Ouninpohjaan

Tänä vuonna on rallissa mielenkiintoinen tilanne, kun kukaan ei ole ollut ylivoimainen.  Veneellä mennään katsomaan Ounipohja 1 ja 2, jotka ajetaan samana päivänä, niinkuin ennenkin.  Viime vuonna jäi minulta väliin, kun olin estynyt.  Nyt kuitenkin, jos kaikki menee hyvin, pääsen katsomaan  MM-rallia.

 

T L

8 vastausta artikkeliin “Ouninpohjaan”

  1. Ei muuta kun hyvää rallittelua – eipä se laji aukea itselleni tippaakaan mutta parikin kaveria ovat kovia faneja.

    Ja tervetuloa kirjoittajaksi, jatkossa voit julkaista blogauksia suoraan käymättä moderoinnin kautta.

  2. No, meillä on ollut aina hauskaa. Muutama vuosi sitten ystävystyimme latvialaisen fani-porukan kanssa. He tarjosivat meille latvialaista olutta ja me heille suomalaisia ja kossua.

  3. On joku vuosi jäänyt nyt väliin, mutta joskus aiempana tuli käytyä useampi vuosi peräjälkeen ja pirun kivoja reissuja olivat.

  4. Minä rallin, tai yleensäkin autourheilun suurena ystävänä ja harrastajana lähtisin, jos olisi mahdollisuus. Nykyään reitti on niin kaukana, joskus kulkikin melkein nurkalta. Järjestelyihin pikataipaleelle pyydettiin nytkin, mutta olkoon sekin.

  5. Pentti, on vaan niin monia, jotka eivät usko autourheilun olevan edes urheilua, vaan pikimminkin ”kenen tahansa harrastus”, mutta näitä aina riittää ”asiantuntijoita”.

  6. Mika, tiedän kyllä ja olen kokenut kiihkomielistäkin vastustusta. Jotenkin jopa ymmärrän heitä, jotka eivät tunne koko harrastusta. Sehän on paljonkin muuta, kuin pelkkää harrastusta ja rahojen tuhlausta. Sitä kautta on kehittynyt montakin auton turvallisuusominaisuutta ja muita teknillistä ominaisuutta. Mutta pirun kallista se kyllä on, ei onnistu pelkillä viikkorahoilla.

  7. Kävin ostamassa Tokmannista sadeasusteet ja matkaradioon pattereita, eli olen varustautunut.

Vastaa käyttäjälle Vogoni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *