Kalevan kisat 2017

Tulevana viikonloppuna Seinäjoella on Kalevan kisat. Lienee viimeinen tilaisuus urheilijoille näyttää kuntonsa koskien tulevia MM-kisoja.. Mikähän suomalaisia aikuisikäisiä yleisurheilijoita oikein vaivaa?  Nuorten arvokisoista näyttää tulevan kohtalaista menestystä mutta aikuisten kisoihin ei saada kovinkaan montaa urheilijaa. Ainakin muutamassa tapauksessa valmennus on mennyt jotenkin pieleen…on ylikuntoa ja on rasitusvammoja. Onko meidän valmennusmetodit menneet jo liikaa tieteelliselle tasolle ? Tähän en osaa vastata, mutta tuntuu, että se aikaisempi raaka hikeä ja verta vaatinut ruumiillinen harjoittelu on saanut tehdä tilaa tietokoneilla tehdyille henkilökohtaisille harjoitusohjelmille. Aikanaan Juha Väätäinen oli mun liikunnanopettajana. Muistan hyvin kun me pojat pelattiin urheilukentällä aina jalkapalloa liikuntatunneilla kun Juha teki omia harjoitteitaan juoksuradalla.No muutamaa vuotta myöhemmin Juha voitti pari kultamitalia..

 

4 vastausta artikkeliin “Kalevan kisat 2017”

  1. Suurena urheilun ystävänä olen useasti ihmetellyt samaa asiaa, miksi lupaavista junioreista ei jalostu hyviä aikuisia?

    Mikäli nyt katsotaan tulevia Lontoon MM-kisoja, niin ollaan rehellisiä, meillä ei ole ainuttakaan realistista mitalitoivoa, mutta toki hyvän päivän sattuessa sellainen saattaa tulla.

    Jos ajatelaan ”joukkueen” koostumusta niin veikkaan, että paikalle rientää erilaisia ”johtajia” ja ”asiantuntijoita” huomattavasti enemmän kuin varsinaisia urheilijoita / henk.koht. valmentajia.

  2. Todellakin jotain kummallista on tapahtunut / tapahtumassa. Kenttälajien edustajat ovat siirtymässä juoksuradoille, siellä meillä on montakin kehittyvää urheilijaa, toki muutama vielä niissä kenttälajeissakin.

    Maailman taso alkaa olla vaan niin kova, että meidän vähäisestä materiaalista ei helposti löydy niitä ”isoja ” menestyjiä.

    Lontoosta maksimioletus 1-2 mitalia, väristä välittämättä. En kyllä niistäkään lähtisi rahojani tuhlaamaan.

    1. Niin jossainhan on mätää kun joku ”eksoottisen” maan suomalaisen valmentajan valmentama henkilö voittaa kisat arvokisoissa suomalaisten perinteisessä menestyslajissa. Lontoon kisoissa ainoa mahdollinen menestyjä lienee Lipsanen (ei Danny) :). Ja ehkä Pitkämäki onnistuessaan. Muita ei taida löytyä ..

  3. Kristiina Mäkelä saattaisi hyvänä päivänä pärjätä Lontoossakin, mutta hänen kausi alkaa vasta Kalevan kisoista, joten ei ole mitään tietoa tämän hetken kunnosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *