11 vastausta artikkeliin “Ylen vaalitentti”

  1. No, minun mielestä nato-jäsenyyden hakemisesta pitäisi päättää tietynlaiset asiantuntijat ja kenraalikunta. Suomen kansasta valtaosa ei natosta paljoakaan tiedä, väittäisin.

  2. En tiedä miten erilaiset asiantuntijat ja kenraalikunta voisivat asiasta päättää, toki heitä voidaan kuulla ja varmasti myös kuultaisiin.

    Kyse on kuitenkin niin suuresta päätöksestä, että on kovin vaikea nähdä, että poliitikot, kansanedustajat, puoleeet haluaisivat lähteä päättämään asiasta ilman kansanäänestystä.

    No euroalueeseen liittymisestä toki päätettiin ilman kansanäänestystä, toisin kuin Ruotsissa, enkä ole aivan vakuuttunut sen olleen menestystarina.

  3. Kun maan korkeimpaan edustustehtävään haluavia haastatellaan vaalitentissä, voisi olettaa ehdokkaiden pystyvän keskustelemaan huutamatta toistensa päälle. Voisi. Jep, jep.

  4. Ja Paavo mainosti kirjojaan. No, jokainen tyylillään.
    Minuakin tuo päällehuutaminen haittasi.

  5. Kovasti ovat väsähtäneitä jo alkumetreillä. Eihän siellä hereillä ollut muita, kuin Huhtasaari ja yrmeä Paavo.

    Parlamentti päättäkööt Natosta, minulta sitä on turha tulla kysymään.

    1. Niin Pentti, Suomi on edustuksellinen demokratia. Vapailla vaaleilla valitut edustajamme ovat oikeutettuja ja velvollisia tekemään päätöksiä – tarvittaessa kuultuaan asiantuntijoita (myös suljettujen ovien takana).

      NATO-päätös on sen tason päätös, ettei siihen saa päästää Venäjää sotkemaan informaatiovaikuttamisen keinoillaan.

      Parhaat asiantuntijat (kenraalikunta) ovat NATOon liittymisen kannalla lähes kaikki. Jopa reserviläisten enemmistökin.

  6. Jos on hyvä että NATOoon liittymisestä järjestetään kansanäänestys niin se sisältää päätöksen että asiasta äänestetään tunteella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *