Siis muutaman kilometrin verran enemmän nopeutta, kun kirjoitusvirkamies on päättänyt, on kaahaamista tai hurjastelua

http://www.iltalehti.fi/autouutiset/201804112200871363_oa.shtml

”Joka toinen suomalainen kaahasi talvella liian lujaa – viime vuonna jaettiin noin 700 000 ylinopeussakkoa tai huomautusta

Taulukon mukaan ylinopeutta ajetaan useimmin 1-ajorataisella tiellä, jonka nopeusrajoitus on kesällä 100 km/h ja talvella 80 km/h. Tällaisilla teillä 67,7 prosenttia kuljettajista hurjasteli liian kovaa.”

Hyvällä leveällä tiellä kauniina aurinkoisena päivänä, kun liikenne muuten on vähäistä, ajelet pikkuisen yli tuon merkin salliman nopeuden ja peltipoliisi välähtää.

Minkäänlaista teoreetistakaan riskiä et ole aiheuttanut, mutta silti ole kaahari ja hurjastelija.

Tässä takavuosina Liikenneturva teetti tutkimuksen, josta sitten uutisoitiin suunnilleen niin, että 15% autoilijoista ovat törkeän vaarallisia liikenteessä.

Tosiasiassa tämä 15% oli vastannut kyllä kysymykseen, että katsotko kykeneväsi itse arvioimaan olosuhteisiin turvallisen ajonopeuden.

Tämähän sisälsi myös sen vaihtoehdon, että olosuhteiden mukaan ajaakin sallittua hitaammin, koska arvioi sen olevan turvallista.

Liikenneturvan ”asiantuntijoiden” mielestä tämä 15% siis oli kaahareita silloinkin, kun ajoivat sallittua hitaammin huonolla kelillä.

Sama asenne näyttää edelleen olevan vallalla ainakin erään poliisin korvien välissä.

10 vastausta artikkeliin “Siis muutaman kilometrin verran enemmän nopeutta, kun kirjoitusvirkamies on päättänyt, on kaahaamista tai hurjastelua”

  1. Minun mielestäni hyvissä olosuhteissa (kuiva tie, hyvä näkyvyys) ei pitäisi kirjoittaa maksumääräystä 10% tai sen alle ylinopeudesta.

    Siis 50 alueella 55, satasen alueella 110.

  2. Nyt kun olen pari vuotta ajanut adaptiivisella vakionopeussäätimellä, totean että kyllä se turvaväli on mikä huolettaa. Voin hyvin pistää motarilla asetuksen max 130, joka on mittarivirheen jälkeen jotain 124 ehkäpä. Jos vasemmalla kaistalla on useampi ohittaja, vakkari laskee nopeuden ja ottaa riittävän turvavälin.

    Tästäkös audikuski suuttuu ja lähtee ohittamaan oikealta koska yli sentin turvaväli on vässykän merkki.

    Mielestäni turvavälejä sopisi katsella tarkemmalla silmällä jos jotain.

    1. Niinpä.
      Tänään eräs toyota-mulkku meni oikealta ohi, kun minulla oli sallittu satanen lasissa – mittarivirhe huomioiden.
      Kun sillä kaistalla oli edessä hitaampi kuorma-auto, päätti tuo mulkku tulla likimain tarkkaan 2 m ”turvavälillä” eteeni.
      Kuorma-autoon oli vissiin se 5 m väliä siinä kohtaa.

  3. Äsken oltiin liikenteessä. Ajoin rajoitusten mukaan.
    Ja hyvin sujui. Yks mersu ohitti ja sitten oltiin sivutiellä ihan peräkkäin.
    Eli ohituksesta ei ollut hyötyä.

  4. Ne turvavälit ovat todellinen ongelma.

    Ja sellaiset ohittajat, jotka ajavat ihan eteen vaikka ei olisi siihen mitään tarvetta – välittämättä siitä että heittävät kuraa ohittamansa silmille.

  5. Otetaan käyttöön nollatoleranssi, kun ajaa 1 km yli menettää autonsa valtiolle….kyllä ne ylinopeudet loppuu…loppuu myös sakkotulot.

  6. Kuulin jotain radiosta, mahtoiko olla samaa tutkimusta. Siinä sanottiin, että joku prosentti? rattijuopoista ajoi humalassa. Siinä vasta oli sankareita.

  7. Sehän se kun kaikki muut on ihan paskoja kuskeja. Ja sitten vielä nopeusrajoituksiakin pitäisi noudattaa, vaikka omaa täydellisen kyvyn sopeuttaa tilannenopeutensa olosuhteita vastaavaksi joka hetkessä.

    1. Kaikki muut eivät missään mielessä ole paskoja kuskeja, mutta aina jokunen mulkku joukkoon mahtuu ja valitettavasti erottuu muusta joukosta selkeästi.
      Ei kyse myöskään ole mistään ”täydellisestä” kyvystä lapsi pieni.
      Se, että kykenee arvioimaan tilannenopeuden olosuhteiden ja oman ajotaitonsa mukaan, syntyy ajanoloon, kun ajaa enemmän erilaisissa olosuhteissa.
      Kun takana on pitkästi yli miljoona kilometriä ilman itse aiheutettua kolaria, voinee jossain määrin uskoa osaavansa arvioida liikenneolosuhteita ja ajotaitoaan.
      Nopeusrajoitukset ovat kirjoitusvirkamiesten teoreettisten kuvitelmien mukaan valittuja ja aika monessa paikassa ne ovat terveen järjen vastaisia.
      On aika vaikea kuvitella, että leveällä, hyvällä ja kuivalla asfalttitiellä ilman asutusta ja vähäisellä liikenteellä 80 km/t on todella tarpeellinen tai hyväkuntoisella asfalttitiellä 60 km/t on välttämätön, kun tien varrella on talo muutaman kilometrin välein tieltä näkymättömissä.

  8. Pikkuylityksestä sakkolappua odotellessa, mutta jos valojen vaihtumisessa olisi tempaissut jarruille olisin saanut aikaan takanatulevalle peräänajon eli joustavuus mielestäni olisi tärkein ja se turvaväli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *