Kokoomuksen shakki vastaan moraali

On sanottu että on epätervettä kuulua yhteisöön josta ei löydä mitään kritisoitavaa. Täten kohdistankin hieman perusteltua kritiikkiä kotipuolueeni Kokoomuksen viimeaikaisiin toimiin – tai lähinnä niiden PR-peliin. Kokoomus on pelannut erinomaista shakkia hallituskuvioissa, mutta moraali on rankasti pakkasella ja porsaanreikien käyttö hurjaa. Vihapuhekaan ei ole ongelma, kunhan yhteiskunnalliset tekosyyt ovat pelissä.

Veera Ruoho malliesimerkkinä

Tuorein loikkari Veera Ruoho tiivistää osan ilmiöstä. Hänen omissa ja Kokoomuksen puheissa korostettiin moraaleja ja kunnioitusta, sekä niiden puutetta Jussi Halla-ahon Perussuomalaisissa. Tämä kaikki henkilöltä joka on ihannoinut ja puolustellut Odinien katupartioita ja osoittanut kykenevänsä jäätävään ultrakonservatismiin muutoinkin. Samalla puhuttiin rehellisyydestä, vaikka Ruoho on kärähtänyt röyhkeästä valehtelusta lehdistölle lukuisia kertoja viime viikkoina. Poliittisesti oli hieno liike saada hallituksen puolelle yksi ääni lisää, mutta tempauksessa ei ole mitään varaa asettua korkeamman moraalin tasanteelle. Pelkään pahoin että näin ontto pohja ei välttämättä kestä hallitustyön aaltoja.

Halutessaan voi toki lukea jotain siitä, että samalla viikolla kun Kokoomus sai Ruohosta väkevän konservatiivilatauksen, palasi ”moraalittomiin” Perussuomalaisiin melko liberaali Arja Juvonen.

Soinilaiset aidan ali

Tätäkin rankempi rimanalitus, tai suorastaan riman alle tunnelin kaivaminen oli uuden vaihtoehdon ottamisessa hallitukseen. Hallituksen jatkolle operaatio oli mestarillista shakinpeluuta ja hienoa politiikan pelisilmää, mutta jälleen kerran kaikki moraalista ja arvoista puhuminen on hallituspuolueilta anteeksiantamattoman törkeää. Hallitus toivotti nyt moraalisaarnojen kannattamana tervetulleeksi henkilöitä kuten Pentti Oinonen ja Timo Soini. Rattijuoppona ja maahanmuuttajia vastaan kiihottavana kunnostautunut Oinonen on myös herjannut seksuaalivähemmistöihin kuuluvia eläimiinsekaantujiksi. Soinin absoluuttinen, sydämestä purskuava viha mm. naisten oikeuksia, seksuaalivähemmistöjä, demokratiaa ja oikeastaan kaikkea länsimaisia ihmisoikeuksiin kuuluvaa vastaan on niin absoluuttista että Trumpin kaltaiset aloittelijat voivat vain katsoa kateellisena.

Näistä ei tokikaan tullut ongelmia ja Soinihan ei ole koskaan joutunut oikeudessa vihapuheista vastaamaan, koska hän tietää mikä on oikotie onneen: ”En minä, mutta kirkko”. Tästä on turha syyttää Kokoomusta tai muitakaan puolueita, sillä on tosiasia että tässä maassa saa vihata, herjata, kiihottaa ja harjoittaa väkivaltaa uskonnon tekosyyllä. Siten vihapuhe ei ole vihapuhetta eikä moraalittomuus moraalittomuutta. Orpo pelasi erinomaista shakkia käyttäen yhteiskunnan hyväksyttyjä tekosyitä, mutta näin ei silti olisi pakko toimia. Jonkun, yhden puolueen, täytyy joku päivä sanoa valitut sanat tätä vastaan. Jo sitä odotellessa vaadin vähän enemmän rehellisyyttä. Moraalista, selkärangasta tai arvoista ei voi eikä saa puhua kun perustelee yhteistyötä ihmisarvokäsityksen alimman pohjasakan kanssa. Oikea puhe olisi luokkaa ”tämä on kompromissi jolla tärkeä hallitustyö jatkuu, purraan hammasta ja palataan töihin”.

Oikeus vai taju?

Loppuun voisi varmaan sanoa pari sanaa kansan oikeustajusta. Tietenkään vihaista kansanjoukkoa ei saa päästää pyövelin tehtävään mutta kun lain kirjain on täytetty, jatko-osassa voi mielestäni kuulla kansan oikeustajua. Jussi Halla-aho on tehnyt rikoksen, hän on tehnyt väärin – pulinat pois. Kansalle kuitenkin rikos vaikuttaa hyvitetyltä ja hän on selvästikin jo lähtenyt vähä kerrallaan poistamaan puolueestaan Soinin aikaisia ultrakonservatiivisia vihan arvoja. Täten on hyvä kysyä onko näin aktiiviselle, kauaskantoiselle vihanpidolle tarvetta? Perussuomalaisten nykyinen eduskuntaryhmä ei näytä hallituskelpoiselta, mutta ei pitkässä juoksussa myöskään yhteistyökelvottomalta. Suunta on hyvä ja iskuja vyön alle ei tarvita, kaikkein vähiten kestämättömillä moraalisaarnoilla.

En ole menettänyt lainkaan arvostusta niitä lukuisia Kokoomuksen jäseniä kohtaan, jotka minut puolueeseen innostivat. Katson kuitenkin että mediapeli ei ole viime aikoina noudattanut puolueestani odottamaa asiallisuuden ja ymmärryksen linjaa. Toivon, että tämä poliittinen show olisi nyt tässä ja voitaisiin keskittyä taas vaikkapa sotesopan hämmentelyyn.

8 vastausta artikkeliin “Kokoomuksen shakki vastaan moraali”

  1. Kritisointi vaikka omaan porukkaan on aina paikallaan itse kritisoin omiani paljon kovemmin sanoin kun vieraita .
    Jos se ei helle sovi kysyn mitäs demokratiaa te edustatte .
    Tuon kritisoinnin pitää aina olla rakentavaa kuten Kyuulla tuo on . terv tepivaari

  2. Veera Ruohosta muutama anagrammi:

    rouheveroa
    he, erorouva !
    erourho-eva
    euroa verho !
    he, euro varo !
    he, arvoeuro !
    oh, veroauer
    verhoa euro
    ohravero-eu
    heru avoero !
    ah, eurovero !

  3. ”Hallitus toivotti nyt moraalisaarnojen kannattamana tervetulleeksi henkilöitä kuten Pentti Oinonen ja Timo Soini. Rattijuoppona ja maahanmuuttajia vastaan kiihottavana kunnostautunut Oinonen on myös herjannut seksuaalivähemmistöihin kuuluvia eläimiinsekaantujiksi. Soinin absoluuttinen, sydämestä purskuava viha mm. naisten oikeuksia, seksuaalivähemmistöjä, demokratiaa ja oikeastaan kaikkea länsimaisia ihmisoikeuksiin kuuluvaa vastaan on niin absoluuttista että Trumpin kaltaiset aloittelijat voivat vain katsoa kateellisena.”

    ——————————-
    Ei syytä huoleen. Kohta kumpikin ”potkii potkukelkkaansa kylänsä raitilla”. (lainaus Timben huuliaarteistosta)

  4. Hiukan olen ja olen ollut jo jonkin aikaa huolestunut Kokomuksen moraalista minäkin. Minä kun olen aika ”patavanhoillinen”, niin miksi en siis olisi. Ihan keikkea en voi hyväksyä pelkällä olan kohautuksella.
    Oikeastaan aikaan Stubbin pelleilyn, katsoin hiukan puolueen menneen alakanttiin. Kyllä, kyllä, se oli hänen tyylinsä, mutta oliko se oikea tyyli Kokoomuksen puheenjohtajalle, kysyn vaan.

  5. Politiikka on täynnä kompromisseja. Joskus pitää vaakakuppeja mittailla. Tässä oli hallitustyö vastaan periaatteet.

    Olisi mielestäni median tehtävä olla tässä hereillä ja muistuttaa kompromissin toisesta puolesta.

    Kokoomus voisi puolestaan pitää kenttää ajan tasalla. Yleensä puolue informoi jäseniään ainakin kuukausittain, päivittää tilannetta ja kertoo missä menee ja miksi. Nyt ei ole kuulunut tuon taivaallista.

  6. Ainakin minulle on tullut Kokoomukselta sähköpostia ihan riittävästi. Lisäksi Nykypäivä ja Verkkouutiset.

    Nyt on sitäpaitsi Suomen lyhyt kesä, jolloin on hiljaisempaa.

  7. Kun olen tarkkaan seurannut Kokoomuksen nokkamiehen Orpon puheita, niin ei voi välttyä tote.ukselta, että Orpo ei ole pujeissaan johdonmukainen. Tai sitten hänen sanomisiaan vääristellään mediassa, joka sekin on aivan ilmeistä.

    Orpon puheet ja teot eivät kohtaa erikoisesti arvoista puhuttaessa, joka oli tärkein kriteeri Halla-ahon kelpoisuudelle hallitukseen.

    On sanottu, että poliitikon sanakirjassa sana valhe on korvattu sanalla itsepuolustus. Ja niin se tottavie usein on.

    Orpon viimeaikaiset lausunnot EU:n kehittämisestä ovat ristiriitaisia, joilla pyritään miellyttämään kaikkia, mutta ei miellytetä ketään. Populismi on vaikea laji.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *