olisivat parempia lääkkeitä kuin ahdistuksen opettaminen. Kirjoitin suunnilleen saman englanniksi, mutta pidempi versio asiasta on videomuodossa. Tässä samalla opettelin videotuotannon tekemistä PTZ-kameroiden avulla, eli opettelusta kyse myös.

Maahanmuutto onnistuu kun reunaehdot löytyvät

Seuraavaksi otin puheeksi maahanmuuton. Pienellä vaivalla siitäkin saa yllättävän asiallisen paketin, kun vain hyväksyy muutamat reunaehdot joista lähes kaikki ovat samaa mieltä: rajoja ei voi sulkea kaikilta, kaikkia halukkaita ei voida ottaa, itsenäisiä maita ei voi pakottaa ottamaan tulijoita ja kuolemia välimerellä ei voi hyväksyä. Tästä syntyi tiivis tekstipaketti ja pidempi versio videomuodossa.

Seuraavaksi…

Minulla on jonkinlainen ideapohja aiheista kuten Venäjä, EU-lainsäädäntö, tietoyhteiskunta, Brexit ja populismi. Katsotaan mihin aikaa ja energiaa löytyy.

Pidemmän päälle, rakensin tässä yhteydessä videostudion toimiston kellariin. Se voisi sopia myös haastatteluihin, ihan kotimaan kielelläkin. Ehkäpä tästä saisi jotain jatkosisältöä Pirkan blogien ympärille pykättyä. Meillä on monen alan asiantuntijoita blogeissa, ehkäpä yhteiset jutustelutuokiot kameran äärellä voisivat toimia.

P.S. Tietenkin jatkan Pirkan blogeissa normaalisti, aina kun on suomeksi sanottavaa. Tämä on vain muutaman viikon kokeilu.