Al blogit vs Pirkan blogit

Voiko näitä sivustoja edes verrata keskenään, minusta ei. Ei voi puhua edes samana päivänä. Al blogit on ison mediatalon kustantama kallis Ning alusta, joka kuulemma jossain vaiheessa oli miljardiluokan bisnes. Tämä taas voittoa tavoittelemattoman yhteisön ja pääosin yhden ihmisen vapaaehtoisen työn tulosta.

Tottahan on se, että Pirkan blogit hakee itseään ja kehittyy vähitellen, jos on kehittyäkseen. Jos oikein muistan, Al blogien aloituksesta on kymmenkunta vuotta, eikä sielläkään käyttäjiä ollut heti kovinkaan runsaasti.

Kävin hetki sitten kurkkimassa sielläkin ja näyttää nyt olevan etusivu parin kolmen käyttäjän hallussa. Käyttäjiä on vähän ymmärrettävistä syistä, koska sivusto on lopettamisuhan alla, liian kalliiksi mediatalolle tulevana.

Se mitä en ymmärrä, miksi pitää taaskin haukkua sieltä tätä sivustoa ja näitä täällä olevien aiheiden puutetta. Sehän korjautuisi sillä ja vain ainoastaan sillä, että tulisivat kirjoittamaan mistä itse pitäisivät.

Täällä kirjoitellaan ”rytökielellä”, nimimerkin takaa. Siitäkin olen eri mieltä, kokemuksen kautta. Hyvin vähän, tai oikeastaan vieläkin vähemmän on ollut tarvetta puuttua keskusteluun.

No, kukin tyylillään ja tavoillaan, varsinkin jos saa nautinnon toisten mollaamisesta. Terveisiä vaan Al blogeille ja nimeltä mainitsemattomille kirjoittajille.

29 vastausta artikkeliin “Al blogit vs Pirkan blogit”

  1. Pentti kyllä tästä hyvä tulee ja eipä siellä al blogi sivuilla ole kun yksi joka siellähuhuileeihanomia näkemyksiään vanhana lehti miehenä ja pitää JSN ainoana valvojana .
    Eikä täällä ole oikeasti ketään solvattu henkilö tasolla jotenka mutta olen edelleen myös al bloki sivujen jäsen ja luen mit siellä tapahtuu terv tepivaari

  2. Siihen aikaan kun meikämanne ja muut täkäläiset vielä kirjoittelivat Aamulehden blogeihin oli taso kyllä hyvä, eikä mitään liirumlaarumia.

  3. Kaiketi minun lienee syytä kommenttini tähän laittaa. Olen rinnastanut kolmea blogisivustoa, tai oikeastaan neljää; AL, Pirkan blogit ja US(2). AL-sivustoilla tuli joskus melkoistakin ryöppyä niskaan, nimittelyineen kaikkineen, no kovin arkanahkainen en ole, joten kestän, Pirkan blogeilla kommenttejani on poistettu perusteella, ”minun blogilleni et ole tervetullut”, ei oikein mukavalta tuntunut, varsinkin kun olen ollut mielipiteiltäni vain eri mieltä, asiallisin ilmaisuin. US-sivustoilla jonkin verran kirjoitelleena, olen tuntenut kirjoituksieni kelpaavan, kritiikkiäkin sopivasti. Tässä nämä asetelmat, joiden pohjalta arvioitani olen esittänyt.

  4. Käyttäjistä tämä riippuu ja toisaalta kaikilla on oma näkemys.
    Al arvostanee vain toimittajien kirjoittamista eivätkä haluneet tukea/ylläpitää meitä maallikkokirjoittajia. Muut lehdet tekevät toisin.

  5. Niilo Mäkelä…Käyttäjistä tämä riippuu ja toisaalta kaikilla on oma näkemys.
    Näin minunkin mielestäni ja kaikkia mielipiteitä hyvän maun puitteissa tulisi kunnioittaa.
    Esimerkiksi eriävän mielipiteen ilmaisu toisen blogille; se rikastuttaa, poistaminen taas näivettää. Kaikkien tulisi kritiikki kestää, asennoitumisesta huolimatta.

  6. 16 minuuttia sitten
    Poista kommentti
    Syitä, miksi en ole liittynyt Pirkan Blogeihin:
    1)     Aamulehden blogisivustoilla ajoittain sekavasti esiintyneen entisen persukansanedustajan lupailemat palkkiot henkilöllisyyteni selvittämisestä.
    2)     Hommafoorumin ja Pirkan Blogien yhteinen nimittäjä.
    3)     JSN ei valvo Pirkan Blogeja.
    4)     Pirkan Blogien ydinjoukkoon näyttää hakeutuneen joukko suvaitsemattomia tai muuten vaan äkkivääriä Aamulehden blogeista ja muista blogeista poispotkittuja.
    Kommentoi……
    Nuo käsitykset kyllä minulle ovat vieraita.

    1. Täytyy myöntää Pohjola, että olen samaa mieltä kanssasi tuosta käsitysten vieraudesta.
      Ymmärrän toki, että joidenkin AL:n blogistien suhteen nuo ovat heille puhdasta totuutta, missä tosiasiat eivät päde.
      Jospa nuo AL:n blogistit ovat onnellisia kehuessaan toistensa persukammoa ja muita piirteitään toisilleen vuoron perään.

  7. Kalle ja muutkin. Minä moderaattorina olen poistanut todella vähän kommentteja. Ainoastaan viha- ,toista solvaavat- ja sopimatonta kieltä olevat kommentit olen poistananut.

    Jos niitä verrataan muutamaan tunnuslukuun; kaikkiaan alusta alkaen täällä on yli 600 avausta ja noin 4500 kommenttia, mielestäni silloin se on vähän.

    Muuten kynnys on kovinkin alhaalla, joten kaikkien mielipiteet ovat arvokkaita ja sana vapaa.

    Taitavat nuo Kallen lainaukset olla 100% nimimerkin kynästä.

  8. Kalle varmaan tarkoitti poistolla erästä toista blogistia joka taas ei siedä eriäviä mielipiteitä lainkaan .
    Hän poistaa sellaset juuri noilla kommenteilla jonka kalle esiin toikin terv tepivaari

  9. Kyllähän tästä kunhan malttia pidetään. Tässä on tosiaan paljon uuden opettelemista ja näin tietojärjestelmäihmisenä tämä koodipuoli on vähän ulkopuolella mukavuusaluetta. Mutta yhtä ja toista on saanut jo säädettyä, ehkäpä yhtä ja toista lisääkin vielä.

    On kyllä helvetin outoa tuo kritiikki suoraan sanoen… järkyttävää vihanpitoa ilman mitään faktaa. Eikä meillä varmaan kenelläkään olisi mitään JSN:n näkökulmaa vastaan, mutta kun JSN on nimenomaan lehdistöalan yrityksille. Ei palvelu voi vaan päättää että nytpä olemme JSN:n alaisia. Pitäisi olla firma, ja pitäisi olla rahaa.

    Se ei tarkoita ettemmekö voisi kunnioittaa hyviä tapoja. Siihen ei tarvita valvontaorganisaatiota, vaan … noh, hyviä tapoja.

  10. Suunnatonta katkeruutta, vai onko pelkkää kateutta.

    al1947 kommentoi_ 4 tuntia sitten

    ”Tiedän Pirkan Blogin, kun sitä on kovasti mainostettu Aamulehden blogisivuilla. Poliiseilla ei ole aikaa etsiskellä uusia pikkufoorumeita netistä. Ne tulevat esiin, jos joku tekee rikosilmoituksen, kuten Heikki sanoo.”

    1. Voin sanoa että poliisi kyllä löytää TODELLA pienenkin foorumin tai yksittäisen sivun jos asiaa tulee. Voin kertoa surkuhupaisan tarinan joskus jos kiinnostaa.

      Toisaalta, eipä se poliisi AL:n blogejakaan lue jatkuvasti.

      Mutta jos poliisia todella kiinnostaa tulla tänne lukemaan, toivotamme tietenkin heidätkin tervetulleeksi kuten kaikki muutkin, eikös näin?

  11. Aika hurjaa on touhu.
    Toisaalta se on pienen porukan blogi.
    Sieltä lähteneet ei enää pääse sinne lukemaan.

  12. Enpä ole ”miesmuistiin” käynyt AL blogeissa, mutta kävin nyt kurkistamassa tämän avauksen innoittamana.

    Eipä sieltä tosiaankaan juuri mitään kiinnostavaa löytynyt.

  13. Ilmeisesti on parikin todella katkeraaja sananvapauden innokasta rajoittamista kannattavaa blogistia jäljellä AL:n blogeissa.
    Omapahan on asiansa, mutta eipä täällä ole todellakaan ollut mitään poliisia kiinnostavaa, vaikka se ilmeisesti jotakuta kovasti kiukuttaakin.

  14. Kuten aivan ensimmäisessä kommentissani totesin, yhdyn Pentin esittämään ihmettelyyn, enkä suoraan sanoen ymmärrä miksi verrata kahta aivan erilaista alustaa toisiinsa, puhumattakaan siitä, että moittii toista alustaa toisessa.

    En tiedä mikä tässä nyt joitain harmittaa vai onko se kenties moderointi, jota taasen AL:n puolella ei ole ollut juuri nimeksikään, kun taasen täällä Kyuu ja Pentti hoitaa ne karkeimmat pois, joita on varmasti aika vähän, mutta en ylläty jos se on aiheuttanut kiukkua joillekin.

    Kalle kuitenkin palasi ainakin tähän kommentoimaan ja siitä Kallelle kiitos. Hyviä, erilaisia avauksia, erilaisista aiheista aina näkkileivästä hyötysärkeen.

  15. Luulen että lopulta kyse on vain yksilöistä ja makuasioista. Koska sitä harva meistä myöntää – jokainen lienee tähän syyllistynyt – kehitetään sitten jotain mielikuvituksellista peittämään tunteet.

    Ei minulla ole mitään Alma Mediaa vastaan enkä oikein usko että heillä on mitään meitä vastaan. Toivotan heille hyvää journalismia ja meille hyvää ja asiallista jutun vääntöä.

    Olen moderoinut erinäisiä verkkoyhteisöjä (eikä tämä lista EDELLEENKÄÄN sisällä hommafoorumia) 1990-luvun loppupuolelta alkaen – foorumeita, keskusteluverkkoja, erilaisia yhteisöjä, yms. Kokoluokka on välillä 10 – 500 000 henkeä. Olen myös tehnyt vapaaehtoisena järjestyksenvalvojan hommia yleisötapahtumissa. Poliisin kanssa ei herkästi joudu tekemisiin jos vähänkin omaa maalaisjärkeä. Tällaisia viranomaisjuttuja verkkoyhteisöjen kanssa sen sijaan tapahtuu:
    – Viestintävirasto voi varoittaa jos palvelussa on tietoturvaongelma. Tällaisia olen joutunut välittämään muutamaan kertaan sivustojen ylläpitäjille.
    – Poliisilta on yhden kerran tullut ilmoitus luvatta jaettavasta musiikista sivustolla. Se on pitänyt poistaa.
    – Kerran poliisi lähestyi minua tekstini johdosta. Poliisin viesti oli karkeasti ”meille ilmoitettiin tästä mutta et ole tehnyt mitään väärin, koska kritisoit poliittista päätöstä perustellusti” (aiheena oli korruptio; yritys ohjata kunnan rahoja omalle firmalleen)

    Totta puhuen edes vilkkaimpina aikoina Aamulehden blogeissakaan ei mitään massiivista ongelma-aaltoa ollut. Silloin tällöin.

    Valppaus hyvä. Pelko turha.

  16. Niin, enhän minä oikeastaan takaisin tullut kun en mihinkään lähtenytkään.
    Kuten sanoin; kirjoittelen kolmelle sivustolle ja tapoihini ei ole kuulunut copy pasteta samaa avausta jokaiseen sivustoon. Vielä vähemmän viittailla omiin vanhoihin teksteihini esim lähdeaineistona.
    Kirjoitan kertakäyttöavauksia, silloin kun kirjoitan ja jos ei jostain syystä ole virikettä niin en kirjoita, kommentit samoin perustein.
    Niin ja katos Mika, ruuasta tykkään kirjoitella jos syödäkkin hyvää ruokaa; minä kun en viitsi kiusata huonolla ruualla niinkin mukavaa miestä kuin oma itseni. Ken härjillä ajaa se härjistä puhuu.

  17. Kait ne yrittää siä toisessa plokiavaruudessa hillitä tänne tapahtuvaa vyöryä ??
    Peloottelee ettei kukaan uskaltautuisi tänne tuleen ??

  18. Ehdotan sanontaa ”mitäs me pienistä kun ei pienet meistä”. Jos joku ei tykkää, senkun ei tykkää.

    Keskitytään siihen mitä me teemme, suotta murehdimme muiden murheita kun omiakin piisaa.

  19. Enpä nyt oikein pelotteluksikaan nimittäisi. Kaiketi jokainen osaa osaltaan päätellä, minne ja koska kirjoittelee. En usko sen kovin vaikeata olevan.

  20. Eihän sieltä Al- blogeilta mitään vyöryä voi tulla, kun 2- 3 jäsentä kinaa keskenänsä.

    Pelaa siellä vielä jonkinlainen kontrollikin, kun Kallen ”Anemiat” on näköjään poistettu. Tulihan sieltä törkyä niskaan ihan riittävästi.

  21. Kalle, siitä tulikin sitten huti. En tiennyt, että siellä voi niinkin tehdä. Koskaan en siellä ketään, enkä mitään, en edes itseäni tullut poistaneeksi. Ei edes Seppo Roth antanut yhtään varoitusta, muistaakseni.

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *