Mitro Repo

Olin kutsunut hänet suureen asiakastilaisuuteen, jossa oli vain yritysmaailman edustajia läsnä.

Puhujapönttöön astuessaan hänelle jäi kännykkä päälle; joku soitti; ”Mitro täällä hei ”-yleisölle hän kertoi, että isä taivaasta soitti- pannaan luuri kiinni. Koko porukka revähti nauruun.

Luento yritysmaailman moraalista oli menestys.

Jälkipuinneissa nautittiin viinejä- hän punaviiniä. Hän kehui kauniita naisia vuolaasti- erityisesti erään isännistön Tuulan nenän kaunista kaarta. Tuula oli polvet tutisten melkein myyty.

Mitro on sosiaalisesti niin lahjakas, että perivanhoillinen kirkko ei sitä hyvällä katso ja, että hän ajellee Alfa Romeollaan ympäri Suomea.

Minä palkkasin  hänet myyntimieheksi suuriin projekteihin mukaan. Kun sellaista ei nyt  näköpiirissä ole paitsi, pari  huippuideaa, joista kuulette myöhemmin.

 

12 vastausta artikkeliin “Mitro Repo”

  1. Tiedän Mitro Revosta senkin puolen; meillä Tammelassa tämä Hakkapeliittatapahtuma on vuosittainen ja sinne aina haetaan puhujaa.
    Mitro Revon hintapyyntö oli aivan pöyristyttävä; silloin.
    Nyt voisi tulla paljon halvemmalla.

  2. Olipa hän kerran siunaamassa harrastajien ikoneita ja sillä kerralla tärkeintä oli ruoka ja viini. Vähempi viini olisi ehkä pitänyt ajatukset kaidalla tiellä ja virka säilynyt.

  3. Mä en osaa sanoa Mitron tekemisistä ja sanomisista mitään, kun en ole perehtynyt aiheeseen, eikä kiinnostakaan.

  4. En kuulu kirkkoon tai muuhunkaan mielikuvitus kerhoon. Minusta on vain oikein jotta kirkon rakenne pysyy jäykkänä ja näitä ”maallisesta hyvästä” nauttivia pappeja pistetään pihalle, itsehän olette valinneet höperöt hommanne, olkaa jäykkiä raamattu kädessä, imekää hymy p***seen ja saarnaa vaan tulemaan, tai erotkaa kirkosta ja saatte olla taas normaalisti.

  5. Aikanamme kirkko monessa kohdin uudistuu ja luopuu perinteisestä jäykkyydestään, esimerkiksi juuri TVn puoliseiskassa oli tilaisuus jossa ryhmiteltiin samantuntuisia viinejä ja virsiä.
    Mielestäni kuitenkin pitäisi olla kohtuus kaikessa, Mitro menee kirkkaasti tämän kohtuuden yli.

  6. Karjalaisen avaus on kyllä todella kiusallisen tunkkainen ja epämiellyttävän sovinistinen.
    Tuskin aito hengenmies ajelee pintapaikkoihin italialaisella urheiluautolla ja käy nipistelemässä jokaista naispuolista, jolla on joku ”kaari” kohdallaan.

    Jos pieni pyöreä keski-ikäinen mies, rilleineen ja pälvikaljuineen, kehuisi Tampereen Keskustorilla seksuaalissävytteisesti naisten ”kaaria”, hän luultavasti saisi litsarin…

  7. Tämä Mitro on pyörinyt paljon julkisuudessa, ollut mm. monessa tv-ohjelmassa esiintymässä. Punaposkinen, mukava ukkeli, aina hyvällä tuulella.
    Hän on nyt näyttänyt oikean karvansa. Sekopää kummajainen.
    Toinen, joskin ehkä selkeäpiirteisempi, on kohta eläkkelle lähtevä arkkipiispa Mäkinen. Pesunkestävä suvakki, Islamin hännystelijä, opportunisti. Paljasti hiljattain ettei usko Raamattuun. Miksi vasta nyt kun eläke on oven takana? Ehkäpä tähtäimessä on hyväpalkkainenen virka, johon meriitiksi riittää, että on opportunisti eikä ärsytä ateisteja eikä Islamin myötäilijöitä?
    No, ihmisiä ne ovat pappismiehetkin, kuten kyssäselkäinen tanskalainen nimeltää Kierkegaard osoitti lähes parisataa vuotta sitten hyökätessään terävällä kynällään kirkkoa vastaan (etupäässä eri nimimerkeillä) – Kerkegaard itse oli kristinuskovainen ja siitä antoisa filosofi, että jos uskoo ymmärtävänsä Kierkegaardin sanoman, ei voi olla varma onko ymmärtänyt oikein.
    Pappeja on moneen lähtöön. Yksi näyttää olevan median suosiossa oleva Esko Valtaoja (ehkä vastentahtoisesti); tämän tästä on mm. läänimme valtalehdessä Lapin Kansassa ollut myönteinen artikkeli Valtaojasta (koska LK on Alman lehtiä luultavasti samat jutut muissakin Alman lehdissä).
    Niin, ateismi on oma uskontonsa, Richard Dawkins tämän uskonnon tunnetuin profeetta, nykyään. Dogmaattinen julistaja, sanovat jotkut.
    ”Evoluutio on ideologia, joka on typeryyden riemuvoitto järjestä”. – Thomas Nagel, yhdysvaltalainen filosofi, ateisti.

  8. Antipatian kokeminen on kokijan ongelma. Otan vastaan säälinvalitteluja. Mutta tätä kesseliä vastaan olen aina kokenut antipatiaa, vaikka en ole häntä tuntenutkaan, ehkä kehon kieli epäilytti, mutta kiva, että demarit tykkäsivät ja sehän minuakin nauratti.

    Demarit ovat äänestäneet himoonsa myös Liisa Jaakonsaarta, joka on tehnyt demareista maksumiehiä ja työttömiä pakkoeurotuksineen ja muine metkuineen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *