USS Indianapolis

Yksi merisotahistorian suurimmista tradegioista oli, kun japanilainen sukellusvene torpedoi taistelulaiva USS indianapoliksen upoksiin. Mereen joutuneet iskusta pelastautuneet miehet kelluivat pelastusliiveissä haiden ja polttavan auringon armoilla. Joka aamu samoihin aikoihin hait tulivat kammottavalle aterialleen ja söivät päivittäin meressä kelluvista merisotilaista  50 miestä. Miehet yrittivät muodostaa rinkejä haiden karkottamiseksi, mutta sekään ei tehonnut.

Meni pitkään ennenkuin laivaa ehdittiin kaivata ja lopulta kun pelastustoimet aloitettiin, niin pelastetut miehet olivat hulluuden partaalla. Aluksen komentaja, joka oli pelastettujen joukossa, tuomittiin oikeudessa laiminlyönneistä ja hän menetti virkansa ja sotilasarvonsa. Vuonna 1968 hän ajautui tekemään itsemurhan. Vasta vuonna 2000 tuomio kumottiin.

Yksi vastaus artikkeliin “USS Indianapolis”

  1. Kapteeni joka ei huku aluksensa mukana vaikka miehistöä hukkuu joutuu yleensä syytteeseen. Jos hän ei ole poistunut laivalta viimeisenä, niin hänet myös mitä ilmeisimmin tuomitaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *