ATK 50 vuotta sitten

Yllä oleva on kirjoitettu 1967, kahdeksan vuotta sen jälkeen kun arveltiin, että Suomeen riittää vain yksi tietokone; postisäästöpankin IBM Mainframe.

Jutussa mainitut ennusteet ovat kutakuinkin toteutuneet tähän päivään mennessä.  Mainittu professori Lokki oli diplomityöni valvoja TKK:ssa.

Jaa käyttäen:


21 vastausta artikkeliin “ATK 50 vuotta sitten”

  1. Varsinainen läpimurto tapahtui 1970-luvun alkupuolella.
    Minikoneiden myötä alettiin vapautua suurien, eristettyjen tietokonesalien aiheuttamista fyysistä ja toiminnallisista rajoituksista. Ohjelmoija oli omien resurssiensä herra ja pystyi testaamaan koodia välittömästi kohdekoneessa.

    Tämän kehityskaaren näkyvin edustaja oli amerikkalainen Digital equipment corporation eli DEC.

    1. Tuosta minikonekaudesta putkahti mieleen aiheesta kertova kirja, joka on kuin parempikin dekkari: Tracy Kidderin ”The Soul of a New Machine” (1981). Kirja kertoo Data Generalin tuotekehitysryhmän armottomasta kilpajuoksusta aikaa vastaan tavoitteenaan saada markkinoille Eclipse vakavasti otettavaksi kilpailijaksi Digital Equipment Corporationin Vaxille. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka on myös suomennettu nimellä ”Koneen henki”, mutta suomennos on valitettavasti laadultaan ailahtelevaa sorttia.

      1. Data Generalin perusti 1960-luvun lopulla Edson de Castro, joka sitä ennen oli suunnittelijana DECillä. Vaikka se oli ennen minun aikani Digitalilla, olen ymmärtänyt historian olevan seuraavanlainen:
        De Castro suunnitteli 16 bitin minikoneen Digitalilla, mutta yhtiön johtajan Ken Olsenin mielestä se ei ollut tarpeeksi edistyksellinen.
        Niinpä De Castro perusti Data Generalin, joka toi ulos 16:n bitin Nova-koneen. Hetken aikaa heillä oli yliote markkinoilla, koska DEC:in piti pärjätä 12 bitin PDP-8:lla..

  2. Joskus noihin aikoihin kloppina minäkin jouduin tekemään tuttavuutta mokoman ”rosman” kanssa. Olihan se melkoinen huonekalu ja lykkäsi paperia ihan tolkuttomasti sisuksistaan. Silloin sanottiin, että paperitehtailla riittää töitä ikuisesti.

    Sen isäntäkone oli Pariisissa ja sen piti määrittää miten pitkä elinkaari tällä oli. Taisi siinäkin kehitys ajaa ohitse ja ikä jäi määrittämättä, enää en tarkkaan muista.

    Vieressä oli toimistohuone, jossa neljä-viisi tyttöä naputteli reikäkortteja, jotka sitten työnnettiin koneen kitusiin. Sekin ”reikäkortin lävistäjä” oli ammattinimike, joka ajan mukana kuoli aika pian. Mieleeni on jäänyt, kun niitä reikäkortteja pyöri jälkeen ihan joka paikassa. Sitä en ymmärrä, miksi niitä kortteja lähetettiin jokaisessa uudessa autossa, muka tärkeinä asiakirjoina. Toisaalla taas lapioitiin niitä urakalla roskikseen.

    Se oli todella aikaa, joka ei koskaan palaa, valitettavasti. Silloin alkoi ihmissuhteiden alamäki työpaikoilla.

    (muistan vieläkin yhden nuoren reikäkorttitytön, mahtaakohan olla vielä näköisensä)

  3. Teho, olikos sillä kaukaisella semmonen nimi, kuin ”Piilaakso”?

  4. Menneitä on joskus mukava muistella.

    Vuonna 1980 minäkin suunnittelin elektroniikkaa ja ohjelmia keskustietokoneella erillisen päätteen avulla. Ei ollut vielä meidän käytössä henkilökohtaisia tietokoneita, vaikka kohta tulikin hirmuisen kallis XT.

    Sitä ennen rakensin teollisuuselektroniikkaa, jossa oli jo mikroprosessori, ohjelman tein konekielellä naputellen sen suoraan prommariin.

    Kohta tuli Intelin kehityslaitteisto kasiviitoselle hirmuisen suurine lerppuineen.

    Sitten käytettiinkin jo assembleria ja PL/M-korkeamman tason ohjelmointikieltä. Silloin syntyi hyviä laitteistoja ja ohjelmistoja.
    Suunnilleen vuonna 1980 olin mukana projektissa, jossa rakennettiin kerhotyönä itse jokaiselle omaa henkilökohtaista tietokonetta, suunnittelin siihen useampiakin kortteja. Opetin toisille mm. PL/Mää. Ne olivat hienoja aikoja.

  5. Juhani, olivathan ne mielenkiintoisia aikoja verrattuna nykyisyyteen. Nyt tapahtuu ympärillä niin paljon, että ei sitä ehdi aina edes huomaamaankaan.

    Vielä niistä ensimmäisistä ATK laitteista. Kyllä silloin todellakin tuhlattiin energiaa, ”konehuoneissa” oli talvellakin niin lämmin, että niissä tarvittiin useampikin ilmastointilaite. Eikä kukaan maininnut mitään sähkönkulutuksesta, eikä ilmastonmuutoksesta.

  6. Sähkönkulutus ei ole nykyäänkään oikeasti ongelma – vaan se miten sähkö tuotetaan.

    Ydinvoima ja vesivoima ovat hyviä tapoja tuottaa sähköä. Tuulivoima, aurinkovoima ja polttamiseen perustuvat tavat ovat huonoja.

  7. Ensimmäisessä työpaikassani (Unilever) tietokonesali oli omakotitalon tilavuuden kokoinen, jossa lämpotila oli tarkkaan hallittua. Tietotekniikkajohtaja, suunnittelupäällikkö, ohjelmoija, operaattori, reikäkorttilävistäjä jne. olivat sen ajan nimikkeitä. Listoja tilattiin eräajoina hyvissä ajoin. Olivat nuo herroja valtiossaan. Nykyään tuo edellinen hoituu läppärin kokoisella härvelillä ja paljon laajemminkin reaaliaikaisesti. Minäkin olin joskus Cobol-ohjelmoija.

  8. Ihanhän tässä palaa menneisyys mieleen. AIkoinaan tuli nähtyä ja koettua monenlaisia tietokoneita. Tuli käytettyä Burroughsin suur- ja minikoneita, Vaxia, IBM:ää, Nokian kotitekoista Mikko-miniä ja ties mitä. Vaikuttava kokemus oli Stratuksen vikasietoinen minikone, jossa vikasietoisuus oli tehty kahdentamalla rautapuoli, jolloin koneesta saattoi vaikka tempaista toisesta puoliskosta prosessorikortin vauhdissa irti töiden häiriintymättä.

    Ohjelmointikielistä tulivat eri tasoilla tutuiksi mm. Pascal, Cobol, Fortran, APL, C, Basic, Ada ja lienee ollut muitakin. Muistoja jäi paljon.

    1. karir,
      nyt kun mainitsit tuon Tracy Kidderin ”The Soul of a New Machine” -kirjan, muistan sen lukeneeni ja alkukielellä. Se oli tavallaan minulle pakollista lukumateriaalia, koska oli silloin töissä DEC:illä, Data Generalin kilpailijalla USA:ssa.

  9. Eipä niitä entisiä tietokoneita viitsinyt täällä metsässä paljon kanniskella. Nyt se mahtuu mukavasti haalarin taskuun ja voi huilatessa kannon päässä lukea vaikka pirkan blogeja. Niin se maailma vaan muuttuu ja tuskin se reikäkorttityttökään on enää ikäisensä.

  10. Niin, se oli 1989 kun ensimmäisen tietokoneeni hankin. Oli kait lähinnä kirjoituskoneen korvike. Internetin sitten 1994. Modeemiyhteys, ei kaksinen ollut, ongelmia riitti.
    No nyt sitten tietokoneen vastike kulkee rintataskussa. niin se maailma kehittyy.

  11. Eka kerta törmäsin WordPressin _paluuviite_piirteeseen.
    Eija Kalliala on omassa blogissaan ’Kulttuuri- ja ict-poimintoja’ viitannut tähän allekirjoittaneen vaatimattomaan kirjoitukseen.
    https://eijakalliala.fi/2018/06/05/leidit-digilaineilla/

    Ja siitä tuli näköjään tieto tähän blogiin. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää.
    Pelkään pahoin, että täältä vielä löytyy jotain piirteitä, joita en voi kuvitellakaan.

Kommentoi