Suomi on hyvä maa

Suomi on hyvä maa myös eläkkeensaajalle
varsinkin kansanedustajalle joka on pudonnut eduskunnasta.
Suomalaisia kannustetaan perustamaan yritys
ja työtä voi tehdä yrityksensä hyväksi nostaen samalla sopeutumiseläkettä.
Porsaanreikiä tukitaan, mutta uusia keinoja aina löytyy.
Terveyden ja sairaanhoitoon on hyvä satsata
sillä hallitus on ponnekkaasti raivaamassa ansaintapolkuja alan yrittäjille.
Palkan sijaan pääomatulot/osingot eivät ole palkkaverotettavaa
joten veroedut voi hyödyntää ihan laillisesti?

Iltalehti tänään aiheeseen liittyen.

3 vastausta artikkeliin “Suomi on hyvä maa”

  1. Näyttävät yhtä raadollisia olla nuo aikanaan kansan luottamusta saaneet kansanedustajat puoluekantaan katsomatta tämän luopumiseläkkeen suhteen. Ja voimassaolevien lakien ja asetusten mukaanhan toimivat , helppoa muka syyttömänä levitellä käsiään.
    Kyllähän ottaa tällainen meno päähän, joutaisivat edes hävetä hnauttaan, mutta se nyt kumminkin on hyvä juttu jos ja kun suomalaisia rohkaistaan perustamaan omia yrityksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *