AL – Mansen pää-äänenkannattaja

Alma Median johto on jälleen julkisuuden ristitulessa, tälläkertaa liittyä Aamulehden päätoimittajavalintaan.

Heiltä puuttuu ilmeisesti jotain olennaista taktista viisautta. Ko. näkyvään tehtävään valintaperusteet tietenkin ovat moninaiset ja viimekädessä päätöksenteko on subjektiivinen. Ei sitä tarvitse mennä perustelemaan hylätyn ehdokkaan perhesuhteilla tai asumisjärjestelyillä.
Ilta-Sanomat

Aamulehti

10 vastausta artikkeliin “AL – Mansen pää-äänenkannattaja”

  1. Lisää valaistusta asiaan. Erän paikkaa hakenut mies twiittaa:

    Tuomas Niskakangas uudelleentwiittasi Helsingin Sanomat:
    ”Tätä lukiessa on hyvä tietää, että perheen muuttohalukkuutta kysyttiin myös miehiltä. Tiedän, koska headhunter soitti ja ekassa puhelussa otti asian esiin ihan hyvin perustellen. Harkittuani sanoin kiitos ei.”

    1. Täsmälleen samaa mieltä, Jussi:

      On tietenkin rehellistä, että hylätylle ehdokkaalle kerrotaan syy. Mutta ei kaikkea pidä julkisuuteen toitottaa.

  2. Jos ei ole pätevyyttä pitääkö sellasta valita kenenkään ei tuossa lapset vaikuta mihinkään ja asuivat vaikka eri maassa . terv tepivaari

  3. Telanteelta petti taas kerran harkinta, kun on kysymys naiskandidaateista. Sakkoa Johanna Korhosen valintamokasta tuli hirmuinen summa. Ja taas, nyt perhe oli syynä toiselta .

    Minulta edellyttettiin aikanaan Helsingistä Lahteen muuttoa, kun valittiin sinne maakuntalehden päällikköä. Oli vastenmielinen päätös muuttaa Hesan Skattalta sittemmin Lahden periferiaan.

    … mutta en olisi päässyt ”sisäpiireihin” ilman muuttoa- siis Lahden Hiihtoseuraan ja Tykistöklubiin tai Teollisuusseuraan. Täytyi ryypätä tunnetut äijät pöydän alle ennen kuin pääsin katselemaan saunan sisällä mammuttimaista tv- ruutua urheilusta.

    … mutta oli kyllä ilo tutustua paikalliseen maakuntalehteen, jossa äijät kävelivät vilttitossuissa ja villatakeissaan sikaria poltellen käytävillä. Lehdessä painotaloineen oli töissä yli 1000 henkeä- ei enää.

    Kyllä Telanne on tässä oikeassa, että on välttämätöntä olla asujana maakunnassa päätoimittajana- muuten ei Katajanokalta asiat Pirkanmaalle valkene..

    Mutta, miksi Kaitsulle eivät valkene rekrytoinnin alkeetkaan ? (Tunnen hänet hyvin ).

    PS. Jukka Kuikka, Suomen Kuvalehti katseli ESA:n muuttoautoa Skattalla asuntomme edessä – ”älä jumalauta sinne muuta; sain sieltä potkut, kun en hyväksynyt pääjohtaja Ossi Kivekkään narskuvia saappaan ja niiden ääniä silkkimatoilla enkä tervehtinyt hapsujen oikaisijaa ”.

    Oii se kokemus 13 v, enkä mitään anna pois.

  4. Kyllähän tämä vähän uutisankalta näyttää. Ja rammalta ankalta semmoisenaan. Vaikuttaa siltä että tässä haetaan säälipisteitä sukupuolen perusteella. Ikävää.

  5. Yksi toivomus minulla on se. ettei kukaan päätoimittaja lukeutuisi freudentalistimafiaan eli kansallisvaltiovihamieliseen joukkoon, jonka olennainen tavoite olisi joka käänteessä nakertaa perustuslain tasa-arvopykälää eli syrjiä köyhempää finne-virtasta vauraamman finländare-janssonin hyväksi. Jos tuosta syrjinnästä kieltäytyy, saattaa olla muutenkin rehellinen ja miellyttävä ihminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *