Uus saattohoitosuositus on lähtökohtasestikki väärin aateltu, tunnotonta ja älytöntä teeskentelytekstiä.
Ja kivunhoijjosta höpötyshöttöä, ei net tajua, voi voi.
Reaalitotuudellisesti jos katothaan kivun hoittoon kuuluu hyvä kohtelu ja ihmisen kohtaaminen, kykyä ja taitoa kuulla ja oikeasti kohata kuoleva ihminen. Henggitystäki pitäs keretä kuuhleen, kipu kuuluu vaikka henggityksessä.
Itensä sivhuun laittava hoitajalääkäri on harvinainen saattohoijjon aarre. Oman uransa ja pelkonsa ja mahollisen virkavastuunsa ja kaiken maailman syyttelyjen kans helisemässä oleva virkamies tarttis ittekki ensin hellän ja hyvän työpaikan työyhteisössään, että hänestä ois oikeasti iloa siinä kuolevan äärellä.
Tavanomaiset sairaalat ja terveyskeskusihmiset ei usseinkkaan vaan ossaa eikä kykene käsittään kuolevan kohtaa. Heän pittää juosta hätäsesti potilaitten tyköä toisen tykö ja ennen muuta kansliassa päivittää ja lukea tietokonheita, kyllä tet tiättä kaikki, jokkoletta joskus jollaki osastolla käyhneet.
Kuoleva tarttee tasasen, rauhallisen, just täältä maailmasta pois lähtevää, yksilöllisesti – just häntä hellästi kuulevan ympäristön, semmosen, mitä se kellekki kuolevalle on. Ei kaikki halua ommaiskaartia tai pappia.
Eikä ainakhaan pyörätuohliin tuskissaan riehuhmaan kansliaan tai jopa kaikkien silmien etheen käytävällekko kukhan ei kerkiä hänen kans olehmaan. Perempi sillon olla köytettynä yksinäisen huohneen yksinäisseen sänkkyyn, ko kuolema joskus antaa oottaa ittehään.
Ihanaa päivää ihmiset, koitama pysyä toellisuuessa, olla kunnioittavia ja rehellisiä asioitten kans, pus pus pai pai!
– Hilkka Laronia
Pikku ämmiltä täyttä asiaa noin ihmisiä pitäisi hoitaa eikä koko ajan katsella mitä se maksaa .
Terv iraplikalta hertta plikalle terv iraplikka ja tepivaari
Herttaplikalta kans terhveisiä Iraplikale ja nyt met menemä ulos lukheen, onko katujen varsila hyviä plokikirjotuksia.
Hyvinhän Hilkka taas aattelit. Kolmen kuolevan kanssa olen elämäni aikana vieraillut; yksi tosin täysin ”kasvina” koneissa, ainoastaan aivosähkökäyrästä näki vierailuni aikana muutokset. Kaksi muuta täysissä järjissään loppuun asti; nukkuivat sitten pois.
Viimeksi oli vuosikymmenten aikainen kaverini, joka viimeisellä käynnilläni kun vein hänelle vaimoni kutomat huskylankaiset sukat. Pauli vain virkkoi, en taida näihin reikiä saada, lähtö on niin lähellä ja olikin. Neljän tunnuin päästä nukkui pois.
Niin just ja on niin monenlaisia lähtemisiä, monet varhmaan kuolee ihan noin vain muutaman tunnin sairaalakohtamisen kans, en tiä, oiskohan semmosta tilastoa jossaki. Saattohoittoon ei ainakhaan päädykkö pieni osa kuolevia.
Villasukista tuli miehleen, isäni sai ellää vanhaksi ja mie saattohoijjin hänet hänen toivomuksestaan hänen kotohnaan, mulla oli pitkä kesäloma ja kuoli torstainako mulla maanantaina alko työt. Siis mie laitoin villasukat isän jalkkoihinko soli päässy pois.
Taisipa toissapäivänä olla hoitotahto tv:ssä.
Heikoilla ovat ne joilla ei ole sellaista omaista joka jaksaa vaatia ja huolehtia.
Totta, ilman ommaisia ei osata eikä haluta kuulla kuolevaa. Vedottaan muka vastuusseen, jotenki hullunkurisesti vastuu estää kuulemasta ihmistä, voi voi.