Päättäjämme eivät saa piiloutua kansan selän taakse

Verkkouutisissa on referoitu tohtori Jukka Tarkan viisasta (viroksi viisas on Tark) kirjoitusta.

Kommentoin siellä kyseistä artikkelia ja tuon kommenttini myös tänne porukalle, joka tuskin lukee Kokoomuksen Verkkouutisia:

Varsin hyvää pohdintaa Jukka Tarkalta. Jatkan lyhyesti:

1. Venäjä on imperialistinen roistovaltio, jonka tavoitteena on valloittaa Suomi ”takaisin” orjuuteensa.

2. Suomi on laiminlyönyt puolustuskykynsä ja varsinkin puolustusvalmiutensa ihan perusteellisesti – juhlapuheista huolimatta se on kylmä totuus. Suomi EI kykene puolustautumaan yksin kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun. Suomi tarvitsee välttämättä vähintään erittäin nopeaa ja tehokasta materiaalista apua (mm. erilaisia ohjuksia suuria määriä).

3. Suomi on parlamentaarinen demokratia. Vapailla vaaleilla valitut päättäjämme EIVÄT saa piiloutua kansan selän taakse vaan heidän on ihan itse kannettava vastuunsa Suomen tulevaisuudesta.

4. Tutkimustieto osoittaa, että kansan enemmistö kannattaa NATO-jäsenyyttä JOS johtajamme näkevät sen tarpeelliseksi.

5. NATO on demokraattisten maiden puolustusliitto – juuri oikea viiteryhmä Suomelle.

6. Salaiset tunnustelut NATO-jäsenyyden toteuttamiseksi nopeasti on käynnistettävä kaikissa NATO-maissa.

7 vastausta artikkeliin “Päättäjämme eivät saa piiloutua kansan selän taakse”

  1. Näkisin että nato on ainoa vaihtoehto nykyisessä tilanteessa. Tai merkittävä korotus puolustusmäärärahaan.

    1. Halonen&Tuomioja – taistelupari päätti hävittää maamme jalkaväkimiinat, vaikka Venäjä ei tehnyt samoin.

      Viisaat sanovat, että tarvittava määrä miinoja voidaan valmistaa nopeasti. Sitä täytyisi nyt sitten kokeilla. Jos valmistus aloitetaan sitten huomenissa, niin koskakohan päästään entiselle tasolle. Putkinen tietää. Tuskin ainakaan vielä ensi viikon maanantaina varasto on valmiina. Sen varaston kun pitäisi vielä olla jaettuna oman kaitseliittimme osastoille. Jaa niin, kuinka kauan kaitseliittien perustaminen kestäisi?

      1. Liukumiina olisi kätevä biologisesti hajoava hidaste. Mutta senkin käyttö vaatisi varmaan erityiskoulutuksen.

        Itäraja saattaa nytkin vuotaa kuin seula. Mutta liukumiinoittamalla kaikki polut rajavyöhykkeellä saataisiin luvattomat ylittäjät ehkä kiinni. Aina kun jostakin kuuluisi karmeaa sadattelua, niin voitaisiin lähettää partio paikalle. Kuulovartioissa voitaisiin käyttää apuna nykyajan mikrofonitekniikkaa.

        Liukumiinaplutoonat olisivat sodanaikaista käytäntöä.
        wiki: ”Joukkueen vanhanaikainen nimitys oli plutoona. Joukkueen miesvahvuus on yleensä noin 20–40 henkeä aselajeista riippuen ja se koostuu yleensä 3–4 ryhmästä.”
        Tässä aselajissa voisi plutoonan vahvuus voisi olla sata henkilöä, jotta saataisiin kattavampi peitto.

        Epäilemättä Genevessä tultaisiin tämän aselajin käyttö kieltämään epäinhimillisenä, mutta siihen asti voisi kyllä käyttää.

      2. Markku, miinojen valmistus ei ole suuri ongelma. Ongelma on että Suomi on ratifioinut Ottawan sopimuksen ja sen irtisanomisaika on puoli vuotta.

        Jos niin onnellisesti kävisi, että sopimus irtisanottaisiin huomenna 15.8.2017, niin miinoja saisi alkaa valmistamaan tai ostamaan noin 15.2.2018.

        Taistelijapari Halonen ja Tuomioja tekivät maanpetokseen rinnastettavan teon – kuten kenraali Lauri Sutela on todennut.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *