Salve-ravintola Helsingin Hietalahdenrannassa oli kuuluisa merimieskapakka, jossa oli ns. ”kulttuuripuoli”, joka nautiskeli yläosastolla ja ns. ”lihapuoli” alhaalla.
Se oli myöskin Yhtyneiden Kuvalehtien toimitusten ja markkinoinnin kantapaikka.
Tapasin siellä myös Paasilinnan keskustelemassa kulttuuriporukkamme kanssa. En mainitse muita nimiä, mutta tunnette kaikki heidät.
Eikä hetkeäkään , kun alkoi kärhämä ja oikea kädenvääntö. Siinä moni väistyi- oli hän sen verran kova ukko kännissäkin.
Hänen kirjansa ovat upeita ja huumorinkyky sitä, mitä on vaikea enää löytää.
Nyt hän on mennyt isiensä luokse Maanantaina rauha hänen sielulleen terv tepivaari
Ensimmäinen kosketus Paasilinnan tuotantoon taisi itselläni olla Ulvova mylläri -elokuva. Suosikkini on Hirtettyjen kettujen metsä. Joko kirjana tai elokuvana. Kevyet mullat kirjailijalle!
Kaltaiselleni totiselle torvensoittajalle hänen kirjansa näyttäytyvät ohuina – sekä fyysisesti että anniltaan. Satiirikoista vanhempi veli Erno kolahtaa kovemmin. Sekä Pentti Huovinen. Pentti Haanpäästä puhumattakaan. Mutta kyllä Arto pesee joka ainoan nykykirjailijamme muussakin kuin kädenväännössä.
Kuka Pentti Huovinen? Ettei vaan Veikko?
Veikkopa tietenkin. Jokseenkin koko tuotanto luettu ja pidetty. Kivistysten takia valvottu yö teki ajatustepposen. Pentti Huovinen oli hänen veljensä, merkittävä kustannusvirkailija Otavassa.