Lakko on aina vakava asia

Lakko on duunarien ainoa keino, jolla voi vaikuttaa omiin työehtoihin ja myös omien työpaikkojen säilymiseen, kun puhe ei auta ja lyödä ei saa.

Lakko on sen verran vakava asia, että siihen ei valistunut duunarikaan lähde, jos ei ole pakko. Lakko on, jos se on oikein organisoitu vakava varoitus työnantajille ja joskus myös maan hallitukselle. Suomessa eivät lakot yleensä ole eskaloituneet vakivaltaisiksi, kuten muualla maailmassa. Tosin esim . yleislakko vuonna 1956 johti myös väkivallantekoihin. Siitä ei enään ole pitkä matka kapinaan.

Nyt on veturimiehet päättäneet lakkoilla , tosin aluksi vain päivän pari hallituksen pyrkimyksiä vastaan.  Kyseessä on poliittinen lakko, kun liikenneministeri Anne Berner aikoo tuoda rautateille kilpailua, joka ajan oloon voi johtaa siihen, että yksityiset toimijat kuorivat kermat päältä ja jättävät kannattamattomat liikennetoimet valtion haltuun.

Sipilän porvarihallitus, jossa ottopoikina ja tilkehenkilöinä toimii joukko persuista loikanneita kansanedustajia on vaarallisella tiellä. Suomen kansallisomaisuutta ollaan myymässä pilkkahinnalla ja mitä sitten, kun nekin rahat on lähetetty Brysseliin?

Toivottavasti Sipilän hallitus ottaa lusikan kauniiseen käteen, että tästä VR:n tapauksesta ei muodostu lähtölaukausta Suomen rauhallisen elämämenon järkyttämiseksi.

15 vastausta artikkeliin “Lakko on aina vakava asia”

  1. Suomen hallitus on itse toivonut työtaisteluja ja niitä se nyt sitten saa .
    Niitä kun ei suomessa ole ollutkaan pitkiin aikoihin terv tepivaari

  2. Tosin noissa ei voita kukaan yhtään mitään siitäkös hallitus välittää vaan saavat noin ristiriitaa kansan piiriin terv tepivaari

  3. Taitavatpa lakkoilevat veturimiehet tosiaan olla oikealla asialla kun Halla-ahokin heidän lakkoiluaan tukee.
    Sehän näissä lakoissa surettaa ja jää usein vähemmälle huomiolle että kärsijöinä ovat tavalliset kansalaiset.

  4. En tiedä onko lakkoilu oikein vai väärin, itse en sitä kannata, mutta samalla totean, että kyllä itselleni jää hieman epäselväksi tämä ”Bernerin” malli, mistä siinä se ”kilpailu” syntyy?

  5. Niin mistä kilpailu Bernerin mallissa syntyy kuten Mika kyselee, hyvä kysymys. No se on ainakin selvä että kilpailua kaivattaisiin senverran takkuista on VRn toiminta ollut.

  6. Yksi omituisuus sisältyy Bernerin malliin ja sen on se, että yksityiset saisivat käyttöönsä VR:n kalustoa. Se on erikoisesti veturimiehiä kaihertanut. Täytyyhä yksityisillä tullessaan kilpailemaan markkinoille olla oma kalusto mukanaan. Siinä vältetään riskejä, kun lainataan kalusto VR:ltä. Yrittämisessä on aina riskinsä.

  7. No mutta Mika juurihan pidin kysymystäsi kilpilun perään hyvänä.

  8. VR pääkonttorissa taitaa olla sitä väkeä enemmän kuin tarpeeksi – jos säästöjä niin sieltä voisi aloittaa.
    Miten muka on kannattavampaa vuokrata kiskot ja kalusto ulkopuolisille? eli mitä siellä päkonttorissa sitten tehtäisiin?

  9. VR kilpailutettunakin jää 100 % valtion omisteiseksi ja johdettavaksi.

    Lauri Helke, Onnibus kiteytti asiat hyvin. Kysymys asiakkaiden kannalta on siitä, mitä Onnibus on jo tehnyt asiakkaille- huippuedullset hinnat. Nyt he pyrkivät tarjoamaan palveluja raideliikenteeseen yhdiställä eiri kulkumuotoja keskenään.

    VR on möhlinyt ihan kaikki. Unohtanut asiakkaat, josta esim. törkeässä lippujen ostoin vaikeuttamisessa on kysymys. Konnarien työnkuvan muuttuminen muka asiakaspalvelijoiksi. Pakolliset paikkavaraukset.
    Junat myöhästelevät ties mistä syystä jatkuvasti.

    Tuonlaisia monopoleja ei tarvita.

    Lakolla junamiehet vain vaikeuttavat omaa asemaansa.

    VR:n on pakko uudistua suomlaisen mallin mukaiseksi matkustajien etua ajatellen.

    PS. Olemme yrittäneet saada yhteyttä VR:n johtoon uuden palvelun tarjoamiseksi; suoraan johtoon, epäsuorasti alijohtoon ja lukuisien sihteerienkin välityksellä ja kuvailleet uuden palvelumme. Kukaan ei vastaa, kukaan ei tiedä mistään mitään.

  10. VR ei ymmärrä rautatieliikenteestä mitään ja on monopolinakkisuojastaan rapauttanut sitä jo aivan liian pitkään. Veturimiestenkin kannattaisi keskittyä junien kuljettamiseen ja heiluttamiseen ja jättää politikointi vähemmälle.

  11. Ei VR ole poikeus säännöstä, vnha kansanviisauskin sen sanoo ”Monopoli on monopoli vaikka voissa paistaisi”. Mutta sitkeässä on vasemmalle kallellaan olevissa usko virkamiesten junailemiin monopoleihin. Eikähän siinä loppuviimeksi liene kysekkään toimivuudesta ja kustannustehokkuudesta vaan kaihertaa pelko että vapaassa yritysmaailmassa joku tuottaa voittoa, synkimmät vielä näkevät voittojen loppusatamaksi veroparatiisit.

  12. Yleensä kun puhutaan – onnistuneista kilpailutuksista – sen pitäisi päätyä käyttäjäystävällisyyteen ts.huokempaan kategoriaan maksajan kannalta – ellei – niin se on silloin täyttä sutta/sekundaa !

    Tuntuuko mahdottomalta toteuttaa kun ottaa huomioon niin moninaiset korotuspaineet – ja toisekseen – mikä nyt tässä maailmassa halpenisi esim.puhuttaessa kustannustehokkuudesta ?

  13. Lakko on todellakin vakava asia ja useimmiten myös laiton. Taitaa tässäkin tapauksessa olla sopimusrauha voimassa. Yleensä siitä ei tule, kuin kustannuksia molemmille osapuolille.

  14. En kannata Bernerin pelleilyjä, mutta tuo veturipellejen ”lakko” on täysin typerä potku tavallisen ihmisen nilkoille.
    Ay-liike osoittaa jääneensä 50-luvulle ja kusipäätasolle joka suhteessa.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *