Vieraskoreilu suomalaisten helmasynti

Suomessa on aina esiintynyt vieraskoreilua, joka joskus saa naurettavia pirteitä. Entinen presidentti Urho Kekkonen sanoi aikanaan vieraskoreilijoille, että ”talo elää tavallaan, vieras käypi ajallaan”.

Massamaahanmuuttokin on saanut vieraskoreita piirteitä vai mitä mieltä ollaan siitä kun on ehdotettu, että Isisin taistelijoille avattaisiin oikopolku Suomeen mm. työmarkkinoille? Monet kammoksuvat ajaustakin, että Isisin taistelijoita ylipäänsä otetaan vastaan Suomessa. Eikö Turun terrori-iskun kaksi viatonta uhria yhtään vaikuta enään. Vai voittaako vierakoreilu ja siitä aiheutuvat kustannukset?

Vieraskoreilu tulee myös kalliiksi suomalaisille veronmnaksajille. Yksistään kotouttamiseen menee 500 miljoonaa euroa vuosittain ja summa on pikemminkin nousemassa. Miksi ei hallitus oman ohjelmansa mukaisesti ole vieläkään julkaissut maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia mitään pois jättämättä js piilokustannukset mukaan lukien. Maahanmuuton aiheuttamat kustannukset on ripoteltu lähes kaikkien ministeriöiden budjetteihin, joka tarjoaa hallitukselle mahdollisuuden puliveivaamiseen.

Suomi toimii maailman sosiaalitoimistona VELKARAHALLA, josta kantavat vastuun kantasuomalaiset veronmaksajat.

Tänään saimme lukea Hesarista,kuinka surkea tilanne on suomalaisilla pieneläkeläisillä.

”ENSI VUONNA takuueläke nousee 15 euroa kuukaudessa. Tällä hetkellä Suomessa on yli 100 000 eläkeläistä, joiden ainoa tulo on takuueläke, ja tänä vuonna se on 760 euroa kuukaudessa. Nämä ihmiset eivät saa mitään muuta eläkettä.” Lainaus Hesarista.

Hallitus siis nosti takuueläkettä ruhtinaallisella 15 eurolla/kk. ja pitää siitä kovaa meteliä.

Käsi sydämelle, kuinka moni meistä tulisi toimeen 760 eurolla kuukaudessa, josta on maksettava vuokrat ja kaikki?

Mutta vieraille riittää rahaa, kun ollaan vieraskoreita.

Hallitus herätys! Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Olisiko jo aika tunnustaa tosiasiat ja panna maahanmuutto siten järjestykseen, että taloudellinen kantokykymme huomioidaan. Samalla huomioidaan suomalaisten pieneläkeläisten tulotaso uudelleen. Ne jotka ovat rakentaneet tätä maata ei saa jättää heitteille, kuten hallitus nyt tekee.

3 vastausta artikkeliin “Vieraskoreilu suomalaisten helmasynti”

  1. Ei tässä maassa eletä alle 1000e/kk ”tuloilla” varsinkaan yksineläjät jotka vielä sairastavat,etenkään jos kassavaranto iskee punaista saldotilillä. Fakiireistä ei sitten tiedä ?

    Välttämättä hyvä ele poliittisten päättäjien toimesta ei suo sitä kuuluisaa laatuaikaa,eikä turhaan vaan asiasta on puhuttu/kirjoitettu – matalatason pienuudesta joka ei ole riittävällä tasolla puhuttaessa kohtuudesta !

    Helposti pikku korotukset jo syödään muilla elinkustannuksilla ”punaiselle miinustilille” kikynkin toimesta… tasapainoillen.

  2. Kyllä tonnin kuukausituloillakin eläisi, elleivät eduskuntatalon hurjapäät olisi nostaneet elämisen kustannuksia pakkoeurotuksella ja sen aiheuttamalla pakkotyöttömyydellä, pakkomokuttamisella, pakkotuulimyllyttämisellä, pakkopaskakirnuttamisella ja pakkoruotsittamisella.

Kommentoi