Kirjoitetaanko blogeja siksi, että halutaan pullistella muskeleita. Joko oikeita tai ”amerikkalaisia piilolihaksia”.

Kuka kirjoittaa mistäkin syystä. Joku haluaa tuoda esille omaa erinomaisuuttaan, pullistelee poskiaan ja paukuttaa henkseleitään (vertauskuvallisesti) ja kehuu estoitta itseään. Eikä ole koskaan väärässä, ei ainakaan myönnä sitä.

Toinen kirjoittaja haluaa tehdä maailmasta  paremman paikan, ainakin vähän paremman ja paneutuu yheiskunnallisiin epäkohtiin.

Kolmas kirjoittaa vaikkapa sen takia, että on eläkkeellä tai työttömänä, aikaa on vaikka myydäkseen ja sosiaalisia kontakteja on vähän.

Syitä on paljon ja olisiko suurin syy kuitenkin se, että ihminen on sosiaalinen olento, joka tarvitsee heimon tunteakseen itsensä tarpeelliseksi ja olonsa turvalliseksi.

Mutta mistäpä sen, heimon, nykyään löytää.  Silloin pitää tyytyä korvikkeeseen. Ja sellaiseksi käy vaikkapa blogiyhteisö nimeltä Pirkan Blogit.