8 vastausta artikkeliin “Aki Kaurismäen elokuva eilen”

  1. Kaurismäen vasuri-ideologia on nimenomaan sellainen eikä siinä totuudella ole mitään sijaa.

  2. Voitte olla oikeassa – mutta toisaalta mitä vikaa on kertoa myös tätä näkemystä? Ei jokainen elokuva voi kattaa jokaista näkökulmaa.

    Vähän vaikuttaa toki ikävältä mutta toisaalta fiktion tehtävä on tuottaa fiktiota.

  3. Kaurismäki saa ohjaustyössään näyttelijänsä näyttelemään kurjuutta ja ties mitä inhimillisen elämän tilannetta ilman että joutuu syytteeseen vääristä menettelytavoista. Onko se ohjaajan taitoa ohjata vai taitoa valita näyttelijät.

  4. Satun tuntemaan Aki Kaurismäen monien, monien vuosien takaa. Samalla olen oppinut tuntemaan hänen ajatuksiensa linjauksen.
    Aki Kaurismäki on aina asettunut teoksissaan vähäväkisemmän puolelle, se ei ehkä kaikkia miellytä, jos on tarviskaan. Kaurismäki on tyypillinen oman tiensä kulkija ja mielestäni taitava ohjaaja.

  5. Aki Kaurismäellä on muutamia hyviä elokuvia: Arvottomat, Mies vailla menneisyyttää, Le Havre, ja varmaan muitakin.
    Kaurismäen elokuvissa on jännä meininki. Näyttelijät ikään kuin näyttelevät että he näyttelevät, en osaa sitä paremminkaan sanoa. Taitava ohjaaja minusta. Kaikki hänen elokuvansa eivät minusta kuitenkaan ole läheskään hyviä. Onhan muutamissa kuvissa melko kauniisti kuvattua köyhälistöromantiikkaa, mutta filmissä ”Tulitikkutehtaan tyttö”, replikointi on niin niukkaa että se menee komiikan puolelle. Minusta se kuva olisi saanut jäädä tekemättä.
    Kaurismäen poliittinen suuntaus on hänen oma asiansa. Vaikka ranskalaiset ja muutamat muut pitävätkin häntä merkittävänä ohjaajaaana, itse pidän häntä, no, keskinkertaista parempana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *