Baltian maiden itsenäisyys ei ole ”palautettu” vaan kokonaan uusi

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/baltian-maiden-itsen-isyys-ei-ole-palutettu-vaan-kokonaan-uusi

 

…kuten muidenkin entisten neuvostotasavaltojen.

Baltia kuului Neuvostoliittoon 1940 – 1991, josta YK:n tunnustamana 1945 – 1991. USA:n ja Englannin on turha mitään muuta väittää ja pelata kaksilla korteilla, sillä niillä olisi ollut tilaisuus vaikka kummallakin erik- seen estää tämä, jos ne olisivat siitä ”maailman tärkeimmän asian” teh- neet,mutta silloin YK olisi luultavimmin jäänyt perustamatta,ja Kansain- liitto (johon USA EI kuulunut,ja josta NL oli erotettu) ehkä lakkauttamatta.

Viron väestö väheni tappamalla vain Saksan miehityksen aikana 1941 – 1944, jolloin mm. Viron kaikki juutalaiset ja mustalaiset tapettiin, ilmei- sesti ainoana miehitettynä maana. Viron oma mustalaiskielikin  laiuse hävisi. Lähtemään halukkaat saksalaiset lähtivät jo 1940 Virosta ja muualta Baltiasta NL:n ja Saksan välisen sopimuksen mukaisesti. Samalla lähtivät myös useimmat Viron ruotsinkieliset.

Neuvostovallan palauttamiseen Baltiaan v. 1944 osallistui keskeisesti 200000 Puna-armeijaan kutsuttua baltialaista, joita ei ollut juurikaan käytetty muissa taisteluissa. (Virallisessa propagandassa heidätkin on luettu ”karkotetuiksi”.) Jos Baltian maita ei olisi 1940 liitetty NL:on, tuosta joukosta olisi ainakin suurin osa taistellut Hitlerin riveissä pakol- la tai vapaaehtoisesti. Baltiaa vapautettaessa Saksan armeijasta oli pitkään epäselvää, palautetaanko Baltian maiden itsenäisyys heti. Mo- net kuten ”pronssisotilas” Salumäe olivat käsityksessä, että palaute- taan. Yksi syy, että ei palautettu, oli että NL tutki Baltian avulla, millaisia metkuja länsi yrittää NL:n horjuttamiseksi. Tähän osallistui myös suomalaisia KGB-miehiä.

Juhani Putkinen väittää kaikenlaista muuta ja estää keskustelun.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/viro-palautti-itsen…

JP: ”Viro palautti itsenäisyytensä voimaan 25 vuotta sitten

Virolaiset taistelivat leijonan lailla vuonna 1944 estääkseen Venäjää miehittämästä Viroa uudelleen. Venäjä kärsi suunnattomat tappiot mm. Narva-joella ja Sinimäkien taisteluissa. Lopulta Venäjä kuitenkin onnistui miehittämään Viron kun Saksa veti joukkonsa Virosta, eikä jättänyt Virolle kunnon aseistusta.

Venäjän brutaali miehitys kesti puoli vuosisataa. ”

RJK: Se ei ollut kansainvälisoikeudellisesti miehitys vaan YK:n tunnus- tama osavaltioasema toisessa, liittovaltiossa. Perustuslain mukaan siitä saattoi myös erota, mutta varsinaista muodollista poreduuria sellaiseen ei ollut, kuten ei ole esimerkiksi USA:ssakaan, vaan liittymiset ja eroamiset on aina toteutettu erikoislaeilla. NL:n perustuslaki oli sekä Kansainliiton että YK:n hyväksymä, toisin kuin esimerkiksi natsi-Saksan, joka erosi Kansainliitosta 1934 muutamaa päivää ennen kuin olisi erotettu, juuri KL-laittoman perustuslain takia.

JP: ” Pakolaishallitus

Pakolaiset pitivät yllä haavetta itsenäisen Viron palauttamisesta. Viron pakolaishallitus piti yllä Viron valtion jatkuvuutta. Mm. USA:ssa Viron suurlähetystö jatkoi toimintaansa miehitysten ajan, eikä USA milloinkaan hyväksynyt Viron miehitystä. ”

RJK: USA ja Englanti, kuten myös Ranska ja (Kuo Min Tangin) Kiina olisivat pystyneet kuikin erikseen estämään Baltian liittämisen laillisesti Neuvostoliittoon, jos olisivat kaikesta muusta välittämättä näin välttämättä halunneet tehdä.

JP: ” Itsenäisyyden palauttaminen hetkeksi

Kun saksalaiset joukot olivat poistumassa Virosta, eikä Venäjä ollut vielä valloittanut Viroa, niin Viron laillisen hallituksen edustajat palaut- tivat Viron itsenäisyyden perustamalla uuden hallituksen. Viron viralli- nen pääministeri – vt-presidentti – Jüri Uluots nimitti 18.9.1944 Otto Tiefin hallituksen – ja Tallinnassa Pitkän Hermannin tornissa liehui jälleen Viron sini-musta-valkoinen lippu. ”

RJK: Jäi yksityishenkilöiden toilailuksi.

JP: ” Uusi miehitys

Saksalaisten joukkojen poistuessa maasta ne eivät edes jättäneet virolaisille kunnon aseistusta puolustamaan kotimaataan. Niinpä puna-armeija valloitti Tallinnan 22.9. 1944 repien Pitkän Hermannin tornista Viron sini-musta-valkoisen lipun ja vetäen tilalle rikollisen punarättinsä.

Siitä alkoi Viron uusi verinen miehitys Venäjän toimesta ja se miehitys jatkui puoli vuosisataa aina vuonna 1991 tapahtuneeseen itsenäisyyden palauttamiseen saakka. De facto miehitys kesti kuitenkin vuoteen 1994 saakka, jolloin viimeiset Venäjän miehitysjoukot viimein poistuivat Virosta länsivaltojen ankaran painostuksen tuloksena. ”

RJK: Se ei ollut mikään vieras miehitys, vaan fasistiarmeija ajettiin pois Baltiasta suuressa määrin baltialaisten kansojen itsensä toimista. Tässä on otettava huomioon, että jos inkerinsuomalaiset lasketaan baltialaisiksi, niin Venäjän NL:n puolella oli ollut 30-luvulla ainakin puoli miljoonaa baltialaista.

http://demoscope.ru/weekly/ssp/sng_nac_39.php?reg=0

Huomattavasti vähemmän baltialaisia pisti neuvostoarmeijaa vastaan kuin taisteli sen riveissä.

JP: ” Kommunistinen komento palautettiin Viroon marraskuussa 1944. ”

Mikäs komento Saksan miehitysvallan alla ollut? ”Vapaa  markkinata- lous”? Ainakin Ukrainassa saksalainen miehitysvalta kielsi ehdottomasti purkamasta kollektiivitiloja.  Niille piti vain asettaa saksalainen kaikkivaltiaaksi johtajaksi.

” Narvajoen itäpuoliset alueet ja Petserinmaa liitettiin vuoden 1945 alusta Venäjän federaatioon.

Osa Suomessa ja Saksan puolella taistelleista virolaissotilaista kätkey- tyi maaseudulle ”metsäveljiksi” ja aloitti sissisodan. Heistä muodostu- neet ryhmät pääsivät pian toistensa yhteyteen ja järjestäytyivät, olo- suhteiden pakosta tosin löyhästi.Valtakunnalliseksi järjestöksi muodos- tettiin Aseellisen taistelun liitto. Venäläiset aloittivat ensimmäisenä vastatoimena ”kansallismielisten ainesten” järjestelmällisen juurimisen pois maakunnista. Kotikonnuiltaan poistetut ihmiset joko teloitettiin tai kyyditettiin Siperiaan. ”

RJK: KGB oli alun perin mukana siinä ”metsänveljien” organisoimisessa. Esimerkiksi kaikki englantilaisten desantit, joita sinne uitettiin, kulkivat ilmeisesti KGB:n yhdyshenkilöiden kautta, joista osa oli suomalaisia, en- tisiä punakaartilaisia. (Virolaiset ilmeisesti luulivat heitä inkeriläisiksi.)

JP: ”Maanviljelystilojen kollektivisointi aloitettiin vuonna 1947.Toiminta aktivoitui maaliskuussa 1949 operaatiolla, jonka nimi oli ”Valmistautu- minen kevätkylvöön”. Missio huipentui parin seuraavan kuukauden aikana, jolloin kansallistettiin noin 80000 virolaisen kulakin omaisuus. Noin 20700 pahinta kulakkia, jotka olivat pää­asiassa lapsia ja nuoria, kuljetettiin Siperiaan sekä eri puolille Neuvostoliittoa. Operaatio auti- oitti 20000 tilaa, mikä merkitsi metsäveljien lopun alkua. Kollektivisointia jatkettiin 1950-luvun alussa, jolloin myös Neuvosto-Eestin kommunistisen puolueen (EKPNKP) johto venäläistettiin.”

RJK:Kulakki on väärä nimitys,vaikka sitä saatettiinkin käyttää. Baltiassa ei ollut kulakkeja tsaarinkaan aikana, vaan maat olivat aatelisten omai- suutta (toisin kuin Venäjällä, jossa aateliset vain hallitsivat niitä).  Kulakki-nimeä saatettiin kyllä käyttää varsinkin, jos isäntä oli palvellut saksalaisia. Kulakki oli tsaarin Venäjän etuoikeuksiltaan ja erivelvolli- suuksiltaan laissa määritelty kerrostuma, jolle tsaarin politiikkana oli keskittää kaikki omistus maaseudulla, joka ei ollut esimerkiksi kirkon. Tämän keskityksen piti ”vapauttaa” muut omaisuudesta työvoimaksi paitsi kulakeille myös kaupunkien teollisuudelle ja kaupalle.

JP: ” Vaikka Viro ei ollut käynyt toista maailmansotaa valtiona, ”

RJK: Olipas se tapellut. Neuvosto-Viro ei ollut lakannut olemasta valtio.

JP: ” se menetti paljon enemmän kansalaisiaan kuin Suomi. ”

RJK: Juu, kun saksalaiset tappoivat mm. eräät vähemmistökansat viimeiseen henkeen.

JP: ” Virossa oli vuonna 1939 asunut 1133940 ihmistä. Vuosina 1939 – 1958 maa menetti 334520 henkeä, noin 30 prosenttia väestöstään, josta 18 – 20 prosenttia oli kuollut tai kaatunut sodan aikana. Länteen pääsi pakenemaan 90000 ihmistä, ja ainakin 33180 (Grünthal 2001b) siirrettiin muualle Neuvostoliittoon.Loput teloitettiin tai menehtyi muu- ten venäläisten ja saksalaisten käsissä. Viron väestö väheni neuvosto- vallan aikana, vuosina 1940 – 1941 ja 1944 – 1991, kaikkiaan neljännek- sellä (Paju 2000b). (Öispuu, 1992, 242-245, 256-258; Sinilind 1985, 26, 28; Raitis 1999; Kim et al. 1978, 513-515; TS 18.2. 2001, 17.)” [xxxv]

Täällä on Baltian maiden asukasmäärät 19240:

Liettua 2.9 mlj.

Latvia 1.9 mlj.

Viro 1.0 mlj.

Vuonna 1979 Virossa on 1.46 miljoonaa KANSALAISTA. Tässä eivät ole mukana tilapäisesti oleskelevat sotilaat, opiskelijat, merimiehet tai siirtotyöläiset, joita kaikkia Virossa oli maan kokoon nähden paljon.

Etnisiä virolaisia oli tuolloin koko NL:ssa 1.0 miljoonaa, joista Virossa 9.5 mlj.  Ulkomailla oli 100000 etnistä virolaista.

Estonians

a nation and the basic population of the Estonian SSR. Of the 1,019,800 Estonians in the USSR (1979 census), 948,000 live in Estonia and the remainder reside in the RSFSR, chiefly in the city of Leningrad and in Leningrad, Pskov, and Omsk oblasts, in the Latvian and Ukrainian SSR’s, and in the Abkhazian ASSR. More than 100,000 Estonians live abroad, mainly in the USA, Sweden, and Canada. They speak Estonian.

The ancestors of the Estonians were Finnic-speaking tribes who probably arrived in the area now called Estonia as early as the third millennium B.C. … ”

JP: ” Yllätys, yllätys, baltit eivät näyttäneetkään haluavan kuulua ”neuvostokansojen onnelliseen perheeseen”. [xlvii]

Ei ollut enää kyseessä sama Neuvostoliitto kuin vaikka vain 5 vuotta aikaisemmin. Gorba oli aloittanut kansalaisten etujen kuten säästöjen ja eläkkeiden hävittämisen panemalla painokoneet akselit punaisena suoltamaan ruplia samalla kun maahan vaikka millä vippaskonsteilla haalittiin länsivaluuttaa.

Itsenäisyydellä oli tietysti aina ollut kannatusta, mutta esimerkiksi Putkisen mainitsema Trivimi Velliste kannatti vielä 80-luvun alussa itsenäisen Viron kuulumista Varsovan liittoon ja SEViin, ja siten ainakin jonkinlaista sosialistista järjestelmää.

JP: ” Itsenäisyyden palauttaminen

Islannin parlamentti ilmoitti ensimmäisenä elokuussa 1991, että sen suorittama Viron tasavallan tunnustus on edelleen voimassa. EU:n ulkoministerikokous 27.8. 1991 tervehti Viron suvereenisuuden ja itsenäisyyden palauttamista ja kehotti jäsenmaitaan palauttamaan diplomaattiset suhteet Viron kanssa. [xlviii] Huom! EI mitään uudelleen itsenäistymistä, vaan sen saman jo noin 80 vuotta vanhan Viron kanssa diplomaattisten suhteiden palauttaminen. Viro oli ollut välillä puoli vuosisataa miehitettynä. ”

Nimenomaan KOKONAAN UUSI ITSENÄISTYMINEN kansainvälisoikeudellisesti.

Baltian maat olivat II maailmansodassa OIKEALLA LIITTOUTUNEIDEN PUOLELLA, vaikka Putkinen sitäkin yrittää muuksi vääntää, ja SUOMI OLI VÄÄRÄLLÄ AKSELIVALTOJEN, HIROHITON JA HITLERIN PUOLELLA.

Keskustelua:

Make kommentoi_ 20. elokuu 2016

Neuvostomiehitys ja sen jälkeinen kammottava diktatuuri olivat pitkä, ilkeä painajaisuni Virolle. Pahat jäljet se jätti virolaisten kollektiiviseen tajuntaan.

Onneksi noista päästiin irti ja suunnattiin heti länteen kaikin mahdollisin tavoin. Suomen tavoin Viro on osa länttä.

John kommentoi_ 20. elokuu 2016

Länsi on samaan suuntaan menossa kuin Viro vuosina 1945-1988.

Make kommentoi_ 20. elokuu 2016

Mihin suuntaan länsi on menossa John? Koilliseen?

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 21. elokuu 2016

Konkurssiin.

Orwell kommentoi_ 21. elokuu 2016

Neukkula, kuten pääosin muut vasuri/kommunistimaat,  on jo konkurssissa…

teuvomast kommentoi_ 21. elokuu 2016

Koko neukkulaa ei ole ollut n 25 v ja sen ajan se on ollut venäjä ja kaiken lisäksi porvari systeemillä .

Putinin puolueen veljespuolue on  Suomen kansallinen kokoomus . terv tepivaari

Kalle kommentoi_ 22. elokuu 2016

Katselin tuota vanhempaa avausta samasta asiasta; en viitsinyt kom- mentoida. Mm Metsäveljistä annettiin kovin ”kiillotettu” kuva ja kovin oli valikoiden otettu esille asioita. Joku voi ehkä uskoakin mutta minä en.

Minulla on kaksikin teosta Metsäveljien historiasta; tosin eestinkielisiä. Niistä kuitenkin selviää (ilman mitään ”suojeluskuntataustaa”) kovinkin raadollisia asioita. Eestiläiset itsekin, avustivat heitä, joskin, ilmiantajiakin riitti.

Tuo itsenäistyminenkin on kohtalaisten ristiriitainen asia. Olen lukenut parikin erilaista, pitkähköä artikkelia Eestin itsenäistymisen alkuajoista, mafia-tyyppisiäkin ilmiöitä riitti; suojelurahojen kerääjiä(eestiläisiä), aseellisia joukkoja, jopa rikollisia…jne.

Noista sisällissodan aikaisista eestiläisistä Suomessa, ehkä tunnetuin oli Hans Kalm, valelääkäri, kosmopoliitti seikkailija ja paljon muuta mutta majuriksi asti Suomessa kerkesi päästä. Sittemmin ei kovinkaan kunniakas historia, jos edes oli sisällissodan ajaltakaan. Tottelematon komentaja, joka toimi omin päin vastoin ylempiä käskyjä.

Suomalaisilla ja eestiläisillä on sama ”vika”, meitä riittää kaikenmaail- man sotiin ja konflikteihin, siis seikkailijoita; en sotilaiksi luokittelisi,

Sotahistoriaa yleensäkin aivan liikaa ylistetään kunniakkaaksi. Suomalaisten hyökkäyssota -41, muuttui puolustussodaksi, joku luokittelisi kunniakkaaksi. Puolustussota alkaa puolustustoimin ja jatkuu sellaisenaan koko sodan ajan.  Se on puolustussotaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8 vastausta artikkeliin “Baltian maiden itsenäisyys ei ole ”palautettu” vaan kokonaan uusi”

    1. Tuossa historiantutkimus halutaan korvata ”kertomuksilla” (narratiiveilla), siirtyä tieteestä taiteeseen (ja ”taiteeseen” kuten eräs Sofi).

      Se on takapakkia.

    2. Tämähän on mielenkiintoinen tieto Vahur Madelta, Baltian maat olivat yrittäneet vuonna 1938 julistautua Kansainliitossa ”puolueettomiksi”, mutta KL ei ollut hyväksynyt jäsenmailtaan ”puolueettomuutta” natsi-Saksan ja viime kädessä itsensä välillä.
      KL:n asettamaksi tehtäväksi muodostui löytää tapa olla aktiivisesti Saksaan vastaan, Liittoutuneiden, käytännössä Neuvostoliiton puolella. (Sitten se se tietysti pelkästään pykälätasolla monimutakaistui, kun myös NL erotettin KL:sta.)

      http://www.helsinki.fi/idantutkimus/arkisto/2013_4/it_4_2013_made.pdf

      ” Yksi lisäselitys virolaisen taistelunarratiivin
      heikentymiseen on myös Viron valtion epäselvä
      asema toisessa maailmansodassa. Vuonna 1938
      Viro, Latvia ja Liettua julistautuivat Kansainlii­
      ton yleiskokoukselle antamassaan lausumassa
      puolueettomiksi valtioiksi. Se ei kuitenkaan
      koskaan saanut yleistä kansainvälistä tunnus­
      tusta. Tämän lisäksi syksyn 1939 tapahtumat
      tekevät Viron toisen maailmansodan aikaisen
      statuksen monenlaiset tulkinnat mahdollisiksi
      useastakin syystä. Koska toisessa maailman­
      sodassa ei ollut suvereenia Viron valtiota, ei
      ole myöskään mahdollista kirjoittaa varsinaista
      narratiivia Viron valtiosta toisessa maailmano­
      dassa. Neuvostoliiton osana Viro oli sodassa
      liittoutuneiden puolella, mutta Viron väestön
      ja poliittisen eliitin suhtautuminen Saksaan oli
      sodan aikana joko suopea tai jopa melko suosi­
      va. Suuri määrä virolaisia osallistui taisteluihin
      Saksan ja Suomen armeijan riveissä. ”

      Maden tietojen mukaan Saksan kanssa liittoutuvasta Virosta olisi ollut pahimmassa tapauksessa komennettavissa 100000 miestä (ja Latviasta ja Liettuasta vastaavassa suhteessa yhteensä 350000 miestä) Hitlerin tykinruoaksi, kun nyt kutsuntojen kautta 30000 taisteli Puna-Armeijassa, Baltian maiden sotilaita kaikkiaan 200000.

  1. http://www.paasikivi-seura.fi/45
    Yllä linkki Georgi Alafuzofin esitelmästä Paasikivi-seurassa; Pronssisoturi.
    Siinä tuodaan melkoisen tuore näkemys 1939-41 NL:n miehitystoimet, 1941-1944, Saksan miehitystoimet ja 1945 – 1991 NL:n miehitystoimet.
    Ei näistä kovinkaan yksiniittistä mielipidettä voine vetää.

    1. Nykyaikainen keskuspankki-”velkakierre”-kapitalismi ei tuo eikä takaa demokratiaa, kuten Sippilän, Berneriapinan ja Pönttö-Salenkin touhuista tiedetään, vaan uhkaa sitä, koska se yrittää siirtää kaiken mahdollisesta demokraattisen ohjauksen alisen toiminnan omiin röstökapitalismin rulliinsa, ja samalla mm. muuttaa tieteenkin pälkäksi järjettömyyksien skitsollallatukeksi.

  2. Koivulan neukkujen puolustelusoopa jatkuu entisellään.
    Viro oli itsenäinen valtio ennenkuin neukut sen toisessa maailmansodassa valtasivat.
    Sitä ei kommariuskonto miksikään muuta.

  3. ”Viron väestö väheni tappamalla vain Saksan miehityksen aikana 1941-1944,jolloin mm. Viron kaikki juutalaiset ja mustalaiset tapettiin, ilmeisesti ainoana miehitettynä maana.”
    Potaskaa Koivula.
    Neukkulan miehityksen alussa n. 1/3 virolaisista ja naimenomaan sivistyneistöä pakkosiirrettiin pääosin Siperiaan ja niistä aniharva palasi elävänä takaisin.
    Kyllä kommariuskonto on todella sokeaa.

    1. Ei kyllä siirretty. Nuo ovat höpötietoja.

      Viro menetti noin kolmanneksen itsenäisyydenajan väestöstään KAIKISSA KÄHINÖISSÄ YHTEENSÄ: NL:on liittymisessä, NL:n ja natsi-Saksan kesken sovitussa ”saksalaisen väestön Saksaan-muutossa (jossa viron viranomaiset tulkitsivat ”saksalaisiksi” löysästi paljon muitakin halukkaita kuten ruotsinkielisiä, suomenkielisiä, jotka tuossa vaiheessa vielä yleensä eivät lähteneet, liiviläisiä ja muita saksaa osaavia baltialaisia, aatelisia, tilanomistajia, ”hiljaisia” äärioikeistolaisia, ja ”Saksaksikin” kelpasi myös ainakin Ruotsi ja Suomi), Venäjään liitettyjen Inkerinmaan ja Setumaan asukkaita (missä siis vain raja muuttui), saksalaismiehityksessä ja siihen liittyneissä taisteluissa (mm. maan juutalaisten ja mustalaisten täystuho, Jumindan rysäänajo (16000 pois muuttamassa ollutta), ”vanhojen venäläisten” ja neuvostohallinnossa mukana olleiden virolaisten pako (osa palasi), NL:n sodanjälkeiset karkotukset mm. saksalaisten yhteistoimintaväelle.

      Venäjällä oli 1939 ennen alueliitoksia 143589 ns. neuvostovirolaista (oma ilmoitus) lähinnä sisällissodan peruja, enemmän kuin suomalaisia:

      http://demoscope.ru/weekly/ssp/sng_nac_39.php?reg=0

      Всесоюзная перепись населения 1939 года.
      Национальный состав населения по республикам СССР

      всего (kaikkiaan) 170557093

      …финны 143437
      …эстонцы 143589

Vastaa käyttäjälle Risto Koivula Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *