Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin

Kirjoitin kauan aikaa sitten täällä Pirkan Blogeissa, että Telia päätti noin vain lopettaa ADSL-liittymässäni enemmän kuin 10 vuotta olleen kotisivupalvelun.

Jouduin ottamaan webbihotellista oman kotisivupalvelun, johon vanhat kotisivuni siirrettiin. Ensin oli suuri työ saada käyntilaskuri pelaamaan ja siinä katosi tuhansia käyntikertoja laskurista.

Sitten oli aivan valtava työ, että Google alkaisi löytämään artikkelini uudelta paikalta, eikä sieltä vanhasta personal.inet.fi:stä. Nyt alkaa viimeinkin artikkelini löytymään uudesta osoitteesta. Vieläkin joutuu parsimaan, kun jotkut artikkelit eivät löydy Googlella, vaikka ne ovat kyllä olemassa uudessa osoitteessa.

Niin, mitä hyvää tässä hirveässä savotassa sitten oikein on?

No, se, että entisessä paikassa alkoi tila loppumaan uusilta artikkeleilta, mutta nyt se ei ole ongelma. Olen saanut helposti lisättyä uusia artikkeleita kotisivulleni.

Myös erilaisia analyysityökaluja on. Näen vaikka kuukausittain montako kävijää (eri osoitteista) on ollut, mitkä artikkelini ovat saaneet eniten kävijöitä, jne. Näkyy sekin mistä maista kotisivullani on käyty, jne.

14 vastausta artikkeliin “Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin”

  1. Kyllä Telia otti päähän pitkän aikaa, mutta jospa pahin olisi ohi.

    Seuraavaksi pitääkin alkaa pelkäämään sitä miten pitkään Domainimaailma on pystyssä.

  2. Tietotekniikka ei ole valmista ei läheskään.
    Luottaisi paperiin jos haluaa säilyttää varman päälle no palovaara on aina.
    Sanovat viisaammat ettei kuvatkaa ole välttämättä turvassa bittitaivaalla?

    1. Bittiavaruus on vaaroja täynnä.

      Itselläni on hirmuinen määrä ”korppuja”, joihin on talletettu sitä sun tätä. Sitten on CD-levyjä joihin on tallennettu sitä sun tätä. Vielä on siirrettäviä kovalevyjä ja USB-muistitikkuja. Samat ohjelmistot ja sama tieto voi myös olla useammalla tietsikalla.

      Netin palveluihin luottavan on alusta alkaen lähdettävä siitä, että se palvelu pettää tai loppuu kokonaan ennemmin tai myöhemmin.

      Joskus aiemmin minulla oli myös pankin tallelokero – mutta ei ole enää.

      1. Muista että minkään tallennusvälineen ikä ei ole rajaton ja vaikka olisi esim joku cd tai usb muisti kymmenien vuosien jälkeen niin onko välineitä joilla niitä käyttää. Kannattaa aina uuden järjestelmän tullessa tallentaa olennainen tieto uuteen järjestelmään…

        1. Minulla on edelleen kyky lukea ”korppuja”, CDitä, jne. On edelleen käytössäni mm. DOS, Win 3.1, jne. jne.

          On selvää, ettei mikään tallennusväline kykene tallentamaan tietoa ikuisesti. Sekin on otettava huomioon.

          Oletan kuitenkin, että nämä minun käyttämäni ikivanhat tallennusvälineet ovat turvallisempia kuin nykyaikaiset ”pilvipalvelut” – niihin en koske edes pitkällä kepillä (voivat virolaisen hyvän sanonnan mukaan ruveta haisemaan).

          1. Meikällä on jopa C-nauhalla olevaa dataa MSX koneille, MS-Dos 1 tai oikeastaan 1,25 dos… Näitä koneita olen keräillyt kymmenkunta vuoden 1983-1985 laitteita.

            Kaikki toimii.

  3. Ensimmäisen kerran perustin kotisivut 1997. Ensimmäisen kerran joudun niistä poliisikuulusteluun 1998. Pieni hetki tämän jälkeen syyttäjä nauroi asian pihalle – mutta ei ennen kuin operaattori oli tuhonnut sivut koska vastapuoli oli uhkaillut heitä. Toisin sanoen, sallitut sivut, ei mitään laitonta, mutta sivutila meni vaikka maksu jatkui. Sen jälkeen en ole ollut hirveän suuri Elisan (silloin vielä Soon) ystävä – ja päätin että joku päivä pyöritän itse omat tekniikkani ja minua ei yksikään kiusankappale hiljennä.

    Noh, nyt minulle on neljä konesalia ja teoriani tuntuu pätevän. Eli koin oman versioni Juhanin tapauksesta itsekin vähän aiemmin.

    1. Kyuu, minulla tie omiin kotisivuihin oli ehkä hieman erilainen.

      Kirjoitin aktiivisesti uutiskommentteja useisiin eri medioihin – tietysti omalla oikealla nimelläni. Kirjoitin myös artikkeleita wikiin – tietysti omalla oikealla nimelläni. Kun minun täysin totuudenmukaisia artikkeleitani välillä sensuroitiin, niin päätin perustaa omat kotisivut, joissa saan julkaista tosiasioita ilman, että kukaan voi niitä sensuroida. Pääsääntöisesti se on onnistunut. Kotisivullani on nyt 1602567 klikkausta, eli minulla on lukijoita.

      1. Laita suositeltaviin linkkeihin Pirkan Blogit jos se käy…? Ainahan joku voisi lukea täältä juttuja ja toisaalta joku voisi kiinnostua kirjoittelemaan blogia tänne..? Meikän ehdotus. Saa torpata, tuli vaan mieleen..

  4. Pidä lippua korkealla Juhani, niin se pitää!

    Olen itse hoitanut kotisivutekniikoita vanhanaikaisen määritteen mukaan varmaan ehkä viitisen tuhatta vuosien varrella, joista ehkäpä tuhatkunta nyt pystyssä. On sitä kaupallista ja epäkaupallista puolta molempia. Teknologiat ovat kehittyneet toki, nykyään ei oikein enää puhuta perinteisistä palvelimista.

    Mutta lopulta mikään ei ole muuttunut. Yhä palvelinkoneet sitä sisältöä tarjoavat, jos nyt ehkäpä nykyään päällä on termejä kuten pilveä ja konttiteknologiaa ja vaikka minkälaisia abstraktiokerroksia. Konesaleissa pyörivät sellaiset termit kuten hyperkonvergenssi tai vaikkapa brändit kuten Openstack.

    Ja silti yhä edelleen on kaapeleita joissa bitti virtaa kotilaitteilta palvelinlaitteille ja takaisin.

    1. Kaapelit ovat hyvä asia siinäkin suhteessa, että ei kuormiteta eetteriä kaikella bittivirralla. Kaapeleissa on ainakin yleensä myös kiinteä kuukausimaksu, ei tule yllätyksiä laskutuksessa kuten voi tulla langattomassa netinkäytössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *